Ilon ja surun tasapaino

Missä olet Laura?

 

 

 

Lähipäivinä olen miettinyt sitä paljon. Ilon ja surun tasapainoa. Niiden arvaamattomasti vaihtelevia mittasuhteita.

Uusien vuosien, viikkojen ja kuukausien edessä pysähdyn aina miettimään yllätyssektoreita. Hetkiä joihin emme ole ollenkaan valmistautuneita, mutta jotka saapuessaan muuttavat tavan jolla puhumme, katsomme ja näemme. Saavat meidät itkemään ilosta sillalla, tai katkeruudesta lenkkipolulla. Päivät jotka saavat meidät uskomaan tarkoituksiin - tai vaihtoehtoisesti vaihtamaan ne mykkään toivottomuuteen.

Ne eivät tule joka vuosi, eivät välttämättä joka neljäskään. Tai sitten ne tulevat sarjatulella kuusi kertaa vuodessa, kymmenen vuoden ajan. Eivätkä ne ole milloinkaan toistettavissa. (Tässä todiste siitä että elämä ei ole pelkkää tiedettä.)

Katson museosta ostamaani seinäkalenteria, jota en ole saanut vielä seinälle asti. Maanantait, pyhät ja maaliskuu seisovat vielä tyhjinä, vailla tunnekaikuja tapahtuneista. Mutta ne täyttyvät vielä; kirjaimilla ja numeroilla, huutomerkeillä jotka vannottavat muistamaan asioita ja ihmisiä. Mutta ennen kaikkea ne tulevat täyttymään jollain sellaisella mistä meillä ei ole harmainta aavistustakaan. Oikeat mullistukset harvemmin löytyvät almanakkojen sivuilta - ne tapahtuvat juuri silloin kun niille sopii.

Maanantaisin katselen ihmisiä. Kuinka moni bussissa istuvista on vielä autuaan tietämätön siitä, että vuoden päästä kaikki on toisin. Hänen kaikkensa. Kuinka monen elämä pysyttelee samoissa uomissa vielä seuraavat viisi, kuusi, seitsemän vuotta. Eikä kukaan paikallaolijoista tiedä kumpaan kalustoon kuuluu. Mietin, kuinka moni heistä ei vielä tiedä rakastuvansa tai tulevansa jätetyksi. Kuinka monesta sinkusta tulee perheellinen, kuinka moni rivarinpätkä vaihtuu kahteen yksiöön. Kuinka monta syntymätöntä lasta ja alkamatonta rakkautta leijuu kaupunkilaisten yllä - ja kuinka kaikki toivovat että kaikki olisi aina hyvin, eikä koskaan huonosti. Silti kerrostalojen korkeimpien ikkunoiden tasossa leijuu myös ohut kerros surua. Avioeropapereita, pettymyksiä ja päiviä teho-osastoilla. Elvyttämiskieltoja ja vastaamattomia viestejä.

Viime viikolla täytin kalentereiden sivuja juhlilla. Vuosi tuo tullessaan häitä, tupareita ja laskettuja aikoja. Kutsukortteja ja istumapaikkoja - kokonaisia riemulle varattuja vuorokausia. Tulevista suruista emme puhu mitään, sillä emme tiedä. Suurin täyttäjä jää arvoitukseksi siihen asti, kunnes se päättää näyttäytyä. Jos päättää.

Eilen istuin kylässä sohvanreunalla ja luin papereista syöpädiagnoosista. Paljon latinaa, vähän selkokieltä. Soluja siellä, soluja täällä, ei kovin vakavaa, hoidettavissa kyllä. Seinäkello tikitti samaan tahtiin kuin vielä viisi minuuttia sitten, mutta jokin katkonaisessa äänessä kuulosti aavistuksen erilaiselta. En voinut olla huomaamatta pelon pilkahdusta tutuilla kasvoilla.

Alut ovat hiljaisuudessaan arvaamattomia. Yksi hetki saattaa värjätä kokonaisen kevään, tai sävyttää yhden yhdentekevän aamupäivän kulman. Tulevien viikkojen painoarvoa ei voi vielä tietää. Ei niiden suurpiirteistä keveyttä tai mukanaan tuomaa, ihokerroksia kuorivaa kipua. Vielä tänään en tiedä, mitä lauluja kuuntelen ja miksi. Emme tiedä mitä tuleman pitää.

Mutta sen tiedän, että elokuun kahdeksantena menen häihin. Alttarille astelee ihminen, johon tutustuin hautajaisissa viime vuonna, elokuun kahdeksantena päivänä. Päivänä jolloin hyvästelimme ja tervehdimme samaan aikaan. Ilma oli kaunis ja mieli surusta kirkas.

Suru ei ole ilolta pois. Ne eivät koskaan taistele keskenään, ovat vain. Ottavat oman tilansa, mutta luovuttavat sen käsillä olevan hetken perusteella toisilleen. Tulevat, pyyhkiytyvät yli ja puhtaavat. Tekevät kaikesta tästä näkyvää ja tuntuvaa. Kaupungin yllä leijuu ilmapalloja.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Sanph
Sanph

Miten sattuikin tällaiselle päivälle kirjoituksesi. Meni suoraan tajuntaan ja kuvaa tämän hetkisiä (tämän päiväisiä) tunteitani paremmin kuin hyvin. Kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Sanph, kiva että kolahti! Blogi-telepatiaa nääs.

Hymyillen.

Voi kuinka taitavasti kirjoitat! Tiedätkö, kun on sellainen olo, että kaipaa jotain lohtua, tulen tänne. Sun tekstit on niin ihanan lämpimiä ja kauniita :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Suuri kiitos sanoistasi rilla. Tänne ovat tervetulleita lohdulliset ja lohduttomat - mahtavaa että se välittyy sinne ruutujen toisellekin puolen.

Helmi K
sivulauseita

Ihana Laura, olet sinä. 

(Toinen ihana, muuan Roosa, siteerasi blogissaan joskus Harry Martinsonin runoa, se tuli sun tekstistä mieleen:

Jokaisen syvän surun kohteena on menetetty ilo. 

Älä kadota tätä suuntaa. Älä anna surun unohtaa asiaansa. 

 

Suru on suurin kunnia, jonka ilolle voi antaa. )

Laura T.
Missä olet Laura?

Kauniita sanoja, aina vaan. Kiitos Helmi.

Tässä toinen, hieman modattu viittaus erääseen klassikkoon: Ihania ollaan kaikki (ollaan kaikki, kaikki) Siinää, ja miinää, siiinää ja miinää.

Lauralei (Ei varmistettu)

Huhhuh. Oot niin taitava kirjoittaja.

Laura T.
Missä olet Laura?

Wau. Kiitos.

Ilana

Kiitos tästä tekstistä. Itkin ihan vähän, mutta parempia kyyneleitä kuin vähään aikaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Itku on hyvä juttu vaikka se surusta kumpuaisikin; silmät pitää puhdistaa. Kiitos ihana Ilana.

Asikaine
Asikaine

:´)

Laura T.
Missä olet Laura?

No justiinkin niin!

seglen (Ei varmistettu)

Heipähei Laura jälleen!

Kiitos. Tiedän, että tulen lukemaan tämän tekstisi vielä uudelleen ja uudelleen, hiljentymään sen lohdullisuuden ääreen. Kun nyt on kohdannut suuria suruja, ja niitä edeltäneitä äärettömiä elämäntäyteisiä iloja, on ollut kuukausikaupalla suurten surutunteiden painolasti harteilla. Ikävää, kaipuuta, tunteiden tuskahuutoja. On ollut työn takana löytää se ajatus, että jonakin päivänä helpottaa, ilo pilkahtaa läheisen hymystä ja tarttuu minuunkin. Kauniisti asetellut sanasi tuovat toivetta valoisammasta ja vahvistavat askeleitani.

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei seglen, kiva kuulla sinusta taas.

Surua seuraa aina jokin. Se voi olla toinen suru, tai puolikas ilo. Mutta mikään tunne ei pysy syntymämuodossaan aikaansa pidempään. Se on lohdullista; jokainen tunne on vain hetken terävimmillään. Niin ilo kuin suuri surukin.

Jotain tulee. En tiedä onko se iloa, mutta se on jotakin muuta kuin mitä nyt on. Tehtäväksemme jää astua ja ottaa vastaan. Jaksamista, kiitos vielä kun kommentoit.

Suviini (Ei varmistettu)

On tää vaan paras blogi. Aina ilo lukea, herättää ajatuksia ja pysäyttää. Kiitos, että kirjoitat Laura. Jatka juuri sillä tiellä mikä tuntuu oikealta. Sinun ei tarvitse miettiä mitä muut haluavat lukea, koska blogisi on, ja tulee varmasti olemaan, aivan ihana, kirjoitit sitten ihan mistä tahansa mitä mieleesi juolahtaa. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiittäen kumarran. Tuntuu uskomattoman hienolta että olette kaikki täällä. Mahtavaa. Jatkakaamme siis samaan malliin. Kiitos vielä Suviini.

Jenni V.

Niin kunnioitettavaa, että joku osaa kirjoittaa näin kauniisti <3

Peace. 

Jenni

Laura T.
Missä olet Laura?

Minä kiitän. Rauhaa ja rakkautta Jenni!

Hannaie (Ei varmistettu)

Kauneutta!! Nyt kyllä osui ja upposi. Hiljennyin tekstisi ääreen ja lopussa huokaisin hiljaa; taidan lukea vielä uudestaan. Ja uudestaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitokset kauniista sanoistasi Hannaie! Ilo kuulla että teksti kestää.

Jon (Ei varmistettu)

Laura, sun tekstit valaa lohtua ja tavoittaa elämää ihan omalla tavallaan. Tämä on ainoa blogi, jonka teksteihin haluan palata uudelleen, koska ne tuntuvat sulkevan sisäänsä niin oikein kiteytettyjä ajatuksia, ettei ole tottakaan. Kiitos!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sinulle Jon. Olen hämmentynyt kaikista kauniista sanoistanne. Mutta ennen kaikkea olen syvästi otettu ja iloinen.

Toivottavasti pysyt jatkossakin mukana.

piipi12 (Ei varmistettu)

Olipa kiva lukea tekstiäsi,jotenkin omaan olotilaani sopiva.Ja minäkin menen häihin 8.8.15

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos piipi12, kiva kuulla että kolahti! 8.8 on vallan hyvä päivä juhlimiselle - sen kun muistaa helposti!

Jenniii
Pupulandia

Sinä kirjoitat kyllä vielä joku päivä kirjan. Ainakin toivon niin. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kannustuksesta Jenni. Kirjan kirjoittaminen voisi olla aika mahtavaa. Ajatus kirjan kirjoittamisesta alkoi kyteä viime kesänä, kun joku lukijoista heitti asiasta ihanan kommentin. Mietitään!

// visuaalisestivaativa // (Ei varmistettu) http://visuaalisestivaativa.fi/

Muotoilit sanoiksi sen mitä olen monta kertaa ja etenkin viime vuonna monta kertaa miettinyt. Kiitos tekstistä, joka meni syvälle ihon alle mutta paransi sieltä jotain samalla.

Laura T.
Missä olet Laura?

Olipa kauniisti muotoiltu. Kiitos sanoistasi, on ilo koskettaa.

Kaisa (Ei varmistettu) http://nohomewithoutyou.com

Olipahan vaan mahtavasti kirjoitettu. Tätä samaista aihetta tullut pohdittua kosolti viimeisen vuoden aikana ja viimeksi tänä aamuna. Suru ja musertuminen saattaa yllättää takavasemmalta, mutta samassa on huomannut elämän lohdullisuuden - kaiken mullistava onni saattaa tempaista toiseen suuntaan vähintään yhtä kysymättä ja yllättäen. Viimeinen vuosi todella vaikutti itselläni siihen, miten suhtaudun kaikkeen tulevaan. Kun ei vaan kertakaikkiaan voi tietää, joten antaa elämän kuljettaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Kaisa.

On se jännää kuinka elämään alkaa luottamaan oikeasti vasta kun se näyttää sattumanvaraisen raadollisuutensa. Jotenkin silloin osaa päästää irti omasta erinomaisuudestaan ja erehtymättömästä asiantuntijuudestaan.

Ja juuri se on hienoa. Kivinen oppitunti tuo timanttista tietoa. Näin se menee.

Piia Pauliina
Piia Pauliina

Koskettava kirjoitus, liikutti kesken työpävän. Hienoa tekstiä. :) Alanpa seuraamaan blogiasi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Piia Pauliina, tervetuloa mukaan!

Elina S. (Ei varmistettu)

Hieno, koskettava teksti! Kirjoitat muutenkin ihan mielettömän hyvin. Tykkään pohdiskelevasta, syvällisestä, vähän melankolisesta tyylistäsi tarkkailla maailmaa. Blogisi perusteella olen huomannut, että pyörittelen usein mielessäni samankaltaisia ajatuksia kuin sinä, mutta osaat pukea ne sanoiksi huomattavasti hienommin ja vivahteikkaammin :) Vau.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei, ihanaa kun kommentoit Elina. Noin kauniita sanoja voi kirjoittaa vain kaunis tyyppi. Kiitos vielä, teit päivästäni vähän vähemmän melankolisen. Tänään se oli vähän turhan sellainen.

Kommentoi