Juuri tulleen tiedon mukaan

Missä olet Laura?

 

 

 

Olen aina salaa haaveillut radiotoimittajan työstä.

En nyt puhu mistään kaupallisen kanavan julkkisjuontajuudesta vaan eritoten pienen radiokanavan toimittamisesta.

Rakastan radiota, erityisesti pieniä kanavia jotka keskittyvät keskikokoisiin asioihin. Aiheet ovat sopivan pieniä ja niihin on helppo tarttua; ihmiset soittavat ja kertovat asioitaan liikuttavan totisilla äänenpainoilla, jättävät nauhalle viestejä joissa käsitellään tasan yhtä murhetta kerrallaan. Kuin keskustasta puuttuva hiekoitussora ja virastojen venyvät puhelinjonot olisivat maailmamme ainoita oikeita ongelmia. Kuinka maamme tulevaisuus on heikoilla kantimilla, tai sitä ei yksinkertaisesti ole - kun on vain tämä puhelinta räpläävä nuoriso.

Äänensävyt ovat vahvoja, mutta niissä on harvoin mitään hyökkäävää. Huolta enemmänkin. Huolta ja iloa yhtä pienistä asioista.

Kerran kansanradioon soitti mies jonka mielestä mikään ei ollut hyvin. Juontajan tarkentaessa mistä kiikastaa, mies lopulta vastasi että no politiikasta. Enempää hän ei osannut sanoa. Soitti vaan sanoakseen että ei hyvin mene. Sitten kiitti ja lopetti.

Silloin tällöin joku puhuu vähän liian kauan, jää kiinni oman äänensä kuunteluun. Silloin aina jännitän kuinka luontevasti juontaja saa keskeytettyä yksinpuhujan. Eikä kukaan koskaan loukkaannu. Kiitetään soitosta ja laitetaan soimaan Baddingia.

Kevät on radiokuuntelun kulta-aikaa. Ihmiset soittavat kun luonto herää, raportoivat lintuauroista, kompostielämästä ja sen sellaisesta. Ensimmäiset kevään merkit ovat aina puhelinsoiton arvoisia.

Perjantaina kuuntelin yön kynnyksellä radiota ja yöjuontajan rauhallisesti lainehtivaa puhetta. Keskellä pilkkopimeää iltaa puhuja piti pienen tauon, ja sanoi sitten:

 

''Joensuun seudulta tuli juuri ilmoitus, että sisätiloista on löydetty herännyt leppäkerttu.''

 

Kun sitten pari tuntia myöhemmin seisoin tienlaidassa odottamassa hinausautoa, hymyilytti tahtomattakin. Siinä märän tien laidalla mietin, että mikäli tämänhetkisen elämäni syvin ilo on talvehtimasta herännyt leppäkerttu ja suurin tragedia tien poskeen jättänyt auto, voin todeta että kaikki on niin sanotusti ookkelis kookkelis.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Voi että. En nyt osaa muuta sanoa. Onneksi voin painaa sydäntä.

Toivon joskus, että minulla olisi matkatyö. Ihan vain siksi, että ehtisin kuunnella enemmän radiota. 

Mainitsin sinut tänään täällä. Ihan vain mainitsin, se ei liity mihinkään. Vain kirjoihin. :) Mutta halusin kertoa. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Sinä ihana, kiitos. Se oli kaunis maininta.

Minäkin haaveilen matkatyöstä. Haaveilen myös lottovoitosta, joka mahdollistaisi haaveeni Suomen ympäriajelusta. Hankkisin sähköauton ja kuljettajan, ottaisin puolison mukaan ja ajeltaisiin Suomea ristiin rastiin loppukesästä. Sais olla hiljaa ja kuunnella radiota. Ja katsella. Ajaessa kun ei oikein pysty.

 

Blue Peony (Ei varmistettu)

Ihana teksti taas. Minulle kesä on radion aikaa. Hipsin usein aamuvarhaisella keittiöön, sytytän tulen hellaan ja laitan teeveden kiehumaan ja kuuntelen maakuntaradiota. Siinä tulee hyvä olo siitä, että on lohdullisen pienten asioiden äärellä: ukkini isän veistämä keinutuoli narisee hiljaa keinutellessani, minulla on aikaa odottaa teevettäni yli puoli tuntia ja radiossa puhutaan lehmien kuulumisista läheisellä perinneniityllä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kesä on radion aikaa. Silloin kaikki on niin värejä uhkuvaa, ettei uusia lauluja kaipaa - vanhat klassikot tuntuvat joka kesä yhtä ajankohtaisilta. Kun kaikki on jo siinä.

Juuri tuota kuvailemaasi jokainen ihminen tarvitsisi. Ei se ole mitään downshiftaamista, vaan sitä mitä joskus oli. Aamut ilman painetta olla jossain.

Kiitos kun kommentoit aina niin kauniisti Blue Peony.

Kommentoi