Haluaisitko elää tuhatvuotiaaksi?

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Biogerontologi Aubrey de Greyn mukaan ihminen voi tulevaisuudessa elää 1000-vuotiaaksi.

Totta tai ei, pistää miettimään. Haluaisinko elää tuhat vuotta? Jos minulle yhtäkkiä annettaisiinkin mahdollisuus pidentää elinikääni kymmenkertaiseksi, tarttuisinko tilaisuuteen?

Dokumentin katsomisesta on viikkokausia. Ja pohdin. Olen pohtinut viikkoja. Heräsi liuta kysymyksiä, jotka vilistävät silmissäni kun edes mietinkin tuhatvuotiasta itseäni.

Tutkijan mukaan kuusikymppinen vaikuttaisi kolmekymppiseltä, ja yhdeksänkymmentävuotias tuntisi itsensä kuusikymppiseksi. Lapsuuden pidentämisestä ei ollut puhettakaan. Kuinka jääviä olisikaan elää tuhat vuotta, joista 985 vuotta eläisi monimutkaista aikuisen elämää?

Mitä tapahtuisi maapallolle jos 900-vuotias kuluttaisi viisikymppisen tavoin? Antaisiko aika meille lisää viisautta? Jos todella voisimme elää satoja vuosia, mitä se tekisi sille ajatukselle jolla perustelemme typerät ja vastuuttomat tekomme? Että kerran sitä vaan eletään tuhat vuotta. Laskemme jo nyt liiaksi vuosien varaan. Pyydämme anteeksi sitten joskus, sanomme että pitäisi nähdä vaikka emme oikeastaan tarkoita sitä. Elämä koostuu jo nyt odottelusta. Asiat ja ihmiset siirtyvät kuin huomaamatta mappiin nimeltä Sitten kun.

Puolihuolimattomat tekomme tuskin vähenisivät, mutta alati kertyvät vuodet rakentaisivat meille aitiopakan katastrofikatsomoon. Näkisimme sen, mitä olemme tekemässä. Rullaillessamme joulun ostosruuhkassa, napatessamme muoviset aterimet lounassalaatin mukaan, aivojemme sähkökäyrässä piipahtaa syyllisyys. Tankatessamme autoamme kaupunkiajoa varten ja ostaessamme taas yhden paljettisen pikkumustan, pysähdymme hetkeksi miettimään mitä tästä kaikesta seuraa. Tiedämme ettei meidän pitäisi. Mutta teemme silti. Sillä loppupeleissä meillä on salainen parannuskeino maailmantuskaan, jota podemme ketjuliikkeen sovituskopeissa ja muovikenkähyllyjen edessä. Meillä on lohtumme, ajatus jota kukaan ei koskaan sano ääneen, mutta johon kaikki pieneltä tuntuva vastuuttomuus perustuu. Seuraus johon meillä on varaa tuudittautua. Minä en ole täällä enää silloin, kun varat loppuvat.

Mutta mitä jos olisimmekin? Jos olisimmekin kokemassa sen, kun kaikille ei riitä alkaisikin koskettaa myös meitä.

Jatkan pohdintaa. Mitä mieltä te olette?

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Toinen haudutus

Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei kaikille riitä nytkään, minä vain en itse sitä näe, tai halua nähdä kun ei ole pakko (vielä, niin kuin totesit). Toisekseen, jos ja kun elintila alkaa käydä vähiin, kuinka sotaisaksi mahtaa elämä maapallolla käydä? Vastavoima ihmisiän kasvulle...ei varsinaisen piristävä ajatus.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sepä se, sotaisaksi käy.

Ilana

Hui, en minä ainakaan haluaisi. Kyllähän ihmisen elämää määrittelee hyvin pitkälti tämä rajallinen elinikä, jota ei voi etukäteen tietää. En myöskään usko, että elinikää voidaan pitkittää muualta kuin sieltä loppupäästä, ja ajatus sadoista vuosista raihnaisena vanhuksena tuntuu ahdistavalta. Ylipäänsä elämän keinotekoinen pitkittäminen on musta aika kamala ja pelottavakin ajatus.

Tuo kysymys luonnonvarojen ja elintilan riittämisestä on kyllä hyvä. Mun täytyy myöntää, että olen joskus iloinen siitä, ettei mulla ole (ainakaan vielä) lapsia, niin ei tarvitse samalla tavalla tuskitella sitä, miten vaarallinen/saastunut jne. maailma on. Tavallaan tarvitsee huolehtia vain omasta pärjäämisestään. Eikä tämä nyt tarkoita, etten eläisi aika ympäristötietoisesti tai että muuttaisin elintapojani jotenkin, jos saisinkin lapsia, mutta ajatuksen tasolla on vähän helpompi olla.

(Mun ajatukset tuntuvat tulevan nyt vähän huonosti ulos... En nimittäin ajattele, että vanhukset eläisivät jotenkin arvotonta elämää tai että maapallon tulevaisuus on mulle ihan sama, koska mulla ei ole lapsia. Mutta ehkä Laura ymmärtää, mitä tarkoitan?)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ymmärrän varsin hyvin.

Olen usein miettinyt lastenhankinnassa juuri näitä asioita. Että millä oikeudella minä pullautan tänne uusia ihmisiä, jos tuolla on kylät muutenkin pullollaan lapsia ilman vanhempia. Plus sitten kaikki tämä saastuttamisasia ja sukupolvelta toiselle siirtyvä kuluttaminen, sillä uusi ihminen on aina uusi luonnonvarojen kuluttaja, halusimme sitä tai emme. Hän voi olla hyvinkin tiedostava ja fiksu kuluttaja, mutta kuluttaja kuitenkin.

Enkä usko että kukaan haluaa elää satoja vuotta vanhuksena. Kun keho ei pysy aivojen perässä, niin onko se sitten todella satojen vuosien pitkittämisen arvoista kenenkään mielestä? Kukaan ei ole arvoton, mutta uskon että moni haluaisi antaa parasta mahdollista antiaan loppuun saakka- ei elellä vuosikausia samalla keholla ja samoilla ajatuksilla.

 

Workingonit
McINFJ

Hyytävä ajatus. En haluaisi elää edes 200-vuotiaaksi. En usko että solujen elinikää saa pidennettyä tulevaisuudessakaan niin paljoa. Jos joku eläisi 150 vuotiaaksi joskus, sen voisi ehkä uskoa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep. Kuulemma ensimmäinen 150-vuotiaaksi elävä ihminen on jo keskuudessamme. Kyllä sekin on aika kova lisärasite tähän hommaan. Jos elinikämme lisääntyy viidelläkymmenellä prosentilla. Huhhuh.

phocahispida

Hyvä kirjoitus. Itseäni ajatus noin pitkästi eliniästä lähinnä ahdistaa, ei ihastuta.

Pitäisi kuitenkin muistaa arjessakin se, että kaikille ei riitä nykyäänkään. Missäs kohtaa vuotta maailman luonnonvarojen vuosittainen kantokyky lopahti kesken tänä vuonna? :/

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos.

Jep, 19.8 oli maaginen raja tänä vuonna. Naulan kantaan: kaikille ei riitä nykyäänkään. Mutta meillehän se ei näy oikeastaan mitenkään. Niin kuin WWF:n Suomen pääsihteeri Rohweder hyvin asian ilmaisee: ''Me olemme ulkoistaneet kulutuksemme seuraukset köyhempiin maihin, joiden luonto kärsii omamme puolesta.''

Jos suomalainen haluaa olla miettimättä asiaa, hän voi olla. Se on surullista, ja saa meidät tekemään pieniä itsekkäitä tekoja ja väittämään ettemme me mitään voi muuttaa. Rajan ylittäminen ei vaikuta meidän arkeemme suoranaisesti millään tavalla. Siis kun puhutaan yksilötasolla.

Ystäväni kertoi kauhistelleensa ympäristöpolitiikan luennon jälkeen ääneen sitä, miten helvetissä tämä pallo pysyy ylipäätään tulevaisuudessa kasassa. Vieruskaveri oli tokaissut: ''Älä ajattele sitä. Mullakin on kaksi lasta ja kaikkea. Ei sitä sitten enää ajattele.'' Hohhoo.

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Juuri näin. On oltava niin paljon että on liikaa. Joskus tuntuu että sitä hankkii tavaraa vain pitääkseen yllä jotain sykliä. Hankkii ja hankkiutuu eroon, kuin pysyäkseen aktiivisena. Että olisi jotain tekemistä.

Kommentoi

Ladataan...