Erään itsenäisyyspäivän ajatukset

Missä olet Laura?

 

 

 

Istuin toista päivää teho-osaston vierashuoneessa ja mietin tavanomaisia ajatuksia. Eristyshuoneen sakeaa haikeutta halkoi vain tasainen piipitys, ovenpielessä seisovan lääkärin lauserakenteisiin oli pakkautunut lukemattomien huonojen uutisten sakka. Ääni soi anteeksipyytelemättä, tasaisen arkisesti - kuolema olisi todennäköinen, lähes varma. Ainakin varmempi kuin elämä.

Katsoin katseiden, toiveiden ja letkujen keskellä makaavaa ihmishahmoa, sitten maisemaa. Hyräilin Finlandiaa. Yritin tarttua kaikkeen; parkkipaikan kupariseen valoon, vielä aukeaviin vuorokausiin, sängyllä lepääviin käsiin. Kaikki oli hyvin elokuvallista ja minä mietin miksi mietin tällaisia. Suru ei samentanut ajatuksia, vaan teki niistä entistä tarkkarajaisempia ja tilanteeseen nähden nöyryyttävän epäsopivia.

Aika oli pysähtynyt, ja siinä tyhjiössä kuljin kahden huoneen väliä. Ajatukset poukkoilivat. Mietin kalakeittoa, kuolemaa, juuri lukemani romaanin päähenkilöä, polttohautausta, hiusnaamiota, hautajaismekkoa, käsidesiä ja sitä kuinka kohta kaikki tämä mahtuisi uurnaan.

Kone pitkitti elämää, jotta meillä olisi aikaa järjestellä äkillinen suru päämme sisällä. Kerätä kaikkialle levinneet asiat pikaisesti kansien väliin ja arkistoida ne aivoissamme kohtaan, jota täytti vain suurena ja tyhjänä kumiseva suru.

Iltapäivät olivat saman värisiä kuin aamut. Metallisen sinisiä, mitään odottamattomia. Silitin kasvoja ja puhelin arkisuuksia. Juttelin ruuasta, kinoksista, linnuista ja itsenäisyyspäivästä. Huoneen epätodellinen hiljaisuus täyttyi koneiden kohinasta ja yksipuolisista lauseista. Itkin välissä ja jatkoin pimeästä ajosäästä ilman vastauksia. Enhän minä voinut sanoa että nyt sinä kuolet enkä minä tiedä mitä sanoa.

Illalla kummitäti kättelisi presidenttiä, enkä minä ollut näkemässä. Häpesin ajatustani ja katsoin ulos. Kuinka surunkin keskellä voi ajatella iltapukuja.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Oranssinen

Surun keskellä ajattelee ihan kaikkea mitä elämään kuuluu. Varmaankin elämä puskee tyhjänpäiväisiäkin ajatuksia mielen hämäryyksiin siksi, että tajuaisimme oman elämämme kuitenkin jatkuvan.
Ja myös sen poismenevän kulkevan ajatuksissamme mukana, kun me jatkamme elämää.

Voimia sinulle.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanasti sanottu Oranssinen. Niin totta. Kiitos.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kaunis ja surullinen kirjoitus... voimia sulle ja kaikille joita asia koskettaa<3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kaunis Saranda!

kao kao
Kao Kao

Voi Laura, sä niin osaat pukea tuon sekasorron sanoiksi. En ota osaa suruun, kun ei siitä voi palaakaan lahjoittaa kelleen muulle, vaikka tahtoisi. But I feel you. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kovasti kao kaosein.

Pax
Liikehdintää

Luulenpa, että suru laajentaa skaalaa. Että pienet asiat eivät lakkaa harmittamasta, vaikka kurjien asioiden määrä ja laatu kasvaisi millaiseksi tahansa.

Ja niin tarkka, kaunis kuvaus. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Se tekee juuri sitä. Ja siitä jos jostain olen ollut suruissani kiitollinen. Skaala laajenee haluamattaankin.

Kiitos.

Karuselli

Olen uinut tämän syksyn samoissa vesissä. Halaus!

Laura T.
Missä olet Laura?

Halaus Päähenkilö!

Kommentoi