Hattutemppu

Missä olet Laura?

 

 

 

Kun minulta kysyttiin helmikuun Trendiin mietteitä rohkeudesta, mieleeni juolahti kaksi asiaa: sysimetsä ja Janssonin Tove. Kun olin jo lukinnut vastaukseni ja näpytellyt sen toimitukseen, tajusin tyystin unohtaneeni kaikista konkreettisimman rohkeusrokotteeni. Nimittäin hattutempun.

Ukkini oli pienen kaupungin suurmies joka tunnettiin orkesterin ja terävän kielipäänsä lisäksi tyylikkäistä hatuista. Lähtiessään omaa pihaa pidemmälle, veti hän päälleen trenssin ja päähänsä laadukkaan lierihatun. Siinä oli minusta aina jotain juhlavaa.

Hän jätti jälkeensä satojen muistojen lisäksi rekillisen takkeja ja rivin päähineitä. Ennen kuin vaatteet lahjoitettiin eteenpäin, nappasin itselleni muistoksi hatun jonka muistan kaikista parhaiten - se näkyy kymmenissä ukista otetuissa valokuvissa. Metsänvihreä Fredrikson.

Aina silloin tällöin kun tulen kotiin pitkän päivän jälkeen, nappaan hatun hyllyltä ja laitan sen päähäni. Sitten nostan jalat ylös ja puhun kaikesta siitä mitä en tiedä ja mistä olen epävarma. Vaihtoehtoisesti käppäilen kahdeksikkoa luetellen elämisen solmuja ja ristiriitaisuuksia, ja heittelen ilmoille kysymyksiä joiden retoriikkaa epäilen. Sillä hattu päässä koen olevani vähän varmempi kaikesta; tulee kevyt tunne siitä, että vastaukset leijuvat lähistöllä. Kun sitten olen aikani kysellyt, rauhoitun ja laitan lakin hyllylle odottamaan seuraavaa kysymysmerkkitulvaa.

Onhan se aika hienoa. Pystyä nyt valehtelematta sanomaan tehneensä kymmeniä hattutemppuja elonsa aikana. Eikä sillä ole niin väliä, että tasan yhden niistä on tehnyt pelikentällä (2003 never forget!!) - ja loput ihan vaan omassa eteisessä. Lopputulos kun on sama: luottoa omaan pelaamiseen löytyy kerta kerralta enemmän.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentoi