Hei älä koskaan ikinä muutu (tarina lisääntymisestä)

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Neljä vuotta sitten vietin tähänastisen elämäni hulvattominta kesää. Oli uusia ihmisiä, halpaa viiniä ja pitkiä iltoja järven rannalla. Kaikki oli auki, eikä ketään odottanut mikään, korkeintaan aamuvuoro. Sinä kesänä romanssit elivät ja kuolivat, päivät olivat kuumia ja illat lämpimiä. Joimme parit rehelliset kännit ja esiinnyimme miimikkoina baarissa. Se oli menestys.

Yksi uusista tuttavuuksista oli nuori nainen, jolla oli nauravat silmät ja uusia ideoita.

Mia oli naimisissa, minä en. Toinen meistä asui omistusasunnossa, toinen muusikkopoikaystävän nurkissa. Toisella takanaan pitkä parisuhde, toinen ehti hädin tuskin kuroa kasaan yhden rakkauden ennen seuraavaa. Toisella oli kaksi kissaa ja rivitaloasunto, toinen ei kyennyt pitämään edes vihervehkaa elossa. Saatika romansseja.

Meitä yhdistävä tekijä oli tapa tarkastella maailmaa. Taisi olla Mian idea maalata naamat valkoisiksi ja bailata aamuun asti. Ja sehän sopi. Tai sitten vain istuttiin rannassa ja puhuttiin elämästä ylipäätään. Ilman viiniä, karkkipussin kanssa.

Kesä vaihtui syksyksi, syksy talveksi. Ja niin edelleen. Parin vuoden sisään työpaikat, suunnitelmat ja asuinmaat muuttuivat. Ihmisiä tuli ja ihmisiä meni.

Kyllä te tiedätte ne ihmiset, joiden kanssa ei tarvitse koskaan kokea riittämättömyyden tunnetta, tai syyllistyä vastaamatta jääneistä viesteistä. Jotka soittavat perään jos asia on tärkeä, eivätkä märehdi sitä, kuka soittaa useammin. Mia on yksi heistä.

Ensimmäisestä lapsestaan hän kertoi lähettämällä ytimekkään viestin, jossa luki ''Vauva.''. Toisesta sain kuulla viime talvena kahvilan pöydässä, kun Mia löi eteeni ultrakuvat ja meni tilaamaan kahvin. Kummallakin kerralla riemu oli mittaamaton.

Neljässä vuodessa kahdesta tuli kolme, ja kolmesta neljä.

Viikko sitten seisoimme kastepöydän ääressä. Tilanne oli kaikessa surrealistisuudesaan yksi elämäni kauneimmista. Siinä me nyt olimme: neljän vuoden jälkeen. Vanhempina ja viisaampina kai. Kuikuilimme toisiamme ja hymyilimme sen minkä liikutukselta pystyimme. Ja nauroimme hiljaa. Kaikki oli siinä. Lapset, aikuiset ja ne kaksi kissaa. Ja minusta tuli kummi pienelle pojalle.

Juhlallisuuksien jälkeen juhlakalu riisuttiin kastemekosta ja laitettiin maitobaarin kautta unille. Isomman leikkiessä serkkunsa kanssa saippuakuplilla, kaikki vaikutti varsin idylliseltä.

Sitten Mia viittoi minut jääkaapille. Oveen oli kiinnitetty magneeteilla kaksi lippua ensi kesän Ilosaareen.

''Lastenvahti on jo sovittu, ja sain naapuritkin puhuttua mukaan.''

 

Perään hän tanssahteli salaisen voitontanssin.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta puhut! Eihän tästä muuten mitään tuliskaan.

Kommentoi

Ladataan...