Käynnistetään uudelleen

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

 

 

Suunnilleen parin kuukauden välein saan yks kaks tarpeekseni kaikesta. Tunne hiipii nousuveden lailla ylävatsaan, rintalastan ylle, sormenpäihin ja sitten hiusrajaan. Yhtäkkiä en kestä enää hetkeäkään iltapäiväruuhkaa tai liian laajaa salaattivalikoimaa. En uusia ihmisiä, uusia makuja, hajuja, mitään. 

Ihan yhtäkkiä olen vain niin täynnä. Väistelen katseita - ystävällisiäkin - , valitsen lyhyimmän jonon, enkä jaksa korjata enää yhtäkään väärinkäsitystä tästä maailmasta tai muiden puheista.

En halua puhua puhelimeen, saada kutsuja tai kuunnella yhtäkään huonosti kirjoitettua radiomainosta.

Silloin menen kotiin, ja poistun vain jos se on välttämätöntä. Syön samaa ruokaa kuin aina, katselen uusintoja tai ennalta-arvattavia tanssielokuvia. (Huomasinpa muuten, että tanssielokuvissa ja pornoleffoissa on paljon samaa: ohueksi kulutettu juoni on täysin sivuseikka, tekeminen ja näyttävät liikkeet ratkaisevat.)

Nauran samoille vitseille enkä kaipaa elämääni yhtäkään yllättävää tekijää. Ainoan u-käännökseni teen lenkkarit jalassa eteisessä, kun päätänkin olla menemättä lähikauppaan. Ihminen voi ihan hyvin elää viikonlopun tussaten ravintoympyrästä yli kaiken täysipainoiseen ruokavalioon viittaavan, ja keskittyä sen sijaan täysipainoisesti nougat-jäätelön syömiseen.

Kun on osittain työkseen mieltä asioista, johtaa se vääjäämättä siihen, että aivot buuttaavat itsensä tasaisin väliajoin. Uudelleenkäynnistämiseen menee yhdestä kolmeen päivään - tuona aikana olen olematta mieltä mistään, enkä ota kantaa saunavuoroihin, terveyskeskuksen odotusmusiikkeihin tai yhteiskuntasopimukseen.

 

 

 

Tässä tiivistettynä mennyt viikonloppuni. Tänään heräsin ennen kellon sointia, vedin päälle lenkkikamppeet ja painuin lähimetsään kävelemään. Vastaan ei tullut juuri kukaan - aamukahdeksalta ihmiset juovat kahvejaan suosikkikupeistaan tai nukkuvat sunnuntain raukeassa valossa lakanoiden kuviot poskiinsa painautuneina.

Kävelin itseni hikeen, kiipesin rantakalliolle katselemaan järveä. Tähyilin järvenselällä kelluvaa venettä - samaa joka sahaa aina iltaisin järven poikki valot päällä. Miltä mahtaa tuntua herätä kelluen, tiedostaen että itsen ja maanpohjan välillä on metreittäin viileää vettä, ja siinä välissä vain ihmisen rakentama kuori?

Joku nousi kannelle. Tumma hahmo seisoi muutamia minuutteja katsellen ympärilleen, kunnes konjakinvärinen pikkualus lähti jälleen hiljalleen liikkeelle. Se halkoi eleettömästi järven pintaa, mutta jotain luottavaista näyssä oli; veneen tavassa leikata jättiläisjärven pintaa.

Nousin ylös ja kävelin kotiin. Hiljaisena pysyttelevä järvi tuoksuu, värit ovat taittuneet ruosteen esiasteen sävyisiksi. Kesän kiireet, kembalot ja takaraivossa kaikuvat kerkeämiset saavat nyt jäädä. Se mikä jäi tekemättä, jäi tekemättä. Enkä aio sanoa että ensi kesänä sitten, sillä se on tyhjää puhetta. Sanon vain että kattellaan. Elämää, järveä ja joo, aikataulujakin.

Ylihuomenna on syyskuu, paras aika vuodesta.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Jättiläisjärven pinta! 

Ja niin on, paras aika vuodesta.

Laura T.
Missä olet Laura?

Olen sille valmis.

ikkiam
LUOMA

Et tiedäkään miten onnellinen olin tuosta ajatuksesta: syyskuu.

Sade, syksyn tuoksu, se tunne ilmassa kun auringon lämpö ei enää aivan riitä.

Juuri mietin: Niin, aika moni juttu jäi tekemättä. Tänäkin vuonna. Kunnes hetkessä ymmärsin, että tekemättömät asiat kertovat vain muuttuneista suunnitelmista, eivät menetetyistä hetkistä ja tilaisuuksista. Olen tehnyt vain jotain muuta. Sitten luin tämän.

Ihanaa syyskuuta <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Just niin! Ne ovat vain muuttuneita suunnitelmia, vain niitä. Nerokkaasti sanottu muru.

Ihanaa, armollista syyskuuta!

Workingonit
McINFJ

Jep!!! Ymmärrän yskän. Köh.

Laura T.
Missä olet Laura?

No jep!

maitokahvi
Päivän ajatus

Kirjoitat niin kauniisti! Mäkin tunnistan tuon uudelleenbuuttaustilan täysin. On helpottavaa, kun on viimein kolmekymppisenä oppinut tunnistamaan, että välillä täytyy vain antaa aivojen ja kehon buutata itsensä uudelleen - ja lopulta tietää, että sieltä se energia ja kyky ajatella lopulta palaa, ikäänkuin itsestään. Kun on oppinut omat kaavansa ja tietää niihin lääkkeet, ei enää panikoi ja stressaa, jos välillä iskee tarve vain olla. <3

Ja heti alkoi soimaan päässä Reginan "Paras aika vuodesta". Tää on kyllä ihana aika! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kaunis maitokahvi!

Toivon vielä oppivani tunnistamaan lähenevän olotilan hieman aiemmin - en silloin kun jonotan Prismassa perjantairuuhkassa. Oppia ja opettelemistahan tämä on, koko elämä. Ihana kuulla että sinä tiedät ja tunnistat omat rajasi, se on suuri voimavara.

 

maitokahvi
Päivän ajatus

Voih, mä kyllä just tarkoitin tuolla kommentilla, että etköhän säkin ole aika hyvin oppinut tuon olotilan tunnistamaan ja nimeämään :) Ei kai se lopulta niin katso paikkaa tai aikaa, kun väsymys iskee. Sitten pitää vaan levätä ja käpertyä sohvalle heti kun mahdollista. Ja muistaa, että ohi se menee, eikä se niin vakavaa oo. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

No juurikin näin. Pus.

Oranssinen

Syyskuu <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Niinpä! Sydän.

Mia K.

Huh, eli siis on muitakin, joilla vain mitta täyttyy kaikesta... :) 

Mä aina ajattelen näistä tunnoista, että kun olen ollut ja mennyt, niin musta on jäänyt omaa niin paljon jälkeen, että pitää olla hetki paikoillaan että palaset saavat mut taas kiinni ;D 

Hyvä teksti! ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, ihan kaikesta. Yhtäkkiä.

Aivan mahtava ajatus - juuri jotain tuollaista se on. Että on pirstoutunut kaikille ja kaikkialle, eikä yhtäkkiä olekaan itsellään mitään. On odotettava, vedettävä ääriviivat taas kokoon.

Kiitos Mia.

Mia K.

Hö.. ;) kiitos itelles! 

mirmeli (Ei varmistettu)

Jälleen samankaltaisissa tunnelmissa - totaalisen ylikuormituksen jälkeinen sunnuntai on mennyt pilviä tuijotellessa, hengittäessä ja informaatiota ja ihmisiä vältellen. Vähän auttoi itkuhetki ja hajanainen päiväkirjan raapustelu, vaikkei oman pään sisältö kovin hedelmällistä nyt olekaan. Tekstisi toi tähän kummalliseen päivään armollisuutta, rauhaa ja perspektiiviä, jälleen. Kiitos! Ja joo, syyskuu on kuukausista paras.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tuijottelu auttaa. Ja kävely. Metsä ilman musiikkia tai moikkailuja. Vaikeinta taitaa olla sen hyväksyminen, ettei ole valmis antamaan yhtään mitään kenellekään.

Kiitos mirmeli, ihana että olet täällä. Armollista alkavaa viikkoa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaistun, tää taitaa olla jokaisen erityisherkän kokema olotila.

Laura T.
Missä olet Laura?

No sitä se on. Niin vahva, kuristava, ylitsevuotava. Tyhjentävä ja täyttävä samanaikaisesti. Huh.

Joskus kirjoitan erityisherkkyydestä. Joskus.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoita, olisi ihana kuulla mitä sanot aiheesta!

Roosa
Mangomalen

KIITOS. Tätäkö tää vaan onkin... Ihan pohjaton uupumus ja kiukku, joka katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin. Ah.

Laura T.
Missä olet Laura?

No just sitä. Kiitos Roosa, pus.

celebrate the birdsong (Ei varmistettu) http://celebratethebirdsong.blogspot.fi/

Hei! Mulla on ihan vastaavanlaisia kaikesta vetäytymisen hetkiä :) Olen omissa oloissani ja nautin yksinäisyydestä, ajattelen kevyesti ja urheilen tarmokkaasti (jos siltä tuntuu). Itse olen siinä etuoikeutetussakin asemassa että näin voin tehdä (ei ole esim. lapsia huolehdittavana) kun siltä tuntuu, vaikka hassulta tuntuu sanoa esim. ystävälle, että ei, nyt en voi tavata tms., haluan olla yksin! Mun tarvii olla yksin.

tintti

Laura T.
Missä olet Laura?

Minullakin kesti vuosia tajuta, että on vain välillä saatava olla yksin. Ilman mitään pätevää syytä.

Ihanaa kuulla että meitä on monia. Kiitos siis kun kommentoit tintti.

Kommentoi

Ladataan...