Kiitos kutsumuksesta

Missä olet Laura?

 

 

 

Olen saanut kirjeitä. Ihmiset ovat ne halunneet kirjoittaa. Ihmiset jotka eivät tunne minua, ja joille se ei ole millään tavalla olennaista.

Kirjeissä on lukenut kiitos, kaunista, uskomatonta.

Joka kerta mykistyn. Ikisistä kerroista jokaisena tuijotan minulle osoitettuja rivejä ja olen hiljaa.

Minä tiedän paljon ihmisiä, jotka luopuivat asioista koska joku sanoi puolitosissaan etteivät he osaa. Tiedän paljon ihmisiä, jotka antoivat ajan ja sanomattomien sanojen laimentaa uskon kutsumukseen, tehden siitä lopulta yhden tasapaksun vaihtoehdon muiden joukossa. Ihmisiä joille ei koskaan ole sanottu tarpeeksi terävästi sitä missä he ovat omiaan.

On olemassa paljon ihmisainesta, joka vain odottaa tulevansa löydetyksi. Tällä yksilövastuun aikakaudella meidän pitäisi pitää huolta itsestämme; pysytellä terveinä ja keskellä, ei livetä kohti reunoja. Koska reunalle joutuessaan saattaa huomaamattaan alittaa sivuun piirretyn marginaaliviivan ja olla yhtäkkiä osa kokonaisuutta josta ei ota selvää.

Minä en koskaan haaveillut kirjoittavani. Kirjoitin lapsena tarinoita hiiristä ja tanssiaisista ja halusin olla poliisi. Myöhemmin halusin olla fysioterapeutti tai kätilö. Lukion opo sanoi että minusta tulisi hyvä pappi - tuohonkin ajatukseen muistan tuudittautuneeni koko kehoni voimalla.

Nyt minä kirjoitan sanoja.

Minulla ei ole selkeästi määriteltävää ammattia tai pedattua paikkaa työelämän tetriksessä. Ei kenelläkään kai. Ammatilliset ääriviivat olisivat ehkä selkeämmät, jos pukisin sokeripalan kaulalle pyhinä ja pääsiäisenä, tai tunnistaisin toimistotyöläisten nikamien välisiä jänniteitä.

Mutta minä kirjoitan.

Kirjoitan, koska ajan myötä ihmiset tarttuivat sanoihini ja tekivät niistä itselleen merkityksellisiä. Tuntemattomat istuivat alas ja kirjoittivat kirjeensä minulle. Vain sanoakseen kiitos tai että sinä olet hyvä tässä. En osaa kiittää tarpeeksi. Noina hetkinä mietin, kuinka tärkeää olisi että jokainen ihminen saisi joskus kirjeen jossa sanottaisiin että sinä osaat.

Eikä se aina ole hauskaa tai hullunkurista. Kirjoittaminen. Joskus se on pelkkää kuraa.

Kolme päivää sitten mietin taas kerran että mikä järki on kirjoittaa lauseita joista kukaan ei vielä tiedä. Kirjoitin silti, keskinkertaisesti. Eilen illalla sain kirjeen, joka palautti uskon siihen että syntymättömillä sanoillakin on paikkansa.

Tänään heräsin neljäkymmentä minuuttia ennen kellon soittoa ja kirjoitin.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Suuria sydämiä myös kirjeitä kirjoittaneille ihmisille! <3

Laura T.
Missä olet Laura?

No niitä!

Raato
Whine ei lopu

Tulen lapsenomaisen iloiseksi joka kerta, kun saan lukea tekstejäsi. Kun on itse lukossa, on helpottavaa, että joku muu pystyy siihen.

Oikeasti hyvät kirjoittajat ovat harvassa ja sie olet yksi niistä. Kiitos. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli todella kauniisti sanottu, Raato. Kiitos. Taas kerran.

Mia K.
Voi taivas

♡ sä, ja sun sydän, mieli, ja sielu ovat sun kieli. Aina kun luen täällä sua, ja kirjaintesi rivistöä, tunnen. Tunnen jotain samaa, ja silti erilaista, uutta. Se on eteenpäin ja samalla paikallaan... kiitos Laura. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos paljon Mia. Sinulla on taito tehdä ihminen aidosti iloiseksi.

maaria84 (Ei varmistettu)

Kun löysin kirjoituksesi, lakkasin pelkäämästä. Pelkoa. Epäonnistumista. Päättämättömyyttäni. Kieli on ajattelun väline, ja sinun sanojesi kautta aloin ajatella uudella tavalla. Annoin ajatusteni virrata, niin kuin sinä annat sanojesi. Olen uskaltanut itseni olla keskeneräinen; kokeilla eri vaihtoehtoja. Ja äkkiä löysin itseni sieltä, missä minun kuuluukin olla. En kutsuisi sitä kutsumukseksi, koska käytännössä ajauduin tähän. Mutta tämä tuntuu aidolta ja oikealta, ja se riittää minulle. Kutsumus. Ei se ole sisäinen tunne, joka ajaa eteenpäin. Ei, se on ihmisiä, jotka sanovat ääneen - kutsuvat - sinut jonkin tehtävän tai asian äärelle. Sinä olet yksi Minun Kutsujistani. Kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kylmät väreet. Kiitos kun kerroit tämän maaria.

It's Mary
Urban dreams

Laura, mäkin haluan vielä sanoa, että olet todella taitava kirjoittaja. Sun kirjoituksiisi uppoutuu. Osaat hienosti pukea tunnelmat sanoiksi, ilmaista asiat kiinnostavasti ja kirjoittaa tarinaa. Toivon todella, että jos ikinä pohditkaan oman kirjan kirjoittamista, tee se. 

Ja nostat tässä kirjoituksessa myös esille tosi tärkeän asian: pitäisi muistaa aina kehua toista kun on syytä, ja kiittää silloin kun on aihetta. Siitä tulee molemminpuolisesti hyvä mieli :) 

Ihanaa viikkoa kaikille! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos! Kiitos, kiitos, kiitos.

Isäni opetti, ettei koskaan voi kehua liikaa. Ei varsinkaan niitä jotka eivät ole varmoja paikastaan. Se on ollut hyvä oppi.

Ihanaa viikkoa!

Kaima (Ei varmistettu)

Mageinta on se, että me kaikki kannetaan nyt mukanamme Lauraa jota ei tunneta. Juttuja mitä se kirjoitti, ajatuksia mitä niistä heräsi ja miltä ne saivat oman itsemme tuntumaan. Opittiin ehkä jotain itsestämme ja tallustellaan menemään, vähän erilaisina tai enemmän omanlaisina.

Tänä aamuna viestittelin kaverille Irlantiin. Sanoi että aurinko paistaa ja hyvä musiikki soi korvanapeista, mutta arveli hyvän tuulensa johtuvan eniten siitä, että luki taas Lauran juttuja.

Meille Lauroille on kirjoitettu paljon lauluja, mutta Bat for lashes sanoo sen parhaiten:
Laura, you´re more than a superstar.

Helmi K
sivulauseita

Vitsi miten ihana kommentti. Kiitos.

Siis ihan tässä itseni puolesta kiittelen toisen saamaa kommenttia ;D mutta tuli niin hyvä mieli.

Laura T.
Missä olet Laura?

Helmi vei sanat suustani. Tämä kommentti. Kiitos. Kuuntelin välittömästi BFL:n Lauran pitkästä, pitkästä aikaa ja koko ajan mietin vain että wau, wau, wau. Huikeaa.

Pusuja!

Vierailija (Ei varmistettu)

Heipähei!

Täällä seglen taas.

Laura, olet valo.

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Samat sanat seglen! Iloa päiviisi!

Kommentoi