Kaunein komento

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Riittämättömyydellä on omistusasunto aivokuoreni pinnalla. Sellainen huonosti asuttu, pohjaratkaisultaan naurettava yhden hengen kolmio. Se on pohjaton sekoitussuhde liikaa ja liian vähää, turhan aikaista ja vähän liian myöhäistä. Vastaamattomia puheluita ja sitten taas liian innokkaita keskustelunavauksia. Kytevä tunne siitä että tämä tässä voi kelvata vain minulle.

Sitä tilkitsee keskenjääneitä, ilmassa leijuvia tilanteita ja keskustelunpätkiä - kiittää ja pyytelee anteeksi useammin kuin keskiverto kiinalaisturisti yhteissaunassa, kun ei tiedä miten muutenkaan antaisi itselleen luvan olla. Surkuhupaisinta kaikessa on, ettei kukaan ole koskaan sanonut etten riittäisi. Kukaan ei ole koskaan tokaissut että Laura, tee jotain. Kukaan ei ole pyytänyt olemaan enemmän tai vähemmän, ja silti vuodesta toiseen olen yrittänyt käsikopelolla löytää omaa vakionopeudensäädintäni.

 

 

Niin usein olen iltamyöhällä kävellyt hämärässä kaupungissa illanistujaisista kotiin miettien, olisiko pitänyt kuitenkin olla jotenkin toisin. Olla vähemmän äänessä, enemmän hiljaa, vähemmän auki, enemmän sitä mitä en koskaan kuitenkaan osaa olla. Rajata tarkemmin, pysyä aiheessa, olla johdonmukaisempi riidellessäni. (Olen surkea riitelijä.)

Kyse ei ole siitä ettenkö olisi saanut kannustavia sanoja matkani varrelle; niitä on riittänyt paljon. On kehuttu sydäntä, silmiä ja takataskujen täytettä, kiitelty viitsimisestä, luovuudesta ja ilmiömäisestä kielten ääntämisestä. Olen kiittänyt ja siirtänyt sanat jonnekin omaan kansioonsa odottelemaan päivää jolloin minulla olisi aikaa ottaa ne vastaan.

Kun pappani sai aivoinfarktin, istuin sairaalan korkeissa kerroksissa ja pidin kiinni vankasta, lapionmallisesta kämmenestä. Muistan ikuisesti neuvon jonka tuona päivänä sain. Sodan heittelemää multaa nielleet huulet lausuivat: ''Älä koskaan menetä herkkyyttäsi. Se on todella arvokasta, vaali sitä.'' Siihen päivään loppui minun olemassaoloni anteeksipyytely.

Nämä ovat niitä hetkiä jolloin ihmisyys ottaa uusia kiinnepisteitään. Nämä sanat minulla on aina, eivätkä ne jää kaikumaan tyhjää hukkaneliöihin. Todistusaineisto omasta riittoisuudesta ei löydy etiketistä, vaan sydämestä, keuhkoista ja silmien takaa. Ja jos hyvä tuuri käy, ja universumi viskaa kaupanpäällisiksi mahtavia kollegoita, saattaa sertifikaatin saada ihan paperiversionakin. Niin kävi tänään, kun töiden jälkeen laukun pohjalleni sujautettiin lappu jossa luki ''Älä hei koskaan muutu.''.

Syvimmälle porautuvat ne sanat joissa ei kehuta tai kiitellä erinomaisia onnistumisia, vaan taputetaan reilusti olalle ja kuiskataan että pidä toi.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

kao kao
Kao Kao

Olet ihana. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos ja samat sanat kao kao!

Raato
Whine ei lopu

Sunnuntailta tuntuvana lauantaina tekstisi sai vähän roskan silmään. Sie rokkaat.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Raato, olipa kivasti sanottu (taas kerran). Sie vasta rokkaatkin.

Ilana

Laura ❤️

Laura T.
Missä olet Laura?

Ilana! Kiva kuulla sinusta, sydän!

Ocla

Aivan ihana sinä!

 

Minä välillä päädyn miettimään, nykyisin vähemmän

miksen puhu enemmän, ole enemmän

mutta sitten aina muistuu; tämä on tapani olla minä. Ja se on okei, olla minä, tarkkailijana. 

Sydän. 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ocla Ocla - niin kaunis kommentti, kiitos siitä. Kunpa sen oman paikkansa tajuaisi heti, eikä etsisi jotain valmisratkaisua jota ei edes ole. On vain oltava.

Sydän.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

"On vain oltava."

Niinhän se hitto vieköön on. Taas vaan nyökyttelen täällä, että tiedän niin mistä puhut.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hih, ihana Minna. Yllätin itsenikin. Taputanpa siis itseäni nyt olalle ja syön vähän metukkaa.

En oikeesti ymmärrä miten on mahdollista, että kerta toisensa jälkeen osaat pukea sanoiksi ne asiat joita mieki pääni sisällä pyörittelen! Ite en vaan koskaan osaa muotoilla niitä edes itelleni, ja sitten ku luen näitä siun ihania tekstejä tajuun, että ei hitto näihä se just menee!

Ei kai siinä sitten muuta, ku kiitos että sie teet sen muittenki puolesta :D Kiitos!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Loota, mahtavaa kuulla. Parasta koko hommassa on juuri tämä. NÄIHÄ SE MENEE!

Mia K.

Oman pappani sanat, ennen hänen poistumistaan: Elä elämäsi hymyillen :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Papat rokkaa. Heitä on uskominen, jotka kauiten ovat täällä tallustelleet. Vuodet karsivat pois kaiken turhan, jättäen jäljelle helmet.

Myös Laura (Ei varmistettu)

Itku tuli. Kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sulle Laurasein.

Pepe (Ei varmistettu)

Löysin blogisi sattumalta eilen, ja olen siitä lähtien ahminut kirjoituksiasi. Ajatuksesi, kokemuksesi ja mielipiteesi kolahtavat, etenkin kun ne on tuotu esille nokkelasti kirjoittaen. Tämä bloggaus kosketti, sillä olen viime aikoina taistellut riittämättömyyden tunteiden kanssa enemmän kuin koskaan. Miksi itselleen on niin vaikeaa olla armollinen? Milloin sitä tajuaa, että jokainen tekee virheitä ja ettei kukaan ole supernainen/-mies...

Laura T.
Missä olet Laura?

Moi Pepe ja lämpimästi tervetuloa.

Tajusin oman armottomuuteni itseäni kohtaan oikeastaan viime vuonna, ja siitä lähin olen ottanut tehtäväkseni opetella siitä pois. Kukaan ei ole yhtä jyrkkä tuomari kuin se tyyppi joka kylpyhuoneen peilistä katsoo. Joku sanoin hitsin hyvin: kun menossa on oikein kova soimaamistuokio, kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltään, tuomitsisiko koskaan ystäviään samalla tavalla. Toimii.

Kiitos kommentistasi Pepe, se ilostutti.

Kommentoi

Ladataan...