Kirja(ilijan) vuosi

Missä olet Laura?

 

 

Olin jo aloittanut tämän tekstin kirjoittamalla siitä, kuinka kaikilla vuosilla ei ole annettavanaan suuria mullistuksia tai maailmanympärysmatkoja. Jotkut vuodet tuntuvat lähinnä perustuksien valamiselta tulevia varten; kivijalkavuosilta joiden päätehtävänä on luoda pohjaa niille suurille asioille, jotka sitten ykskaks lipuvat näköpiiriin ja räjäyttävät potin. Ja kun niin tapahtuu, kaikki tuntuu selvältä, koska aika on toiminut valmennuskurssina aivoille, jotka sitten sähköttävät että aaa, näinhän sen pitikin mennä.

Ajattelin - ja osittain ajattelen edelleenkin - että vuosi 2015 oli kohdallani tällainen vuosi.

Mennyt vuosi oli kuin perushyvä keskiviikko - hetki jolloin alkukankeus on jo selätetty, mutta matkaa maaliin on vielä jäljellä. Kun jääkaapissa on kolmepäiväistä kasvissosekeittoa, viinipullon pohjat ja yksi muna, eikä kukaan vielä kysele mitä sitä elämällään aikoo.

Kolme päivää ennen vuodenvaihdetta suoritin loppuun nelisen vuotta kestäneet journalismin sivuaineopintoni. Palautin tentin, kävelin ulos välipäivistä tyhjille käytäville ja söin juhlan kunniaksi makkarakastiketta. Olo oli ontohko, ei lainkaan ylpeydestä täyttynyt. Taisi olla ainoa asia minkä sain valmiiksi koko vuonna.

Vuodella oli annettavanaan yksi tärkeä oppitunti: tunnetta kohti.

Aloitin syksyllä kirjoittamisopinnot. Niin kuin elämässä ei olisi jo muuten ollut ajankäytöllistä tasapainoilemista, tuntui, että aika oli kypsä. Olin haudutellut päätöstä mielessäni jo monta vuotta, ja viimein tunsin että minulla olisi taas jotain annettavaa.

Milloinkaan, koskaan, ikinä ei voi aliarvioida kanssaihmisten vaikutusta. Jos en olisi koskaan perustanut tätä blogia, en olisi kuullut kenestäkään teistä, muistanut omaa intohimoani ja lähtenyt sitä kohti. En rehellisesti sanottuna usko, että olisin palannut kirjoittamisen pariin vielä moneen vuoteen ilman kannustavia sanojanne. Todennäköisesti istuisin edelleen kasvatustieteen laitoksella ja miettisin miksen valinnut sivuaineikseni jotain fiksun hallinnollista ja yleishyödyllistä.

(Pahoitteluni. Kiitospuheet menevät aina kohdallani rocky roadiksi; paljon suklaata, sokeria ja vaahtokarkkeja, lopputuloksena paksu ja vähän överi könttä.)

Palaan tässä kuussa parin vuoden tauon jälkeen omalle laitokselleni viimeistelemään opintojani ryhti suorassa. Kysyjille aion vastata että sori kun kesti, olin etsimässä itseäni. Löysin! Se ei tosin löytynyt nepalilaisesta vuoristokylästä tai edes ilmajoogatunneilta - itseasiassa löysin oman juttuni samasta yliopistorakennuksesta missä olen viettänyt viimeiset seitsemän vuotta. Vaihdoin vain näkökulmaa.

Kun pakkasin tavaroita laukkuun ensimmäisen kirjoitusluennon jälkeen, hymyilin hiljaa sisäänpäin. Tiedättekö ne hetket, joina jokin ihan uusi paikka, ihmiset ja asiat tuntuvat yhtäkkiä läpikotaisin tutuilta, kuin olisi nähnyt kaiken sen unessa? Sellainen kutkuttava kuuluvuuden tunne kaiken uuden keskellä? Sellainen minulla on ollut ensimmäisestä luennosta asti. Täällä minun kuuluu olla, juuri tätä minun kuuluu tehdä. Menneinä kuukausina mielessäni ei ole piipahtanut epäilyksen häivääkään siitä, mihin kaikki tämä on viemässä.

Opinnot aloittaessani päätin, että nyt jos koskaan annan kaikkeni. Kysyn kysyttäväni ja unohdan säännöt joita oletan olevan. Silläkin uhalla että opiskelun edetessä osoittautuu, että tekstini ovat tekotaiteellisia ja pikanttius vain kehnosti peiteltyä pateettisuutta. (Se uhka on olemassa.) Nämä ajatukset mielessäni päätin antaa palaa; jos kerran kokeillaan, niin kokeillaan sitten kunnolla. Keskijärven jään kantavuutta ei voi testata toinen jalka rannalla - jäälle se on mentävä.

Ensimmäisen palautteeni luin keskellä syksyistä katua puhelimen näytöltä. En uskaltanut istua kahvin ääreen, halusin lukea sen muun tekemisen lomassa. Olimme tehneet kurssin alussa lupauksen, että pysyttäytyisimme puheissamme rehellisyydessä - palaute olisi rakentavaa, mutta ei sellaista päätä taputtelevaa. Katsoin virallisen loppupalautteen liitetiedostoa, napautin sen auki korostetun huolettomasti ja ylitin suojatien. Jos se olisi aivan paskaa, en ainakaan olisi antanut sille liikaa painoarvoa; luinhan sen matkalla jonnekin, nopeasti puolisilmällä.

Todellisuudessa sydän hakkasi enemmän kuin yhdessäkään bodypumpin sykkeennostossa.

Ja siellä keskellä katua, toteamuksen omaisesti muiden virkkeiden keskellä luki:

 

''Ennustan, että menet vielä pitkälle.''

 

Sitä kohti.

 

 

 

Laura

 

 

 

 

Share

Kommentit

Raato
Whine ei lopu

Olen valtavan onnellinen puolestasi ja siitä, että jää kantaa. Olet myös ehkä vähän kirjoitusidolini. Keep going, gurl. ♥

Laura T.
Missä olet Laura?

Ja minä olen valtavan onnellinen teistä kaikista. Sanoistanne ja lauseistanne ja ja ja!

Huh, kiitos. Ja pus.

Mia K.
Voi taivas

Niinhän sinä menet :)

Se mikä on tähtiin kirjoitettu, se pysyy ☆

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Mia, aina niin kannustava.

Eteenpäin ainakin!

Mia K.
Voi taivas

...kiitos :) mutta, se mitä olen vaistonnut sussa jo heti ensimmäisistä sanoistasi, tiesin että menestyt. Eipä siinä kummoisempia linssejä tarvinne! ♡

Ja, kuhan nautit koko matkasta! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kunhan lopputulos miellyttää itseä, se kai tärkeintä. Nautitaan!

Kaima (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus ja sinä! ✨

Laura T.
Missä olet Laura?

Ja sää! Kiitos!

Räyhälä
Räyhälä

Ihan mahtavaa! Odotan itse vielä tuota tunnetta, jossa tajuaa olevansa oikealla tiellä. Ehkäpä se jostain vielä putkahtaa, kokeilemisen kautta. 

Mutta tämä: Silläkin uhalla että opiskelun edetessä osoittautuu, että tekstini ovat tekotaiteellisia ja pikanttius vain kehnosti peiteltyä pateettisuutta. (Se uhka on olemassa.) Kuulostaa niin tutulta. Ja olet ihan oikeassa, täytyy vain kysyä paljon kysymyksiä ja unohtaa säännöt. Loppujen lopuksi tekotaiteellisuus ja pateettisuus ovat vain määreitä, jotka yleisö lyö teoksiin, eivätkä ne tee mistään itsessään vähemmän merkityksellistä. 

Paljon iloa kirjoittamiseen! Tärkeintä ei välttämättä ole sekään miten pitkälle menee, vaan millaisen merkityksen tekemisistään saa. Edes itselleen. (Mutta yleisökin täällä komppaa, että jee, go for it!)

Laura T.
Missä olet Laura?

Just näin! Juuri, juurikin näin Räyhis.

Oman jutun käsite on muuten tosi kiehtova: se miten sen löytää, ja mistä. Se vaatii eri ihmisillä ihan erilaisia asioita; rohkeutta hiljentyä tai nousta ääneen, rohkeutta tarttua tai sitten taas päästää irti. Kiitos tästä kommentista, kirvoitti hirveästi ajatuksia.

Ja kuule Räyhis: musta tuntuu että löydät sen vielä. Se voi olla jo seuraavan kulman takana.

kao kao
Kao Kao

Voi ihanaa. Sä kyllä kirjoitat niin hyvin, mutta toivottavasti opiskelu sujuvoittaa sitä prosessia :)

Mä olen kirjoitellut syksyn ihan toisaalla, ilman nimeä eikä ajatustakaan siitä lukeeko näitä kukaan. Se on ollut todella vapauttavaa ja kivaa. Harmi et mun blogi siitä kärsii, kun ei ole aikaa eikä henkeä kirjoittaa molempia, mut mä olen onnellisempi näin :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Kao kao.

Joskus on hyvä päästää irti ja tehdä omia, hiljaisia ratkaisujaan ilman kenenkään kommentteja, mielipiteitä, mitään. Mietinkin mihin olet mennyt - nyt tiedän. Nauti rauhastasi, pus!

kao kao
Kao Kao

Mulla on melkein valmis blogipostaus valmiina :) Mietin vain jaksanko väkertää siihen kuvia vai en.. Mut aihe on eksoottinen, kaon vuosi 2015 :D

Kommentoi