Kerro mielipiteesi äläkä voita mitään!

Missä olet Laura?

 

 

Mitäs mitäs.

No eipä mitään ihmeellistä. Viimeisen viikon aikana olen tehnyt töitä niska limassa; päivät toimistolla, illat oman koneen ääressä. Sain kuin sainkin näytelmän valmiiksi määräaikaan mennessä - palaute oli ylistävää, minusta se on edelleenkin aivan paska.

Mitäs muuta.... Aa! Olen syönyt aamiaiseksi pizzaa ja mustaa kahvia, laskenut lintuauroja ja imuroinut. Päässyt tulevaisuudensuunnitelmissani kesään asti, jolloin aion näillä näkymin palata pallokentille. Syksystä en sitten tiedä. Ollakseni rehellinen: syksystä minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Ja se jos jokin on ihana tunne minuuttiaikataulutetun kevään jälkeen.

Selailinpa tuossa pitkästä aikaa vanhoja arkistoja vain huomatakseni että Missä olet Laura täyttää huomenna kaksi vuotta.

Älkää pelästykö: en aio juhlan kunniaksi arpoa kosteusvoiteita, sähköhammasharjoja tai matkalahjakortteja. En aio myöskään kirjoittaa Kysy mitä tahansa -postausta, sillä sellaiseen elämäni ei ole kyllin kiinnostava. Juhlin harvoin omiakaan syntymäpäiviäni, joten tuntuisi kieltämättä vähän oudolta juhlia sähköisiä tiedostoja joiden kirjoittamisen aloitin hetken mielijohteesta eräänä satunnaisena perjantaina. Mutta onneksi aloitin - nostetaan vaikka sille.

 

 

(Kuva-esimerkki elämäni kiinnostavuudesta. Ilta kanssani.)

 

(Kuva-esimerkki elämäni kiinnostavuudesta. Aamu kanssani.)

 

En ehkä halua juhlia, mutta haluan kiittää. Sillä tavalla syvään kumartaen nyökkäillä teistä jokaiselle. Uskokaa tai älkää, minä mietin teitä usein. Ihmisiä jotka tulevat, lukevat ja jakavat omia ajatuksiaan tekstien alle. Mikä saa teidät palaamaan tänne kerta toisensa jälkeen?

Ehdin kirjoittaa blogia vuoden ajan ennen kuin siitä tuli työ. ''Kirjoita siitä mistä tykkäät, se näyttää toimivan'' päätoimittaja tokaisi pöydän toiselta puolen. O K.

Noh. Minähän pidän lähtökohtaisesti monista asioista. Jäähtyneestä kahvista, viikon yli kovettuneista karkeista ja elokuvien surullisista lopuista. Maailmasta voi ammentaa loputtomasti, sen kun vain muodostaa hetkistä sanoja, sanoista lauseita ja lauseista tekstejä. Tuokiokuvia - ne taitavat olla ominta alaani.

Mutta päivän kysymys onkin mitä te haluatte? Mistä te haluaisitte lukea? En kysy tätä vain täyttääkseni toiveitanne - sitä en voi luvata- , vaan tutustuakseni teihin. Mikä teitä kiinnostaa, mistä meidän pitäisi jutella?

Sana on vapaa. (Ja niin olen minäkin.)

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Monen muun asian allekirjoitan, mutta en jäähtynyttä kahvia ;)

Onnea matkastasi ja kiitos ajatuksistasi. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahhaa, kiitos ihana.

Mia K.

Ensinkin: Onnittelut mieleenpainuvista kahdesta vuodesta! 

Ja, rehellisesti sanoen, en tiedä muutakuin pidän Yllätyksistä ☆ Ja, sun kirjoitukset yllättävät aina jollakin tasolla :) Kiitos. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Mia! Okei, yllätyksiä - saamanne pitää.

Parasta sun blogissa on just se, että kirjoitat asioista, joista kellekään (ei ainakaan mulle) tulisi mielenkään kirjoittaa ja silti kirjoitat ne siten että ne vaan toimii. Jotenkin saat tiivistettyä meidän ikäluokan olemisen ... no olennaiseen, olkoon se sitten olemista. Ja kaiken lisäksi se näyttää vielä trendikkäältä. Tässä ei ollu mitään järkeä, mutta KIITOS!

Laura T.
Missä olet Laura?

OLENKO MINÄ TRENDIKÄS?

Ihanaa. Lisään tämän välittömästi ansioluettelooni.

Ei vaan. Kiitos NinaMaria, olipa kauniisti sanottu.

Nelia (Ei varmistettu)

Hei Laura,

Sinun maailmasi on kaunis. Tai se on varmasti myös ihan tavallinen. Tavallisen kaunis maailma, jonka kuvaamisessa olet yksi parhaista.

Joka arkiaamu matkustan halki peltomaiseman 154 km/h töihin. Maiseman lisäksi rutiineihini kuuluvat sinunkin tekstisi. Olisiko tullut uutta? Kun on, ilahdun joka kerta hymyyn saakka. Sitten uppoudun vielä hieman syvemmälle penkkiini ja sen jälkeen tekstiisi.

Mainitsin sen jo, tekstisi on aina vähintään kaunis kokemus. Suloinen, joskus surullinen tai raastava, onnellinenkin. On lahja osata kirjoittaa sillä tavalla. Mutta senhän tiesitkin jo.

Toisaalta tiedän, että kirjoittamista voi myös oppia. "Tyttö osaa kirjoittaa, sitä kannattaa vaalia ja siihen rohkaista." Näin oli lausunut 3.luokan opettaja vanhemmilleni. Kertoi sen myös minulle, monta kertaa. Tuolloin luin myös paljon, viikonloppuina ja lomilla noin kirjan päivässä. Kirjoitin ja luin. Nautin tuosta maailmasta suunnattomasti.

Näin jatkui läpi ala-asteen. Yläasteen vietin osittain kipuillen ikään kuuluvat peruskipuilut. Luin edelleen, mutta vähemmän. Kirjoittaminen kävi vaikeaksi, tekstit tuntuivat aina vääriltä, ei siltä mitä olin tahtonut sanoa. En osannut enää pukea maailmaani sanoiksi, joten keskityin muiden maailmoihin: kirja-analyysit ja referaatit saivat läpi lukion opettajien kehut. Ja sen muistankin: Tärkeää olivat toisten kehut, ei enää puhdas nautinto kirjoittamisesta.

Yliopistossa ollessani aloin väittää, että akateemisuus tappoi luovuuteni. Siltä se tuntui. Nyt kirjoitin tieteen kielellä, vaikka joku opettaja sitä "proosalliseksi tieteeksi" kutsuikin. Olin siitäkin ylpeä.

Mutta puhdasta kirjoittamisen riemua en ollut, enkä ole pitkään aikaan tuntenut. Tiedän myös, että enää en osaa samalla tavalla. Kieleni on köyhtynyttä ja kankeaa.

Myös sinä Laura, kirjoitat paljon kirjoittamisesta. Sen myötä heräsin ensin siihen, että haluan jälleen lukea. Miten voikin aikaisemmin niin paljon nautintoa tarjonnut asia myöhemmin tuntua niin pakotetulta, väkinäiseltä!

Mutta nyt jälleen tavoitan myös vanhan tutun tunteen: Lukemisessa on parasta kokonaan toiset maailmat, joihin tulee livahtaneeksi niin, että tuntuu kuin ei tuolloin olisi olemassa tässä maailmassamme lainkaan.

Ja viimein. Eräänä aurinkoisena hetkenä, aamuisen matkani lopputaipaleella sähköntuoksuisen raiteen viertä kulkiessani, syttyi sieluuni jälleen kipinä: On mahdollista kirjoittaa. Ja olla siinä armollinen. Oppia kirjoittamista. Ja armoa.

Kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Luin tämän kommentin läpi monta kertaa, ja jokaisen kerran jälkeen jään vähän sanattomaksi.

Kiitos. Kiitos siitä että luet. Kiitos siitä että kerroit tämän. En osaa keksiä suurempaa kunniaa kuin se, että joku rohkaistuu tarttumaan kynään tekstieni perusteella. Se on suuri, suuri kohteliaisuus.

Tämä porautui suoraan rintalastan alle.

Moi Laura. Kysymys siitä, mikä ihmistä kiinnostaa, on kovin laaja. Vähän niin kuin musiikkimausta kysymisestä seuraa hiljainen paniikin hetki jonka jälkeen sitä tokaisee jotain latteaa ja epämääräistä, kuten "tykkään kaikesta mikä iskee sopivasti". Just nyt kiinnostaa hyvä työskentelymusiikki (elokuvien soundtrackit, Nils Frahm ja Ólafur Arnalds), hyvä kahvi (mutteripannulla, kahviloista americanona ja suodatinkahvina Löfbergin Cresendo) sekä sateisesta sunnuntaista hidastunut kaupungin vilinä. Se mikä mua kiinnostaa erityisesti sun kirjoittamisessa on ilmava ja tarkkanäköinen, oivaltava hetkien kuvailu. Voin usein samaistua sun havaintoihin ja fiilisten sanallistamiseen. Oon päätoimittajan kanssa samaa mieltä, tää toimii. :) 

Laura T.
Missä olet Laura?

Oh: olipa kauniin tarkkanäköinen kommentti. ''Sateisesta sunnuntaista hidastunut kaupungin vilinä'' - täydellistä.

Kiitos kauniista sanoistasi wry.

Elppi (Ei varmistettu)

Moi Laura! Mua kiinnostaa tällä hetkellä eniten tekstit maailman kuluneimmasta aiheesta: rakkaudesta. Tuntuu lohdulliselta että joku muukin kärsii sydänsuruista. Liian kova kipu liian pitkään, joka senkin jälkeen, kun sanoo parhaalle kaverilleen olevansa ihan ookoo, vihlaisee melkein joka päivä. Että ei meitä ole erityisesti tarkoitettu kenenkään kanssa yhteen, että me vaan törmäillään toisiimme kuin sokeat. Tuntuu lohduttavalta kuulla että joku muukin on kokenut saman.

Laura T.
Missä olet Laura?

Rakkaus. Selvä.

Tämä on muuten kaikista hienoin asia bloggaamisessa: kommenttikentässä lukijat osoittavat aivan äärimmäisen kyvykästä kirjoittamista. On kunnia kirjoittaa näin taitaville.

Toytoy (Ei varmistettu)

Minä pidän eniten kirjoituksistasi, jossa kerrot oikeasta elämästä. Niistä tavallisista jutuista, jotka silotellaan kiiltokuvamaailmasta pois. Minua kiinnostaa enemmän se jäähtynyt kahvi, kun "cappuchino ihanien ystävien kera".

Laura T.
Missä olet Laura?

Kuulostaa hyvältä, sitä siis. Kiitos kommentista Toytoy!

Manuu (Ei varmistettu)

Laura, blogisi tekstit ova kauniita ja tyyniä. Ihan kuin kirjottaisit asioista kyynärän päästä, jotenkin se lohduttaa välillä niin kaoottisessa maailmassa. Tämä on hyvä paikka wannabe-kirjoittajalle ihailla toisen osaamista ja haaveilla josko sitä uskaltaisi itsekin jotain joskus. Älä muuta mitään, tai muuta kaikki, luen kuitenkin!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ohhoh, olipa hienosti sanottu. Kiitos!

Ilana

Mä haluan lukea kaikkea, mitä kirjoitat. Sun näkökulmat ja havainnot kiinnostavat - niin yksinkertaista se on :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos ihana Ilana, kiva kuulla.

tiia_

Sä olet Laura semmoinen kirjoittaja, joka voi kirjoittaa mistä vain. Kirjoita ihan mistä vain, vaikka iskelmämusiikista, villakoirista tai bussin aikatauluista - me luetaan kyllä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Wau. O K.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Minä toivon kirjoitusta tuosta joulukyntteliköstä.

Pumpuli
Pumpulielämää

Piti palata etsimään Lauran kuvista joulukynttelikkö. Nauratti kovin. :D Ehdottomasti kirjoitus kyntteliköstä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei mahtavaa että sisustusjutut kiinnostaa! Voisin toki kirjoittaa kyntteliköstä ihan oman postauksensa, mutta koska se on kulkeutunut jo muuttotavaroiden kanssa varastoon, kerron vain tämän: kynttelikkö toimi yhtenä ainoana valaisimena evakkoasunnossa seitsemän viikon ajan. Tykkään sekoitella sisustuksessa eri sesonkeja!

kaista (Ei varmistettu)

En vastaa kysymykseesi vaan kerron että näin susta unta. Ajelimme autossa jossain Länsi-Tampereen maisemissa, Kalkku-Myllypuro-Tesoma-Villilä-alueella. Mustavuoren laskettelurinteen päällä oli hylättyjä kerrostaloja, osoitin yhdestä ylimmän kolmannen kerroksen reunimnaista asuntoa ja kerroin, että ala-asteen luokkakaverini oli asunut siellä, muistin mielessäni hänet koulussa toppahousuissaan, menossa suoraan koulun jälkeen laskemaan.
Sitten olimme perillä, terveyskeskuksen odotushuoneessa, mielikuvani oli että sinne oli tultu Rajasalmen siltojen yli joten se olisi jossain Pirkkalassa. Sulla oli mukana poikaystävä, joka pilkkasi vaatteitasi. Olit laittanut beigen trenssin, se oli kirppikseltä, 80- luvun alun tai 70-luvun lopun laadukas kotimaisen valmistajan takki, ja isoksi kaulahuiviksi olit heittänyt pätkän ruskeaa villakangasta, jonka reunassa oli vaaleaa kukkaköynnöskuviota. Poikaystäväsi pilkkasi sitä, että olit teettänyt trenssiin ompelijalla taskut siinä olleiden valetaskujen tilalle; hänestä oli älytöntä teettää kallis muokkaus halpaan kirppistakkiin. Olin puolestasi loukkaantunut ja kehuin sekä asuasi että ideaa tehdä takkiin taskut.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahhah, tämä oli ihan paras!

Miksen minä näe tällaisia unia? Tai miksen muista niitä? Rakastan unien logiikka - jota ei siis ole.

Kiitos että pidit puoliani takkiasiassa! Lupaan pitää puoliasi jahka sen aika tulee. Ugh.

kaista (Ei varmistettu)

Aina kun kerron unistani kotona, vanhin lapseni ihmettelee miten kukaan voi nähdä noin tylsiä unia. Ja miten kukaan voi pitää painajaisunena sellaista, jossa ei tapahdu muuta kamalaa kuin se, että on vain stressaantuneena myöhässä jostain paikasta tai tehtävästä ja toteutuksen tielle kasaantuu koko ajan esteitä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Myöhästymisunet ovat ihan kamalia. Näen niitä aina stressaantuneena. Viime syksynä ennen Berliiniin lähtöä näin unta että myöhästyin lentokenttäbussista, matkalaukku levisi Tampereen linja-autoaseman pihaan ja kun lopulta pääsin taksiin, huomasin passin jääneen kotiin.

Toinen inhokki: hissiunet.

lairli (Ei varmistettu)

Minä palaan tänne kerta toisensa jälkeen, koska sinun blogisi on ihanan aito. Samaistun sinuun aika paljon, enkä pelkästään saman nimen takia. Minusta on mukavaa että kerrot sellaisistakin asioista, jotka eivät toisissa blogeissa välttämättä ylittäisi "uutiskynnystä".

Minua väsyttää jatkuvat kaupalliset yhteistyöt ja kaikkien asioiden ylistäminen. Minua väsyttää se että asutaan Helsingissä ja ollaan tosi inessä kaikessa. Minusta on ihanaa, että joku kertoo myös ihan tavallisesta elämästä, joka ei todellakaan ole shampanjaa joka päivä ja jatkuvia uusien ravintoloiden avajaisia, ilman että kilot kuitenkaan takertuvat vyötärölle.

Ymmärrän toki että kaupallisista yhteistöistä kirjoittavat saavat palkkansa, mutta arvostan suuresti että sekaan mahtuu myös tavallisuutta ja normaalia elämää. Ole jatkossakin yhtä teeskentelemätön ja riippumaton kaimaseni! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kommentista parahin kaima!

Kiva kuulla että viihdyt. Pienissä asioissa piilee suuria kysymyksiä, siihen uskon. Ja kyllä minäkin aika paljon kaikissa skumpannostajaisissa käyn, mutta harvemmin niistä kirjoitan. Se on hauskaa vastapainoa makaroonilaatikkoarjelle!

 

Ihan lyhyesti

Mää oon samaa mieltä edellisten kanssa. Kirjoita edelleen arjesta, tavallisesta elämästä, pienistä jutuista ja havainnoista joista kasvaa isoja. Tampereesta on varsinkin kiva lukea, välillä vähän sillä kielelläkin. Ja mun mielestä muitakin kuin perinteistä blogijuttua, eli fiktiota ja muitakin erilaisia tekstejäsikin olisi kiva saada joskus tänne.

Ja sitten oon kyllä samaa mieltä myös lairlin kommentin kanssa. On ihanaa lukea tekstiä jossa on sellaista rankaa joka ei ole pohjimmiltaan syntynyt jonkun tuotteen markkinointitarpeesta. Vaikka oliskin sellainen putkilo jota käyttäisi muutenkin. Sitä semmoista sisältöä on ihan tarpeeksi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Pitäispäs kirjoittaa Tampere-juttuja enemmän. Tätä kaupunkia kun niin kovasti rakastan. Kiitos kun muistutit annaliina!

Maailmaa pitää markkinoida. Maailmaa ja sen ilmiöitä, värejä ja erilaisia muotoja. Niin ajattelen.

KatjaV (Ei varmistettu)

Komppaan edellisiä. Elämä(ni) on pieniä asioita, arkisia oivalluksia ja teräviä havaintoja Turtolan Cittarissa, ei niinkään latte machiattoja eteläeurooppalaisissa katukahviloissa tai muotinäytösten eturivissä istumista. Tässä on se olennainen ero. Ei tarvitse olla olevinaan, kun voi vaan olla. Ollaan yhdessä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli ihanasti muotoiltu, kiitos. Ollaan vaan.

Nurkkaruusu (Ei varmistettu)

Sinulla on niin sana hallussa, että mielelläni kuuntelen.. siis todellakin kuuntelen, mitä olet taas kirjoittanut. Juuri niin kuin elokuvan alussa mielenkiintoinen kertoja kertoo juonen vivahteet etteivät ne katsojalta huku, ja mielessäni lisään siihen isot kädenliikkeet ja hyvin puhuttelevat eleet ja ilmeet...

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi sinä ihana, kiitos. Hahhah, aika isot kädenliikkeet...myönnän.

22-vuotias (Ei varmistettu)

Moi!

Mulla ei oikeestaan oo mitään sanottavaa, mut haluan kirjoittaa. Sun blogi on just siks niin ihana, että tänne voi tulla vapaasti kommentoimaan. Ei pelota, mitä sanoo tai miten kommentteihin reagoidaan. Täällä keskustelu on turvallista.

Kommentoin ekan kerran sun blogiin 3.7.2014 "Tältä näyttää vuoden treenaamatta ollut nainen" kirjoitukseen. Muistaakseni olin just löytäny sun blogin ja toi teksti oli just sillon mulle tosi tärkee. Kerroinki siitä sulle ja sun vastaus kosketti mua. Oonki välillä palannu lukee ton kommentin uusiks, koska mul tulee siitä joka kerta niin hyvä fiilis. Niin hyvä fiilis sun sanoista: "Olen todella otettu sanoistasi. Ja onnellinen siitä että nuori fiksu nainen pohtii asioita monelta kantilta. Kunpa olisin osannut ajatella asiaa noin, kun olin ikäisesi."

Kiitos siitä! <3

Nyt pari vuotta vanhempana en enää murehdi samoja asioita. Mielessä muit asioi, mut silti edelleen saan voimaa ja vastauksia blogeista ja blogien kommenttikentistä.

Salaa haaveilen, et pystyisin itekin vaikuttamaan muihin ihmisiin sanoin ja tekstein. Ihailen sun kirjoitustaitoja, empatiaa, sanojesi vaikutusta, tekstin rakentamista, pohtimista, sanojen käyttämistä.

Eksyn sun blogiin aina välillä ja luen monta kirjoitusta putkeen. Viihdyn täällä! Ihanaa, kun kirjotat, mut ei tosiaankaan väliä, mistä kirjotat<3

kao kao
Kao Kao

Musta tää on just hyvä näin. Täällä yleensä virkistyy sielu.

Kommentoi