Kategoria: aikuisuus

Missä olet Laura?

 

 

Herään herätyskellon sirkutukseen. Painan torkkunappia kerran, toisen. Kolmannen jälkeen suljen herätyksen ja säädän seuraavan 40 minuutin päähän. Olen aikuinen ihminen ja saan pitkästä aikaa nukkua ilman pakollista aamumenoa. Minulla on oikeus tähän.

Nousen lopulta puolitoista tuntia ensimmäisen herätyksen jälkeen.

Pesen hampaat, tiskaan vähän. Aamupuuron poristessa mietin, miten ihminen lopulta sitten kuitenkin aina palaa puuroon. Syö sitä kotona ja päiväkodissa, alkaa vihaamaan sitä viimeistään ala-asteelle tultaessa ja lopulta kieltäytyy esiteininä vannoen ettei ikinä enää koska mun ei oo pakko muutaku kuolla. Kolmenkympin lähestyessä löytää itsensä Prisman hiutalehyllyltä ja myöntää että ihan hyvää se on.

Tähän on tultu.

Otan kaapista lasin ja täytän sen haalealla vedellä. Ei saa olla liian kylmää tai kuumaa, jotain vaaleanharmaata siltä väliltä. Kaadan lasiin lusikallisen pellavarouhetta ja katson kuinka tummat keot pienenevät pinnalla, synnyttävät lasiin tasaisena satavan rouhetihkun. Lapsena katselin koulun jälkeen kaakaojauhekekojen hiljaista murenemista mukiin. Niissä iltapäivissä oli armollinen valo eikä minulla ollut minnekään kiire. Nykyään kaikilla on aina kiire; valmistua, väitellä, päivittää uraa ja kaikkia kanavia. Minullakin on kiire - ihmisellä joka vannoi aina ettei koskaan lähde moiseen pelleilyyn mukaan. On töitä, oman alan ja muiden alojen. Yhtäkkiä minustakin on tullut ihminen joka tietää mitä viikkoa milloinkin eletään.

Aikuisuus. Tätä se on. Veroilmoituksia, kotivakuutuksia, kummilapsien lahjoja. Ruokien sokeripitoisuuksia. Talojen energialuokituksia.

Ostin juuri matkaltani ensimmäistä kertaa tuliaisia sitten 90-luvun. Minusta on tullut tuliaistentuoja.

Siirryn sohvalle puurokulhoineni. Otan kalenterin esiin ja sovin tapaamisia ystävieni kanssa. Kahden viikon päähän. Vielä viisi vuotta sitten lähdimme suoraan töistä viinipullon kanssa järvenrantaan. Nyt on lapsia, kausiflunssia, korvatulehduksia, projekteja, lopputöitä ja kaikkea muuta kuin viinitunteja. Säätämisen lomassa kyselemme epäuskoisina toisiltamme, milloin meistä tuli näin aikuisia, ja ennen kaikkea milloin meistä tuli ihmisiä jotka käyttävät puheessaan verbiä aikatauluttaa? Tiedä sitten.

Sitä tämä on. Oikea aikuiselämä. Vastuuta ja vapautta sekoitussuhde vaihdellen.

Luen sähköpostit, selaan uutiset. Kirjaudun kirjaston sivuille uusiakseni ainoan tenttikirjani lainan. Vuosien myötä minusta on tullut myös ihminen joka muistaa kirjastokorttinsa kymmennumeroisen koodin ulkoa. Yritän uusia lainaa, sivusto herjaa. Skrollaan sivun alas ja silmieni eteen aukenee lista menneistä myöhästymisistä. Vein viime kuussa kymmenen kirjaa muutaman päivän myöhässä takaisin - ajattelin että kuka sellaista nyt huomaa. Myöhästymismaksut: 43 euroa.

Tätä se siis on. Sitä tekee itsensä tärkeäksi. Tekee liikaa töitä muistaakseen palauttaa lainat ajoissa - ja maksaakseen koituneet sakot tekee lisää töitä. Mikäs se oli se..sana jolla tätä...aa! Oravanpyörä.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Huh, sitäpä tuo aikuisuus voi olla ;) mutta, onneksi se voi olla myös tätä: haasteellista, nautittavaa, jännittävää, huolettomuutta, ja vapaata valitsemaan mitä ikinä sitten haluatkin ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Olet aivan oikeassa. Siihen tartun.

Mia K.
Voi taivas

:) laitanpa tän tämänpäiväsen tekstin sulle.. jollain hassulla tavalla luulin, että olisimme ehtineet "törmätä" täällä.. ;)

http://www.lily.fi/blogit/mia-k/hetkeksi-uusi-oma-kodin-tapainen-ja-hyvasti-tampere

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ei sitä koskaan tiedä missä törmääkään! Maailma pieni paikka on. Tsemppiä vielä uuteen alkuun!

Ilana

Mä olen syönyt puuroa aina ja tuliaisiakin olen ostanut jo vuosia, mutta tuo aikatauluttaminen - ei ole pakko, jos ei taho (eli kuten Mia tuossa edellä sanoi, on vapaus valita!). Saan nykyisin näppylöitä siitä, että pitäisi sumplia tapaamisia pahimmillaan kuukausien päähän. Ennemmin olen sopimatta. Tämä kuulostaa nyt ehkä itsekkäältä, mutta ne ihmiset, jotka musta oikeasti välittävät, pystyvät kyllä järjestämään näkemiselle aikaa lyhyemmälläkin varoitusajalla, vaikka onkin lapsia ja ruuhkavuosia. (Sitä en enää jaksa, että viiden ihmisen tapaaminen pitää sopia 4 kuukauden päähän, koska joku käy aina just tiistaisin jumpassa eikä voi siitä millään joustaa.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Olet siis vanha sielu - puuro sen kertoo.

Totta tuokin. Hahahah! Filosofinen kysymys: jos jumppa menee ystävyyden edelle, kutsutaanko sitä ystävyydeksi?

Ilana

NIINPÄ.

Räyhälä
Räyhälä

Itsehän alan jo odotella eläkepäiviä, jolloin voi varmaankin sitten hyvällä omallatunnolla hypätä aikuisuuskategoriasta takaisin lapseksi. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Määkin. Tämä aika lapsuuden ja vanhuuden välillä on vain VAIHE.

katiK
Punainen tupa

Kiitti muistutuksesta uusia lainat! Huh!

Laura T.
Missä olet Laura?

Gradun tekeminen tulee kalliiksi...

Suvi55

Mietin yhtenä aamuna, hellan ääressä seistessä puurokattilaa hämmentäen, itsekin puuronsyömistä ja kuinka silloin nuorempana vannoin etten enää ikinä söisi. Tulin tulokseen, että tämäkin on yksi niistä suurista aikuisuuden tuomista vapauksista - ei siis vapaus syödä puuroa vaan vapaus kipata sen sekaan ihan mitä vain haluaa.

Lapsena puuron sekaan sai tuurilla vähän sokeria ja voisilmän, nykyään vaihtoehtoja on niin paljon enemmän. Voi laittaa vaikkapa mehukeittoa, maitoa, raejuustoa, marjoja, hillittömästi sokeria ja kaksi voisilmää. Tai vaikka kanelia, vaikkei ole edes joulu. Puuro nyt vaan on aikuisena paljon parempaa, kun sen saa tehdä itse paremmaksi. Ja kaikkein parasta on, että jos ei tee mieli puuroa just sinä aamuna, niin ei sitä ole pakko syödä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Minäkin tuuttaan sinne ties mitä ituja, siemeniä, kaakaopapurouheita ja kookosöljyä. Ja kyllä taas jaksaa painaa. Kanelia kokeilin juuri pari viikkoa sitten - parasta!

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Voi, aikuisuus! Tämä on kyllä ihanaa. Tavallaan on vapaus ja oikeus tehdä, mitä haluaa, ja nautin ihan kauheasti siitä, että voin itse rakentaa elämääni ja arkeani! Mutta välillä sitten kuitenkin tuntuu raskaalta, kun elämään tulee jatkuvasti niiden ilon aiheiden rinnalle myös kiirettä, stressiä ja uusia hoidettavia asioita. Just nyt tuntuu, että elämä on to do -lista, jota päivittäessään uskottelee jatkuvasti itselleen, että tämä on taas vain vaihe...

Kiitos taas vertaistuesta! Löydän sun teksteistä paljon samaistuttavaa. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Just tämä! Tasapaino vastuun ja vapauden välillä tuntuu silloin tällöin niin vahvasti toispuoleiselta; tuppaa painottumaan usein vastuun puolelle. Toisaalta, ehkä vapauteen on niin tottunut ettei sitä erota tarpeeksi selvästi. Näinkin voi olla.

Kiva kun löydät Ilona, kiva kun luet.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Laura!

Puuron juttu on mielenkiintoinen. Minulle ei lapsena kelvannut muu ruoka kuin puuro, kaurapuuroa monta vuotta. "Halpa lapsi" on isäni joskus huumorilla todennut :D Sitten tuli juri nuo puurottomat teiniaamut ja sokerijukurtit. Mutta nyt, jo usein iltaisin nukkumaan käydessä mietin, että onpa kiva aamulla herätä, kun saa taas puuroa. Nallen kaura&ruis, sen nimeen vannon, höystettynä extraruisleisellä. Voisilmällä. Juttu näin aikuisena on puuron mutuisuudessa. Puurossan täytyy olla suutuntumaa, minun aamupuuroni on harvoin löysää, vaan jo lähes jankkia. Mutusteltavaa, jos seassa on jotain.. esimerkiksi spelttiä tai juuri ruishiutaleita, se on entistä mutuisempaa. Se on turvallista ja lämmintä. Nam!

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Hauskaa! Puuroon suhtautuminenkin vaihtelee ihmisillä. Arvaa: mä taas tykkään syödä puuroni varsin juoksevana, löllönä. Ei vellinä, mutta sopivasti lautasen pohjalle laskeutuvana. Voisilmää en ole kokeillut aikoihin! Pitäisiköhän...

Boris (Ei varmistettu)

Lapsuus oli yhtä unelmaa - ainakin nyt vuosikymmeniä myöhemmin.

Hypin hyppynarua joka päivä väsymykseen saakka, laskin talvisin pulkkamäkeä ja uskoin lähimetsässä asuvan susia, leivoin äidin kanssa porkkanasämpylöitä ja söin iltaisin salaa lastenhammastahnaa. Lauantai-illan ehdoton kohokohta oli Speden spelit, aina saunan jälkeen, myöhemmin sitten Bumtsibum.

Mutta sitten Spede siirtyi tuonpuoleiseen, minä menin lukioon, lopulta kauppakorkeaan, ja nyt itsekin seison vaiheessa olevan gradun äärellä.

Ehkä voisin taas käydä kävelyllä Vantaan joen varrella, siellä missä vietin ensimmäisen vuosikymmeneni. Paluu juurille, niin sanotusti.

Laura T.
Missä olet Laura?

Minäkin söin salaa hammastahnaa! Vaikkei saanut, sillä siitä tuli kuulemma vatsanpuruja. Muistan pohtineeni mitä ihmeen puruja.

Ja niin paljon samanlaisia muistoja! Bumtsibum ja banaanisuklaajäätelö saunan jälkeen lauantai-iltana. Parasta. Tässähän tulee ihan nostalgiset fiilikset.

Satumaah
Satumaailmassa

Mä aikatauluttelin "uutta elämääni" täällä vaihdossa ensimmäisen pari kuukautta lähes orjallisesti. Mulla oli aikataulutettuna aikataulutus: "Sunnuntai klo 17. Päivitä kalenteri ensi viikoksi." Jep. Hetken tuntui hyvältä, mutta päätin silti lopettaa. Nyt on taas ehkä-ei-niin-suloista sekamelskaa, mutta jotenkin hartiat on enemmän alhaalla kuitenkin. 

Kommentoi