Kun mustarastas laulaa

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Elän tällä hetkellä putkiviikkoja. Sellaisia, joiden aikana saa helvetin paljon aikaan, mutta sitä ei ehdi kaikelta juoksemiseltaan huomata. Sitä ostaa lennosta eväät, liput ja vessapaperit, istuu busseissa, vessoissa ja palavereissa eikä tiedä mitä viikonpäivää eletään, vaikka juuri sillä on merkitystä. Voisi luulla että sitä olisi paljonkin tärkeää sanottavaa - ja onhan sitä - mutta juuri nyt haluan puhua hieman kirjasta jonka luin ennen näitä kellotettuja vuorokausia.

Törmäsin Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa-kirjaan haahuillessani kirjakaupassa (tämä tapahtui ehkä jonain niistä maanantaista jolloin minulla yleensä on aikaa), kun myyjä kertoi sen olleen kaupan henkilökunnan kevätlemppari. Pistin nimen mieleen ja kuinka ollakaan, kirja tippui syliini kirjaston vip-hyllystä myöhemmin samana päivänä.

Kun mustarastas laulaa on kaunis kertomus yksinäisyydestä - sen syistä, seurauksista ja halkeamakohdista. Mutta ennen kaikkea se on kertomus siitä miten yksinäisyys jalostuu, muuttuu, siirtyy paikalleen ja pois. Tarina kietoo kolme toisilleen tuntematonta ihmistä yhteen, tuo heidät toistensa elämiin vähän sopimatta ja väkisinkin. Ja juuri siksi se on varsin mainio kertomus siitä, kuinka ihminen tajuaa oman yksinäisyytensä vasta kun se särjetään.

 

 

 

Kirjan kieli on raskaista teemoista huolimatta kevyttä ja ilmavaa. Kerronta on aika ajoin hengästyttävän tarkkanäköistä, mutta jättää myös paljon tilaa tulkinnalle - joissain kohti ehkä turhankin paljon. Mutta tarinaakin timanttisempaa kirjassa on Olssonin taito kirjoittaa auki ihmiselämän tavallisimmat ja synkimmät tunnot; ne ajatukset joiden keskellä jokainen luulee olevansa yksin, tietämättä olevansa täysin väärässä.

Olssonin tekstin soljuvuudessa on paljon samaa yhden lempparini, Katherine Pancolin kanssa. Kuplivaa, riipivää ja inhimillistä. Täydellistä kevätlukemista sanon ma.

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Mulla on hurjan ristiriitainen suhtautuminen Olssoniin. Tavallaan olen tykännyt sen kirjoista, juuri tuosta auki kiertämisestä ja sisimmän paljastamisesta, ja samalla olen monta monta kertaa meinannut tulla hulluksi jonkin siirappisen, imelän ja lapsellisenkin aineksen kanssa, kaivannut kerronalta jotain raakuutta ja säröä.

Mutta, tätä uusinta en ole lukenut. Varmaan kyllä luen.

Iloa sinne putkeen!

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä on ainut Olsson minkä olen lukenut. En usko että jää viimeiseksi. Mutta pariin otteeseen huomasin itsekin kaipaavani pikkuisen rohevampaa otetta, jotain jyrkkää mäkeä. Silti tykkäsin, jotenkin. Kiitos muru!

Mia K.

Pitää harkita.. oon vielä jotenkin liian kiinni, ja samalla liian auki omasta yksinäisyydestä.. kiinnostaisi lukea, mutta ehkä pitää ensin itse rakentaa omat lauseet jolla hajottaa seinä, jotta tulee uutta :)

Pistän korvan taakse!

Laura T.
Missä olet Laura?

Aika ajoin kirja kuvaa yksinäisyyttä ja eristäytymistä melko vavisuttavastikin. Ehkä siis kannattaa tarttua tähän hieman myöhemmin!

jennikaro

Kun mainitsit Pancolin on tämäkin kirja melkeimpä pakko lukea. Kiitos vinkistä! 

En muista oonko koskaan kommentoinut aiemmin. Jos en, tämä blogi on melko huikea, ehdottomasti yksi parhaista. Kiitos siitäkin, että jaksat jakaa kauniita ja oivaltavia ajatuksiasi. Ja tsemppihalit arkikiireeseen! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, Pancol on ihan lemppari ja tässä on aika paljon samaa.

Kiitos sanoistasi jennikaro - kaiken tämän huiskeen keskellä ne ilahduttavat tosi tosi paljon. Halaus sinne!

 

Kommentoi

Ladataan...