Helmi kuu

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Olen odottanut helmikuuta, voi pojat että olenkin. En pelkästään karkittoman tammikuun kuoppaamisen vuoksi, vaan ennen kaikkea ajan vuoksi. (Tosin on myönnettävä, että kaapiston perällä odottanut pussi revittiin auki jo perjantaina - heti kun olin lopettanut puhelun joka loppui sanoihin ''Mää yritän ettiä teille ny nopeasti uuden asunnon, soittelen sitten.'' Söin laatikkojen keskellä pahaa karkkia ja itkin. Että sellainen grande finale.)

Koko lokakuun hoin että marraskuussa hellittää, marraskuussa mantrasin että joulukuun on oltava jo helpompi. Viikkoa ennen joulua oli myönnettävä että ei helpota - ei ennen helmikuuta.

Eilen heräsin pitkästä aikaa siihen tunteeseen, missä aiemmin elin päivästä toiseen; huokoisen ilmavaan tarpeettomuuteen. Kukaan ei kaipaisi minua tai sanojani seuraavaan puoleen vuorokauteen. Voisin unohtua kotiin eikä kukaan soittelisi perään. Voisin olla puhumatta tai puhua itsekseni, tanssia, olla alasti, huutaa parvekkeelta trolololoo ja tehdä kuusi kärrynpyörää.

Keitin kahvia, katsoin itseäni peilistä ja totesin että tarvitsen kasvohoidon. Ja alusvaatteita. Ja farkut, sillä omissani on reikä strategisessa paikassa ja kaiken lisäksi ne ovat jossain niistä kuudestatuhannesta muovipussista jotka asunnon seinien viereen on ripoteltu.

Olen alkuvuodesta tehnyt vaivihkaa muitakin ryhtiliikkeitä. Masennuksen myötä kertyneet housunkinnauskilot ovat kuin huomaamatta alkaneet liueta jonnekin säännöllisen ruokarytmin ja salitreenien väliin. Ostin urheilukaupasta salihanskat (!!) kahvakuulatunteja varten - viimeinenkin tekosyy olla lähtemättä on nyt eliminoitu. Seitsemäntoista vuotta jaloillaan harrastaneelle kaikki lantion yläpuolelle suunnatut urheilutarvikkeet ovat hepre eksoottisia.

Pyörittelen mielessäni myös paluuta pelikentille - mihin sitä palloilija menohaluistaan pääsisi. Pyörällä helteen läpi reeneihin ja kotiin suolan maku suussa. Jengikin olisi jo tiedossa - vanha tuttu muutaman vuoden takaa. Saas nährä.

Ajattelin jatkaa lomailulinjalla vielä tovin - jotenkin se pukee minua. Pariin viikkoon ei ole sovittuna töitä, enkä taida ottaakaan. Muiden rentoillessa jouluna, minä painoin paikasta toiseen kuin viitapiru. Ja nyt aion ottaa kaiken sen takaisin. Tosin kinkun sijaan uunin uumeniin työnnetään punajuurta ja porkkanaa, ja suklaamaratonin korvaa lenkki järven ympäri.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

No nyt on reipas meno! 

Mäkin voisin ottaa kasvohoidon ja alusvaatteita mutta salihanskojen kohdalla kulkee raja. Mutta mähän olenkin nykyään tanssija.

Laura T.
Missä olet Laura?

No nyt on!

Mä tiedän tuon; kohdallani salihanskat menivät nou nou -kategoriaan vielä muutama kuukausi sitten. Ajattelin että ne ovat kukkoilijoiden koriste, sellainen machojuttu jolla näytetään kuka bodaa koviten. Mutta todellisuudessa ne helpottavat äärimmäisen paljon tekemistä. Rumathan ne on, mutta onneksi kantaja on niin jumalainen jumppatrikoissaan.

Ai niin sulla alkoi tanssi! Ihanaa, ihanaa! Saat kertoa kaiken.

ikkiam
LUOMA

Jee!

Laura T.
Missä olet Laura?

Jee jee!

Mia K.

Kyl! Roppa, ja miäli, ja ku sialu ova yksis, ni sydän kyl seuraa peräs ♡ Kaik ova ni kovi tarppeellissi ;)

Sama tääl, et helmikuut o odotet. Ja, noh, ehkä kovimmi viäl maaliskuut ☆ (.. tai, ehk iha uut elämää..?) 

Laura T.
Missä olet Laura?

Maaliskuu on ihan kohta täällä! Kirjoitan tätä juuri aurinkoläiskässä, ja pitää oikein siristää että näkee. En paa pahaksein olleskaan!

Minullakin oli karkiton tammikuu, enkä ole vieläkään syönyt karkkia! Johan tässä olisi ollut kooooko eilinen päivä aikaa! Jestas!

Laura T.
Missä olet Laura?

No JÖSSES. Kaksi ensimmäistä viikkoa oli pahimmat, aina ne on ne pahimmat. Mutta kun sokrukoukusta pääsee, se olo on kaiken sen kärsimyksen arvoista.

Ihan lyhyesti

Tää sydäntalvi on kyllä ollut raskas. Kiitos vertaistuesta. Kiitos siitä että kannustat ryhtiin nyt. Ja kiitos termin viitapiru käytöstä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sulle ihanasta kommentista annaliina. Kohta se taittuu, ihan kohta. Tsemppiä.

saarah
visual diary

<3 

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän!

Vierailija (Ei varmistettu)

Heips!

Mahtavaa, minäkin olen innostunut kahvakuulailusta! Ja minäkin tein siitä välineurheilua, vaikkei omaa kuulaa tarvitsekaan; ostin ne hanskat, mutta ostin tähän tarkoitukseen pyöräilyhanskat, sillä en löytänyt mieleisiä salihanskoja naisille. Ne oli aina jotenkin....koppuroita. (paitsi että ostin kotiinkin kuulan, se on kätevä vatsalihasten apuri!)

Mikä on viitapiru? Kiireinen vai äkäinen ihminen? Vai kiireestä äkäinen ihminen?

Ja minäkin huomaan kaipaavani nykään sellaista, että saan/saisin vain olla. Itsekseni. Lieneekö tämä ohimenevää...ehkä? Aiheuttanee hämmennystä kanssaeläjissä, kunmänytvaanoonjahiihänjahengitän.

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Itse en ole (vielä) hankkinut omaa kuulaa. Salihanskat kuuluvat siihen en olisi ikinä uskonut -katergoriaan, mutta hittolainen että onkin helpompaa huhkia kun painot ei liu'u käsistä.

Viitapiru on kiireinen painaja (ja oikeassa olet: tässä tapauksessa myös vähän äkäinen...)

Helmi kirjoitti todella hyvän tekstin yksinolosta, lue ihmeessä! Halauksia viikkoosi Seglen!

Kommentoi

Ladataan...