Ja merkiksi siitä

Ladataan...
Missä olet Laura?

Kävin varsin mieleenpainuvan keskustelun menneenä perjantaina. Tuntemattomilla ihmisillä on taipumus kertoa minulle milloin mistäkin elämänsä taitekohdista: sydänsuruista, peloista, salamarakastumisista ja äkkimenetyksistä. En ole varma mistä se johtuu, mutta pidän siitä. Minä kuuntelen, kun muut kertovat. Tarinoita elämästä, kertojinaan päähenkilöt. Bussipysäkeillä, lentokentillä, kaupoissa ja kaduilla. Minulla on kuulemma ystävälliset kasvot. Siitä se kait johtuu.

Löysin siis itseni keskustelemasta 80-vuotiaan naisen kanssa keskellä sateista aamupäivää. Äänessään ylpeyttä ja aitoa iloa, kertoi hän lähtevänsä kylille. Kihloja ostamaan.

 

''Vaikka vanha olenkin, niin en minä naimisiin tahi kihloihin menisi, ellen todella rakastaisi.''

 

Sinä sen sanoit. En saanut selville, olivatko kihlat ensimmäiset laatuaan, vai pujotettiinko sormus jo kolmatta kertaa naisen nimettömään. Eikä sillä väliä olekaan.  Onneksi olkoon.

 

Tiemme rakkauden juurakossa eroavat; jokaisen historia on jäljittelemätön pätkä kohtaamisia, yksinäisyyttä, rakkautta, kipua ja löytämisen onnea. Kaikilla vähän eri järjestyksessä, mittasuhteet vaihdellen. Rakastumme, ja uskomme siihen. Sen kestävyyteen, läpäisemättömään kuoreen, ikionneen. Eroamme, ja kannamme tavarat eri osoitteisiin, pesemme uuden kodin lattiat, ja aloitamme kaiken alusta. Jotkut kerran tai viisi, jotkut eivät milloinkaan.

 

Mummon tavattuani, ajattelin Édith Piafia.

Édith oli kova nainen rakastamaan ja rakastumaan. Tiesittekö sen? Uskomattomien chansoneidensa välissä hän heittäytyi uusiin rakkaussuhteisiin niin monasti, ettei kukaan tainnut oikein pysyä laskuissa. Hän esitteli maailmalle monia monia rakastettujaan, häpeilemättä. Käsikynkässään uudet kasvot, kasvoillaan aito onni. Naimisiin hän ehti kahdesti. Sanottiin, että nainen rakasti rakkautta.

 

Mitä siis opin tällä viikolla? Älkäämme katuko tai häpeilkö rakkautta tai elettyä elämää. Mennyttä, karille ajautuvaa, tai vasta vuosien päässä odottavaa tunnetta. Ansaitsemme sen, rakkauden ja onnen. Jokainen meistä. Vaikka sanoisit viidettätoista kertaa ''Tahdon''. Tärkeintä on, että tarkoitat sitä. Pariisin varpusen sanoin: Non, Je ne regrette rien.

 

 

 

Laura

Share

Kommentit

Oranssinen

Pitipä oikein laittaa Edith soimaan sunnuntai-aamun tunnelmaksi. 

Todellakin: Non, Je ne regrette rien.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sama täällä. Sydämellistä sunnuntaita meille kaikille!

Kommentoi

Ladataan...