Keskisuuret pettymykset

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Syyskuussa koin pari pettymystä. Sellaista, joiden iskiessä tekee mieli huutaa nyrkkiin, mutta jotka laimenevat verraten lyhyessä ajassa. Hetkiä, jotka ovat tarpeeksi suuria suistamaan hommat pariksi vuorokaudeksi raiteiltaan, mutta joiden takia yöuniaan ei menetä muutamaa yötä pidemmäksi aikaa. Näitä kutsun keskisuuriksi pettymyksiksi.

Ystäväni kertoi ostaneensa kalliin sängyn, joka osoittautui loppupeleissä huonoksi valinnaksi. Toinen nukkui pommiin lennoltaan. Kukaan kun ei viitsinyt herättää lähtöportin edessä torkkuvaa. Joku jää odottamaan onnistuneiden ensitreffien jälkeen puhelua, jota ei koskaan tule. Niin se käy.

Ihminen ei opi onnistumalla joka kerta. Petymme niin tunteissa, raha-asioissa kuin työelämässä. Kun tehdään merkittäviä hankintoja tai heittäydytään astetta korkeampaan aallokkoon, maalaillaan myös salaa astetta isompia odotuksia tai lupauksia. Jotenkin sitä haluaa ajatella, että pitkän tähtäimen asioilla on tapana onnistua, jos vain tarkkaan punnitsee ja pohtii. Mutta niin kuin suuriin tunteisiinkaan, ei isojen hankintojen tekemiseen ole olemassa virhe-immuniteettia. Hinta ja onnistumisprosentti eivät aina korreloi keskenään.

Niissä hetkissä, keskellä pahinta piikkiä, piilee myös kullanarvoinen opin paikka. Painin usein riittämättömyyden tunteen kanssa. Minusta tuntuu että minun pitäisi jaksaa aina vähän enemmän. Tsempata, petrata, onnistua - soitella vähän useammin. Järjestellä paperit ja elämä. Olla läsnä ja skarppina, ottaa hetkistä kaikki irti. Tuntea jotenkin enemmän ja vahvemmin. Sitten tulevat ne hetket, joissa ei voi muuta kuin katsoa kuinka asiat iskeytyvät päin mäntyä. Kun taannoin suljin kotioven takanani, ja sekunti myöhemmin tajusin kumpienkin avaimien jääneen asuntoon sisään, oli käsillä yksi näistä pienistä hetkistä. Tilillä ei toden totta ollut ylimääräistä rahaa viikonlopun avausmaksuihin, mutta minkäs teet. Soitin vartijan avaamaan ja odotin juhlamekko päällä viileässä rappukäytävässä.

Kun on kuukausikaupalla hokenut itselleen Les Mills-ohjaajan tavoin että jaksaa jaksaa, on oikeastaan helkkarin helpottavaa tehdä tyhmiä virheitä. Sillä siinä häviävän pienessä hetkessä, kun rappukäytävä kaikuu kirosanoista, sitä saa luvan kanssa asettua tukevasti maan kamaralle ja todeta: minä olen erehtyväinen ihminen. Silloin astetta isommatkin pettymykset tuntuvat inhimillisemmiltä.

Uskon, että keskisuuret pettymykset ovat elämässämme niitä, joiden kohtaamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä niitä tulee. Paljon useammin kuin niitä jättisuuria, kaiken lamaannuttavia iskuja. Ostat sitten helvetin kalliin sängyn Tempurilta, tai sopimattoman morsiuspuvun nettikaupasta. Kun toivotun opinahjon ovet eivät aukeakaan, eikä yksikään maalauksista ei mene galleriassa kaupaksi. Jokainen on omien pettymystensä puntari.

Olenkin keksinyt hyvän self help-neuvon eri kokoisten pettymysten skaalaamiseen. Kutsutaan sitä vaikka pettymys-pyramidiksi. Helppoa: kun jokin asia menee päin persettä, pysähdy. Sen sijaan, että lähtisit lenkille unohtaaksesi surun ja murheen, ota se hetkeksi omiin käsiisi. Nosta katse kohti aurinkoa ja tarkastele sitä valoa vasten. Listaa päässäsi elämäsi viisi karvainta tappiota. Mikäli käsillä oleva hetki ei pääse top vitoseen, heitä ilmoille pari kirosanaa, ja päästä sitten irti. Jos se ei mahdu kärkiviisikkoon, se ei ole todellisen märehtimisen arvoista.

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

saarah
visual diary

Erittöäin hyvin sanottu.

Olen aina ajatellut tällaisina hetkinä: Jos tää suru/murhe/vitutus/vastoinkäyminen/mikälie ei ole niin erikoislaatuinen että siitä voisi tehdä menestysleffan, sitten minä tästä selviän.

Ja sitten: selviän.

 

 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Saara. Hahah, sulla on käytössä leffavertaus- itse mietin aina myös, saisiko hommasta kirjoitettua bestsellerin.

Totuushan on, että ihminen selviää oikeasti melkein mistä tahansa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Inspiroiva kirjoitus! Pettymys kertoo siitä, että jotakin asiaa kohtaan on ollut suuret unelmat, odotukset ja usein paljon duunia. Jos ei ikinä pety, ei ole ikinä oikeasti yrittänyt eikä unelmoinut, mikä on aika surullista. Mutta kuten sanoit, pettymyksiin ei kannata jäädä märehtimään vaan jatkaa sinnikkäämmin eteenpäin, sillä aina tulee uusia lentoja, morsiuspuvun voi myydä ja sängyn vaihtaa. Opiskelupaikka aukeaa jos niin on tarkoitettu tai ehkä sitten löytää ihan uuden, mielenkiintoisemman suunnan elämälleen jne. Näillä fiiliksillä kohti uusia pettymyksiä mutta myös onnistumisia, elämää :)

Kommentoi

Ladataan...