Hyvästi komparatiivilupaukset

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Pieni aikaleikkaus lapsuuden uusiinvuosiin: nakkeja, perunasalaattia ja ulkona paukkuva pakkanen. Pilkkopimeälle taivaalle pamahtelevat raketit ja jokavuotinen vääntö pihan poikien kanssa siitä, ettei ikkunoiden lähellä saa posautella pikkukiinalaisia. Ja että käyttäkää nyt oikeasti niitä turvalaseja. Iltasella lavuaariin laskettiin piirrustuspaperista taiteltuja paperikukkasia, joiden sisään oli tekstattu totisia nelosluokkalaisen lupauksia. Veden pinnalla kelluvien kukkien katselussa oli jotain mystistä. Jännempää taisi olla veden voimasta avautuvat kulmikkaat lumpeenkukat, kuin lupaukset jotka terälehtien alta paljastuivat. Mutta luvattiin kuitenkin. Parempia koulunumeroita, kaninhäkin siivousta ja huoneen järjestelyä.

Aikuisena ei olekaan sitten paljoa lupailtu. On bucket listeja, inspiraatiokollaaseja ja aarrekarttoja, mutta kukaan ei mene lupaamaaan tai varmaksi sanomaan.

Muutama vuosi sitten tajusin liittyneeni kuoron jatkeeksi hokemaan samaa mantraa. Huomasin nyökytteleväni rivissä että kun on kaikkea eikä mistään tiedä mitään. Että on turhaa luvata mitään, kun tämä kaikkeus on koko ajan liikkeessä.

En kuitenkaan ollut aina ihan samaa mieltä. Aloin miettiä, mikä on lupaamattomuuden ydin, minkä takia emme uskalla pitäytyä sanomisissamme. 365 päivää on lopulta melko lyhyt aika ihmisen elossa -  kiireellä voi selittää paljon mutta ei kaikkea.

Tovin etsittyäni, löysin perustavanlaatuisen vinouman lupaamiskultturistamme. Nimittäin, lupaamme aivan liian abstrakteja asioita. Kyse ei siis ole siitä lupaammeko, vaan siitä mitä lupaamme.

Käsi pystyyn: kuinka moni on joskus luvannut olevansa parempi ihminen, luotettavampi naapuri tai kannustavampi kollega?

 

Ehei. (Nyt jokainen kuvittelee ottavansa ison keltaisen taulusienen ja pyyhkivänsä sillä liitutaulun puhtaaksi.) Minulla on idea.

 

Mitäpä jos lupaisi jotain, mikä on oikeasti mitattavissa? Unohtaisi ikiaikaiset komparatiivilupaukset paremmasta ja enemmästä, ja tukeutuisi rehellisiin laskutapoihin. Kertokaa minulle: miten edes mitataan onko joku ollut nyt parempi kuuntelija tai pitkäpinnaisempi äiti?

 

 

 

 

Tasan vuosi sitten päätin, että nyt saa riittää ankea aikuiselämän abstraktius: minä tyttö lupaan.

Pohdin päiviä sopivaa lupausta. Tajusin, että on iskettävä sinne, mistä on vaikeinta selitellä itsensä ulos.

Mikä on sellaista, joka on pysyvää maailmankaikkeuden pyörimisnopeudesta huolimatta? Asioita jotka pysyvät päivästä toiseen huolimatta siitä, onko kyseinen vuorokausi ollut tähänastisen elämäsi tahmaisin tai täydellisin? Rutiinit. Harjaukset, pesut ja puunaukset. Niinpä lupasin langata hampaani joka ilta. Älkääkä nyt sanoko että kaikkihan lankaavat hampaansa joka ilta. Se on valhe.

Pyrkimys parempaan ihmisyyteen, vanhemmuuteen ja kumppanuuteen tarkoittaa joka päivä vähän eri asiaa. Hampaiden lankaus sen sijaan tarkoittaa joka päivä samaa asiaa. On yksinkertaisempaa luvata opettelevansa viittomakieliset aakkoset tai italiankielisen laulun kertosäe, kuin kilvoitella paremmuudessa itseään vastaan. Elämässä on muutenkin niin paljon epävarmuutta, että joskus on ihan oikeutettua keskittyä pieniin linjoihin. Vuoden viimeisenä päivänä on turkasen paljon helpompaa kertoa onko tehnyt kymmenen punnerrusta joka päivä, kuin punnita onko kasvanut ymmärtäväisemmäksi ystäväksi.

Jos lupaat, lupaa jotain mikä on helposti mitattavissa. Valitse lupaus, jonka onnistumisprosentti ei ole tuomarin mielialasta kiinni.

Tulevalle vuodelle lupaukseni on selvä ja numeraalinen: vain kolme kuppia kahvia päivässä. Yliopiston alakuppilan myyntitilastoissa on siis ennustettavissa vieno laskusuhdanne.

Jos maailma tuhoutuisi huomenna, Luther istuttaisi omppopuun. Minä pitäisin karkkipäivän ja joisin ne kolme kahvikuppia putkeen. Ja sitten lankaisin hampaat.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Nella
Nellancholia

Oot paras.

Laura T.
Missä olet Laura?

Moi Katja Hannele, kiva kun kommentoit!

Pienet mukavat asiat on just niitä tärkeimpiä, näin uskon.

Täälläkään ei poksautella skumppia, vaan otetaan vallan iisisti uusi vuosi vastaan. Teekippis sille: hyvää uutta vuotta!

Gia (Ei varmistettu)

En ole kommentoinut ennen, vaikka olen lueskellut blogiasi jo syksyn mittaan ja monestikin se on herättänyt ajatuksia - kiito siitä :-)

Tässä oli kiehtovan erilainen lähestymistapa lupauksiin - ja kenties siksi, että olen itse äärimmäisen vähän lupaava ihminen, se jotenkin jäi jopa ärsyttämään (se koira älähtää... jne.). Mutustelin kauankin sitä, että voisiko itsellenikin olla parempi luvata asioita, jotka ovat ei vain mitattavissa mutta ihan oikeasti myös toteutettavissa, ja mikä siinä lupaamisessa niin pelottaa.

"Vuoden viimeisenä päivänä on turkasen paljon helpompaa kertoa onko tehnyt kymmenen punnerrusta joka päivä, kuin punnita onko kasvanut ymmärtäväisemmäksi ystäväksi."
-- Saattaa olla helpompaa kertoa, mutta toisaalta - kenelle se pitäisi kertoa? Ketä varten lupaus tehdään? Jos itseään varten, koen, että ainakin itselleni riittäisi vastaukseksi oma fiilis ja kokemus - onnistuinko vai enkö. Ja se oma fiilis ja tuntemus riittää vastaamaan myös abstraktimpaan kysymykseen, vaikkapa sellaiseen kuten "Olinko tänä vuonna rohkeampi ihminen?". Ei sitä varten tarvitse laskea benjihyppyjen ja syötyjen ötököiden määrää; kyllä sen tuntee, onko voittanut itsensä vuoden aikana.

Olen ehkä elänyt sellaisen lapsuuden ja harrastuskeskeisen nuoruuden, että oli kuria ja oli lupauksia. Oli sääntöjä ja oli määriä, mitä tehdä päivittäin. Estoja, kieltoja, lisää lupauksia. Siksi kaipaan aikuiselämältä jotain joustavampaa, pehmeämpää, ehkä ympäripyöreämpääkin vaikka sitä paheksuttaisiin.

Mutta jokainen tyylillään - uudenvuodenlupauksissakin :-)

Laura T.
Missä olet Laura?

Moi Gia, mahtavaa että kommentoit just nyt!

Voi kuinka samanlaisia ajatuksia olemmekaan pyöritelleet- tunnistan itseni sanoistasi todella selvästi. En ole yhtään kilpailuhenkinen, ja oikeastaan poden keskivaikeaa sääntö- ja rajoitevihaa. Monta vuotta ajattelinkin että ei minun kuulu mitään luvata, kunhan elelen.

Minä olen juurikin fiilispohjalta miettivä tyyppi- ja kai juuri siksi lupasin niin monena vuonna aika suurpiirteisiä juttuja. Vuoden loppuessa en vaan oikein osannut koskaan sanoa onnistuinko vai en (ehkä itsereflektion harjoituksen puutetta hehe!), joten juuri siksi päätin että aion luvata jotain pientä, mikä on mitattavissa selvillä mittareilla. Oma pääni kun ei toden totta ole yksi niistä.

Ihanaa että kommentoit Gia, todella hyvää pohdintaa. Mahtavaa alkavaa vuotta sinulle.

Ps. Rohkeudesta vielä. Jos kuitenkin aiot maistaa ötököitä niin kerro heti miltä ne maistuvat!

Kommentoi

Ladataan...