Ilo tarttuu ihoon kiinni

Missä olet Laura?

 

Terveisiä luoteisrannikolta!

Menneen vuorokauden aikana olen tehnyt töitä, juonut viisi pari ylimääräistä kahvikuppia ja tehtaillut lennosta suuria päätöksiä. Mutta ennen kaikkea olen  h e n g i t t ä n y t.

Meren tuoksu! Olen kyllä kuullut ihmisten puhuvan siitä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt kaiken sen mitä merituulesta sanotaan. Eilisiltana sain tuta tuulen ihmeitä tekevän vaikutuksen, kun konserttipaikan teltanpieliä hellästi huojuttanut puhuri toi mereltä mukanaan tutun tuoksun Välimeren ajoilta. Oli pakko pysähtyä hetkeksi, laskea kamera ja vetää keuhkot pari kertaa kunnolla täyteen. Tuoksussa sekoittuu suola, aallot ja muisto eräästä kreikkalaisesta satamasta jossa kävelin aina kun kaipasin varmistusta ajatuksilleni (tai pallon kaupungin parasta jäätelöä).

Kahden järven välissä kasvanut pääsi yllättymään; tältä siis voi todella tuoksua myös Suomessa.

 

 

 

Pakko se on myöntää: kesä tekee ihmeitä ihmiselle. Aurinko korventaa viimeisenkin vierastamisen ihmisten väliltä, keskusteluita on yhtä helppo aloittaa kuin lopettaa. Kukaan ei ole velkaa kenellekään, kenelläkään ei tunnu olevan kiire.

Raahe on kaunis. Pastelliset puutalokorttelit elävät omaa elämäänsä - historiastaan huolimatta niitä ei ole hillottu museokäyttöön, vaan ne täyttävät edelleen samaa, yli sata vuotta sitten annettua tehtäväänsä. Sisäpihoilta kuuluu naurua, joku tööttää hyväntuulisesti kun eräskin tamperelaisturisti on jäänyt nappaamaan kuvia ainoan pihalle vievän porttikongin eteen.

Sain polkupyörän viikonlopun menopeliksi. En ole vielä uskaltanut nousta pyörien päälle - niin kuin kaikissa vanhoissa kaupungeissa, myös täällä  keskustan yhdensuuntaiset kadut muodostavat suloisen labyrintin ensikertalaiselle. Tosin mikäpä siinä, pastelliin eksyessä.

 

 

 

 

Ihmisten välittömyys tarttuu hengitysteitse - jokin tämän kaupungin ilmastossa saa hartiat putoamaan pari senttiä alemmas. Tai sitten se on kaduille pulppuava musiikki. Jazz saa ihmiset tanssimaan, hyppimään ja pyörimään. Olemaan hetken miettimättä just tätä nimenomaista hetkeä pidemmälle. Siinäpä oppia itse kullekin.

Nyt on mentävä. On tärkeitä päätöksiä tehtävänä, kuten kummissa tänä iltana tanssia: sandaaleissa vai tennareissa.

Huomenna nousemme laivaan ja seilaamme meren poikki Iso-Kraaseliin. Yksi saari konsertilla kiitos.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentoi