Kirjoittamisesta I

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Olen selättänyt kaksi varmaa kuolemaa tämän viikon aikana. Ja elämme vasta keskiviikkoa.

Niin sitä ihminen kerta toisensa jälkeen likistää itsensä tilanteisiin, jotka ovat epämiellyttäviä ja muodottoman suuria. Myönnän avoimesti: en ole suurten linjojen nainen. Jos vaihtoehtona on tehdä mitä ikinä haluaa, en kykene tekemään mitään. Ennen kun voin ryhtyä yhtään mihinkään, tarvitsen jonkin pisteen, alun tai lopun. Jos sitä ei anneta, keksin sellaisen itse.

Lapsena piirsin hahmoille silmäripset ennen vartaloa, enkä koskaan opetellut piirtämään maailmankarttaa, koska koin niin syvää voimattomuutta kaikkien niiden lukemattomien niemimaiden edessä.

Sain eilen valmiiksi elämäni ensimmäisen pienoisnäytelmän. Stressasin kaksi viikkoa, kumitin jo ennen kirjoittamista. Vuorokausi ennen deadlinea minulla oli kolme sivua kun olisi pitänyt olla viisitoista, juoni puuttui ja alkukin oli ontuva. Eilen heräsin kuudelta ja pakotin itseni kirjoittamaan kymmenen tuntia putkeen. Palautin näytelmän kolme minuuttia ennen määräaikaa, ja koin samanaikaisesti helpotusta, häpeää ja ohutta ylpeyttä.

En nukkunut kahteen viikkoon kunnolla, olin omissa ajatuksissani ja sohvalla maatessani kuuntelin stressisydämen tiuhaa rumpusooloa. Kahden viikon ajan elin rinnakkaistodellisuudessa, josta ei lopulta siirtynyt mitään itse näytelmään. Sellaista se on. Nyt tiukasta stressikaudesta muistuttaa kukoistukseen räjähtänyt naamataulu ja sokerista pingottuneet farkut. Sellaistakin se on.

 

 

Kirjoitusopinnot ovat opettaneet pal-jon. Ne ovat opettaneet tekniikoita ja harjoituksia, inspiroineet ja - voi pojat - haastaneet. Tärkein oppi on kuitenkin (jälleen kerran) ollut oppi itsestä. Kun pääsee ensimmäistä kertaa kirjoittamaan ryhmässä, koko maailma avautuu. Ai toi tekee tolla tavalla! Siis voiko tän tehdä noinkin! Mikään ei ole helpottavampaa kuin nähdä kymmenen eri tapaa kirjoittaa teksti; katsoa kahdeksaa paperin päälle kyyristynyttä selkää ja helpottuneena bongata kaikkien joukosta sen tyypin, joka ainoana kanssasi tuijottaa seinää ensimmäiset minuutit lyijykynä suussa.

Kirjoitusopinnoissa opittua: olen suunnittelija, joidenkin mukaan arkkitehti. Jos minulle annetaan seitsemän minuuttia aikaa kirjoittaa aiheesta hevonen hiekkarannalla, käytän viisi ja puoli minuuttia ajatteluun ja puolitoista kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on minulle ennen kaikkea ajattelemista - näytölle päätyvät sanat ovat useimmiten tuntien tuijottelun tulos. Joku voisi sanoa että helpommallakin pääsis, mutta minkäs ihminen itselleen mahtaa. Eikä ehkä pidäkään.

Olen aina halunnut tietää mitä olen tekemässä ja miksi. Tämä ominaisuus on johdattanut meikäläisen vuosien varrella moniin filosofis-sävytteisiin väittelyihin keskusteluihin opettajien kanssa. (Kiitos ja anteeksi Hervannan lukion matemaattinen henkilökunta...) En voi tehdä, jos en tiedä miksi teen tai mihin kaikki johtaa. Mistä päästäänkin kätevästi kevyisiin kysymyksiin maailman tilasta ja ihmisen olemisesta, mutta ei mennä siihen nyt...

Joku joskus kommentoi, että olisi kiva nähdä luonnoksia tekstieni takana. Seuraa paljastus: minulla ei ole luonnoksia. Tai on, mutta ne ovat kaikki päässäni. Säilytän ja kypsytän tekstinraakileita aivoissani, en paperitolloina työhuoneen roskakorissa tai tiedostoina työpöydällä. Silloin tällöin kirjoitan ylös sanoja ja lauseita, ehkä tekstinpätkiäkin, mutta en juuri koskaan palaa niihin.

 

 

 

Millaisia tekijöitä sieltä löytyy? Hyppäättekö suoraan pää edellä syvään päähän,vai norkoiletteko laillani ensimmäiset puoli tuntia uima-altaan vierustalla muovipalmun alla?

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Hyppään suoraan pää edellä, sukellan niin kauan kuin happea riittää ja vielä vähän yli, palaan pintaan ja teen saman uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

ps. MITÄ TOSSA EKASSA KUVASSA TAPAHTUU? JOKU PIISAMI SELÄSSÄ? 

Laura T.
Missä olet Laura?

Huh. Tuosta hulluudesta kun voisi ammentaa, eikä näpertelisi omien silmäripsiensä kanssa. Puolensa kaikessa toki.

Mutta ah silti.

Kiitos kun kysyit. Kuva on viime kesältä, kun sain ilmaiseksi pyörän ja iloittelin sillä ajelemalla täysillä (kyyryssä) ympäri korttelia. Se piisami on yhdistelmä kaulahuivia ja tuulessa pullottavaa paitaa. Olen elegantti.

Helmi K
sivulauseita

Koska kyseessä oli sun kuva mä oikeasti ajattelin että joku orava on pudonnut oksalta sun päälle. Sun kohdalla siinä ei olis mitään outoa. Tai no ehkä vähän mutta silti joku perustiistai. Ahahahaaaaa, pus

Pax
Liikehdintää

Höm, olen norkoillut taas puolisentoista kuukautta. Mutta en myöskään ole mitenkään yletön muistiinpanojen tai luonnosten ystävä, vaikka säännöllisesti kateellistun erityisesti visuaalisten muistikirjojen äärellä, joihin on sanojen lisäksi piirretty kuvia ja ne sanatkin saattavat olla koukeroisia ja eri kokoisia ja mennä hassuihin suuntiin. Itse kirjoitan sydänkäyrää, eli vanhaa kaunokirjoitusta, jos kirjoitan. 

Odotan innolla otsikon osia II, III, IV, V ja niin edelleen hamaan tulevaisuuteen. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Mitäs me norkoilijat. Vaikeinta siinä on, ettei kukaan näe sitä työtä jota aivokäyrät lyövät. Ex-kollegani sanoi joskus hyvin: on se kumma kuinka jotkut voi makoilla kaksi viikkoa ennen deadlinea sanomatta mitään, ja sitten kirjoittaa viisitoista sivua jäsenneltyä tekstiä parissa tunnissa.

Tell me about it.

 

 

Pohdin, siis olen (Ei varmistettu)

Pakko tarttua vielä tähän kommenttiin, sillä myös työelämässä tai jonkin projektin keskellä tuntuu, että tekemääni pohdiskelua, suunnittelua, makustelua, hahmottelua tai parhaimmillaan havainnekuvia ja ideakarttoja kukaan ei näe. Luullaan, että niin kauan kun ei ole vastausta tai kirjoitusta edessä, mitään ei tapahdu ja olen vain laiskotellut.

Tietotyöläisen ongelma: kun pää ei pysähdy työpäivän päättyessä - mutta ei myöskään aina väkisin käynnisty sen alkaessa.

Tove Janssonin tytär

Ajattelen 95% ajasta ja kirjoitan 5%. Kirjoittamisen tarve on vähän kuin, no, kakkahätä. Pakko hoitaa pois alta kun tullaan pisteeseen x. Olen jäänyt bussipysäkille, kaupan eteiseen ja kadulle kirjoittamaan, koska päästä kuuluu klik. Tunnin päästä ei tule yhtä hyvää jälkeä, ajatukset on hajaantuneet liiaksi.

Mitään tekstiä en kuitenkaan suunnittele. Pohdin jotain asiaa päässäni tunnin tai kolme viikkoa ja kun se on valmis, se tulee ulos voimalla. En yleensä korjaa mitään muita kun kirjoitusvirheitä. Asia on jäsentynyt niin pitkälle jo.

Silti kirjoittaessani en välttämättä tiedä mihin teksti päättyy. Kirjoittamisen aikanakin siis tapahtuu ajattelua, samalla kun asiat tulevat tekstinä näkyviin.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tunnistan tuon niiin hyvin! Siis tuon tarpeen ja sen jälkeisen tunteen kun hetki on jo mennyt ohi.

Mullakaan ei tarvitse olla valmiina koko stooria; alku tai loppu riittää. Mutta jokin kehikko, yksityiskohta tai suhde on oltava, muuten ei tu mittään.

 

Tove Janssonin tytär

Nimenomaan. Koulussa kävi useimmiten niin, että kotiläksyksi jäi kirjoitushommat. Koska ajoitus. Musta olis todella nihkeää vaikka kirjoittaa runo jonkun muun määräämässä tahdissa.

Johannaamuisin

Kirjoitan aamukahvia juodessani käsin kolme sivua tekstiä (kuten Julia Cameron Tie luovuuteen kirjassaan opetti). Nuo sivut ovat täyttä tajunnan virtaa, jolloin vain suollan kaiken ulos ilman, että kritisoisin tekstiäni missään vaiheessa. Aika vapauttavaa.

Muulloin tekstinpätkät "vain sattumalta" putkahtavat päähäni ja tuntuu, että parhaimmat tekstit tulevat silloin kuin ei yritä.

Haluaisitko paljastaa enemmän noista kirjoitusopinnoista? Olen utelias. Kuulostaa mahtavalta. :)

Ihanaa kun kirjoitat kirjoittamisesta, kiitos!

Laura T.
Missä olet Laura?

Aamusivut tekisivät hyvää kaltaiselleni viilaajalle. Ehkä elvytän tavan kesän aikana.

Yrittämättä paras, täälläkin. Kun vain keksisi tavan joka palvelisi myös palkkatyötä, kun ei ihan vallan yrittämättäkään voi olla, hehe.

Haluan paljastaa, ehdottomasti. Opinnot loppuvat kesäkuussa, jolloin viimeinen kurssi saatetaan pakettiin. Sitten hengähdän, ja kirjoitan. Kiva kun kiinnostaa, ihana kun luet!

Johannaamuisin

Hmm heh hyvä pointti. Joskus mulle toimii myös se, että silloin kuin tuntuu siltä että nyt ei vain lähde niin alkaa vaan kirjoittamaan _jotain_. Hyvällä lykyllä siitä muotoutuu jotain järkevää... tai sitten ei. Tsemppiä!

Kiitos. Ihanaa kun paljastat, jään odottamaan :)

Ilana

Suunnittelen. Vatvon. Pyyhin pois ja järjestelen. Pääasiassa kirjoitan hyvin valmista tekstiä, myös kääntäessäni (mun raakaversiot on usein jo aika pitkälle hiottuja). Blogiin päätyy kuitenkin joskus vain yksi lause jostain alkuperäisestä jutusta. Viime aikoina ei tosin sitäkään.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sama. Sama. Sama. Niin tuttua. Raakaversiot ovat jo syntyessään mediumeja - en oikein osaa muuta.

Blogiin pääty se mikä päätyy. Ei stressiä ystäväin, pus.

Kirjoitan, kun on kerääntynyt tarpeeksi suuri paine jostakin asiasta tai aiheesta (tämä voi tapahtua hitaasti tai nopeasti).  Kirjoittaminen on minulle ajattelua enkä osaa erottaa näitä kahta toisistaan edes prosessin eri osiksi, sillä kynän pää ja näppäimistö ovat osa ajatteluelimistöäni. Jos en tiedä, mitä jostakin ilmiöstä tai ihmisestä mietin, kirjoitan siitä ja asia selkeytyy. Aika harvoin tiedän, mihin ensimmäinen sana tai virke minut johtaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Mielenkiintoista (ja ihanan järkevästi jäsenneltyä).

Tekninen kirjoittaminen on meikäläiselle se pakollinen, poishoidettava asia. Näpyttely vie murto-osan siitä ajasta minkä tekstin tuottamiseen käytän. Mutta joskus auttaa kun vain antaa tulla, juuri niin kuin sanoit, asiat selkiytyvät.

Naislaif
Naislaif

Syöksyn. Olisin hukassa ilman dead linea. Pakkaan matkalaukkuni lähdön hetkellä. 

Tahtoisin kehittyä kirjoittajana, mutta olen kovin malttamaton. Miksi en osaa itsestään? Ja salaa istun kotini nurkassa ja haaveilen suurteoksesta, mutta kun pitäisi suunnitella. 

Ajomatkat, yksin, radio ja ainoana seurana oma itse, silloin hahmottelen ja kun päädyn koneen äärelle, on tulos ihan toista. 

Katson kuvaa ja kirjoitan, ihan tyhjästä ja se tuotos on mielenkiintoista itsekin nähdä, koska en tiennyt sen olevan olemassa. 

Olen ostanut useita inspiroivia muistikirjoja ihania ideoita varten. Ovat kovin tyhjiä siihen nähden, kuinka paljon päässäni pyörii sanoja. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Ja kirjoittamalla. Ja kirjoittamalla. Kaikista vaikeinta on katsoa sitä kuraa mitä työstää tunteja, ja mistä ei näytä olevan minkäänlaista hyötyä. Mutta sen hyödyn tajuaakin vasta paljon myöhemmin, kun oppii pikkuhiljaa omat toimintatapansa ja osaa suhtautua tekemisiinsä oikein.

Siis malttia. Ja treeniä. Ja aikaa.

Pau
P.S C'est moi!

Hei tää oli mielenkiintoinen kirjoitus! Kirjoittamisesta on aina kiva lukea ja tutustua toisten tapoihin :)

Itse hyppään aika pää edellä ja sukellan. Jos mietin liikaa, tulee tukos, lukot ja ne muut. Olen huomannut, että yleensä on parempi alkaa vaan kirjoittamaan ja alkaa sitten vasta myöhemmin sensuroimaan, karsimaan ja hiomaan. Joskus jotkut tekstinpätkäni saattavat olla aluksi hyvinkin riekaleisia, sekavia ja vaikuttaa siltä että niissä ei ole mitään tolkkua, mutta alan useasti sitten työstämään näistä aineksista, siitä mitä paperille olen vuodattanut, jotain toivottavasti järkevää ja hienoa.

Toisaalta riippuu vähän, mitä myös kirjoittaa. Toiset tekstilajit vaativat enemmän jo heti aluksi työstöä, ajattelua ja harkintaa, jota teen kyllä yleensä siinä samalla kun kirjoitankin. 

Mutta yleensä taidan kai enemmän olla sitä vaatteet päällä sukeltaja-tyyppiä :D Ja sitten myöhemmin mietitään, että mitähän sitä tuli tehtyä.

Oma huomio muuten kiinnittyi myös tuohon matkustajaan tuolla sun selässä tossa ekassa kuvassa! :D Kiitos kun selvensit kuvamysteeriä.

Pau
P.S C'est moi!

Niin ja unohtui vielä lisätä, että joskus jännästi myös jotkut tekstit tulevat lähes sellaisenaan ulos valmiina. Eli aina sitä ei tule edes kauheasti hiottua tai korjailtua, joskus ei ollenkaan. Vähän siis vaihtelevat nämä jutut! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Niitä taianomaisia hetkiä on ihana elää. Siis hetkiä kun kaikki tähdet ovat paikallaan ja teksti tulee valmiina ulos kuin ulkoa opeteltu. Ne ovat parhaita hetkiä, niille kirjoittajana elän.

On ihanaa että meitä on niin monenlaisia. Toisilta voi oppia ihan älyttömästi.

kaista (Ei varmistettu)

Tähän osui hyvin tarkasti seuraava sitaatti toimittaja Oskari Onnisen haastattelusta, joka oli tällä viikolla ilmestyneessä Journalisti-lehdessä. Tunnistan työtavasta itseni. Onninen kertoo tässä Ylioppilaslehteen tekemästään Helena Erosen haastattelusta.

"Myös sen kirjoittaminen sujui tavallisesti: venytin aloittamista niin kauan kuin pystyin ja sitten rimpuilin sen kasaan. Aina menee yötöiksi, ja myöhäisyyteni saa ihmiset repimään pelihousujaan. Toisaalta aikapaineessa on tehtävä valmiimpaa, ja yritän ajatella, että joka sekunti jutun parantamiseen kannattaa."

Laura T.
Missä olet Laura?

Apua. Juuri näin. Hahah, naurattaa ääneen. Se on sekoitus hulluutta, pakkomielteisyyttä, inhoa, ylpeyttä, hilpeyttä ja kauhua. Ja revittyjen pelihousujen määrä: lukematon.

Kiitos tästä, piristi!

mrsvalkama

Pyörittelen lauseita päässäni ja näytölle tai paperille tulee yleensä ns. valmista tekstiä. Olen tosi huono työstämään kirjoituksiani muuta kuin päässäni. Olen just se tyyppi joka istuu lyijykynä suussa ja kirjoittaa viimeisillä minuuteilla tekstin paperille. Hassusti tämä sama pätee mulla piirtämiseen. Sitten kun on tarpeee vahva visio, siirrän sen paperille.

Laura T.
Missä olet Laura?

Viimeinen lause tiivistää kaiken: kun visio on tarpeeksi kauan kasvanut ja kypsynyt, se siirtyy kuin itsestään. Kunpa vaan olisi aikaa odotella kaiken kypsymistä...

Kiva kuulla että meitä on monia!

kao kao
Kao Kao

Mietin päässäni, muuttelen ja mietin. Harvoin kirjoitan ylös. Ne on mun yksityisiä tarinoita. 

Hääjuttuja aioin kirjoittaa, mut tuo eka jo kirautti sellaiset kommentoinnit fb:ssä kun jaoin linkkini, että teki mieli sanoa kaikille tietoviisaille, että olkaa hiljaa. Minua ei kiinnosta kuinka te järjestäisitte minun häät. Ei ehdotukset eikä kenenkään mielipiteet. Minua kiinnostaa mieheni mielipide ja se että päivä näyttää minulta ja häneltä. Perhe ymmärtää tämän, ystävät ei. Ja miksi oikeasti neuvoa paria karkaamaan, kun olemme itse päättäneet pitää juhlat ystävillemme?

Ja minä tykkään kirjoitella kommentteihin. Käydä pieniä keskusteluja.

Laura T.
Missä olet Laura?

Odotan hääjuttuja (mikäli aiot niitä enemmänkin täällä blogissa jakaa)! Pidä pääsi, pidä toi. Tykkään asenteestasi. Pus.

Kommentoi

Ladataan...