Kuulumisten kyselijöille

Missä olet Laura?

 

 

 

Olen taas siinä pisteessä että on liikaa vastattavaa.

Ajatuksia on niin puuduttavaa tiivistää pikkuviesteihin ja toistaa. Vastata kymmeneen eri ketjuun että miten kävi ja mitkä on fiilikset. Kertoa kaksikymmentä kertaa miten ja mitä sitten, vaikka kävi vain kerran ja fiilis on se ja sama.

Joskus leikkaan ja liimaan. Laitan kuudelle ihmiselle saman viestin. Se ei tarkoita ettenkö tarkottaisi jokaista tavua yhtä paljon.

Todellisuudessa minä haluaisin jutella ja olla katsomatta kelloa tai miettimättä milloin mikäkin asia on määrä palauttaa - lainakirjat, raportti, usko omiin johtopäätöksiin.

Törmäsin tällä viikolla pitkästä aikaa opiskelukaveriin. Myönsi lukevansa blogiani. Siinä kiireessä ja puolijuosten hörpättyjen kahvien lomassa hän tokaisi kauniisti: ''Hassua nähdä. Tuntuu oudolta kysyä mitä kuuluu, kun lukee tekstejäsi - sinä paistat niistä läpi.''

Helpottavaa.

Eli: rakkaat ystävät, arvon postien lähettelijät ja elämäni yhteistyökumppanit: ihan hyvin menee, kiitos kysymästä. Haluaisin sanoa että on tässä ollu kaikkee, mutta todellisuudessa olen vain ollut vähän laiska ja väsynytkin. Ja mitä tekemisiini tulee; olen käynyt saunassa, töissä ja syönyt kinuskikastiketta suoraan purkista. Iltaisin olen leiponut keskimäärin kahdeksan rieskaa ja syönyt ne heti. Sitten olen kirjoittanut, mutta senhän te jo tiedättekin.

Eipä muuta.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Mä oon tässä juonut siideriä suoraan pullosta ja syönyt nuudeleita suoraan kiposta.

Eipä muuta.

Laura T.
Missä olet Laura?

Nyt mäkin haluan siideriä. Lähden ehkä lähikauppaan. (Sielläkin olen ollut saunan ja töiden lisäksi.)

Pari sannaa

Kinuskikastiketta suoraan purkista: been there, done that. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Parasta.

kao kao
Kao Kao

Oi rieskoja, suoraan uunista. Vähän voita ja juustoa päälle. Hmm...

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Sitä voisi tietty käydä sitten vaikka jumpalla, ettei mene pelkäksi rieskailuksi. Tämän totesin eilen kun ängin vedin farkkuja jalkaan.

annam_
anna k.

Mä tässä just eilen mietin, että olisi pitänyt kirjoittaa mun parin kuukauden kuulumiset paperille tai koneelle tiivistetysti ja sitten vain kopioida sitä, ettei tarvitsisi aina selittää/kertoa/muistella kaikkea uudestaan. Ajatusten toistaminen on todellakin puuduttavaa pidemmän päälle.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Tuntuu typerältä; ei siksi että kertoo, vaan juuri siksi että toistaa. Olen muutenkin huono kertomaan kuulumisiani. On niin paljon kaikkea mutta ei sitten mitään mihin pystyisi palaamaan pikaisen kahvikupin äärellä. Onneksi on blogi mihin voi kirjoittaa, heh.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heipähei!

Eikö olisikin mukava, jos joskus olisi jonkun huipun tyypin kanssa vaikka 12 tuntia aikaa lörpötellä. 12 kiireetöntä, lähes paikalleen pysähtynyttä tuntia aikaa antaa teekupin haalentua yhä uudelleen, ajatuksen pomppia ja kuunnella ja puhua, istua hiljaa ja silittää kättä tai olkapäätä.

Miksi se meneekin niin, että silloin kuin kaipaisi kuulumisten kyselijää ja kuuntelijaa, kiireetöntä läsnäoloa, kaikki ne vähäisetkin elämänsäihmiset ovat tavoittamattomissa. Eikä kukaan taatusti hoksaa kysyä miten menee ja tekisi mieli vaihtaa marttyyrivaihde päälle.

-seglen

Laura T.
Missä olet Laura?

Olisi. Joskus (okei usein) haaveilen muumielämästä jossa olisi aina aikaa istua ja syödä pannukakkuja. Ja vaikka olisikin kiire, sitä olisi kuitenkin aina läsnä siinä nimenomaisessa vilskeessä, eikä ajatuksen tasolla jossain tekemättömissä.

Marttyyrivaihe on liian helppo ja hirveä ikävä vieras, tunnistan sen. Se on sellaista tyhjää yksinäisyyttä joka ei ole totta mutta tuntuu hukuttavalta. Pöljää.

Halaus ja silitys.

Kommentoi