Jazzia rannalla

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Yhteistyössä: Raahen Rantajatsit

 

Olen pienten tapahtumien nainen. En ole eläessäni viettänyt viikonloppuani nukkuen Ilosaaren telttamajoituksessa tai kahlaillen Ruissalon rantavedessä. Olen käynyt stadioneilla toteamassa kerta toisensa jälkeen, ettei anniskelualueen humalluttamaan ihmismereen katoaminen, päälle läikkyvä kuuden euron kalja ja vartin vessajonot ole meikäläistä varten.

Keikoissa kiinnostaa kokemus - se kuinka tila ja ihmiset toimivat keskenään. Parhaissa tapauksissa yleisön ja esiintyjän välinen raja ohenee, ja hetken aikaa tuntuu kuin kaikki olisi hauskaa sattumaa tai valveunta.

 

 

 

 

 

Sain kutsun luoteisrannikolle meren ääreen. Raahen Rantajatsit järjestettiin tänä vuonna 28. kerran, ensimmäistä kertaa ympäri kaupunkia ripoteltuna. En osaa vieläkään sanoa mikä keikkapaikoista oli paras, niin omalaatuisia jokainen. Oli vanhan puuteatterin saliin ja pihalle nousseita konsertteja, tori, ja merenrantaan Ruiskuhuoneen taakse rakennettu lava jonka taakse aurinko iltaisin laski bändien jammaillessa keskenään pitkälle yöhön. Oli saari jonka kallioiset rannat täyttyivät veneistä ihmisten tullessa kuuntelemaan saaren korkeimmalle kohdalle kohonnutta duoa. Tapahtuman järjestäjät olivat saaneet loistoidean: rakennetaan lava keskelle saarta ja esitetään avoin kutsu! Koska, miksi ei?

Juttu oli menestys, tietysti. Horisontti täyttyi kuulemaan tulleiden veneiden vanasta. Purjeveneitä, kajakeilla tulleita, muutama sissisoutajakin. Ja sitten meitä muiden merenkäyjien kyytiin nousseita, jotka pakkasimme laukkuun eväät ja nousimme satamasta lähteviin laivoihin. Oman menopelini nimi oli - kunnioitusta luonnollisestikin herättänyt - Mursu Nelonen.

 

 

 

 

Olen aina vannonut olevani järvi-ihminen, mutta jokin meren läheisyydessä inspiroi tätä sisävesien kasvattia. ''Aina kun olen täältä poissa, tunnen kaipuuta jonkin ääreen'' lausui vieressäni laivankannella istunut nainen, rannikolla kasvanut - ja tietysti auringon kullanruskeaksi paahtama. Olenko ainoa jonka mielestä meri-ihmiset ovat ympäri vuoden ruskettuneita?

Viikonlopun tunnelma oli ainutkertainen. Aikataulu hengitti, jokaisesta keikasta ehti nauttia yksin ja yhdessä. Artistit istuivat keikkojensa jälkeen yleisöön kuuntelemaan muita esiintyjiä, eikä ollut kynnys eikä mikään mennä vetämään hihasta ja sanomaan: you were amazing.

 

 

 

 

Jazziin suhtaudutaan helposti kuin viiniin; siitä on vaikea puhua jos siitä ei tiedä mitään. Mutta niin vain fiilisteli tämäkin aloittelija; kuunteli sooloja ja vuosikymmenten kokemuksella varustettujen jazzdiggareiden juttuja. Monelle kantakävijälle Rantajatsit ovat kesän kohokohta, enkä ihmettele: puitteet ovat huikeat, esiintyjäkaarti huippuluokkaa, kesäiltojen tunnelma tiivistyy samaa tahtia auringonlaskun kanssa. Loppuillasta pöydille syttyy lyhdyt, ja lavan edusta täyttyy tanssimaan tulleista.

Tämänkaltaisesta tapahtumasta on lähes mahdotonta kuratoida kokonaisuus joka kertoisi siitä kaiken olennaisen. Nyt.fi ehtikin jo avata tapahtuman musiikillista puolta tavalla johon en ihan vielä näillä jazz-kilometreillä kykenisi. Ehkä siis sanonkin vain: huh.

 

 

Illoissa vaihdetut vaivihkaiset katseet, rennot esiintyjät, huikeat soolot ja horisontin taakse valuva aurinko. Päivien paahtava helle ja ilmassa ohimenevän hetken kieppuvat makean sikarin rippeet. Siinäpä ne pääpiirteittäin, onnistuneen jazz-viikonlopun elementit.

Ensi vuonna uudestaan.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Ensi vuonna otat mut mukaan. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kuulostaa hyvältä!

Kommentoi

Ladataan...