Lähettäjä: tuntematon

Missä olet Laura?

Sain nimettömän kortin. Se odotti minua saapuneen postin läjässä, kun palasin reissusta kotiin.

Osoiteriveillä minun nimeni ja katuosoitteeni. Postissa olivat tarkentaneet vielä rapun ja asunnon numeron erivärisellä kuulakärkikynällä.

Muuten tyhjää. Ei toivotuksia, voivotuksia, ei yhtäkään mitä kuuluuta. Tampereen postileima, ja yläkulmassa ykkösmerkki. Jollakulla on ollut todellinen tarve kertoa minulle tämä.

 

 

 

 

En tiedä kuka olet, sillä en tunnista käsialaasi. Mutta sen tunnistan, että sinä tunnet minut.

Tiedät vapaudenkaipuustani, ja taipumuksestani pohtia elämän ja ajan suhdetta toisiinsa. Tiedät, etten aina jaksa polkea niin helkkarin kovaa. Koska silloin jää hyvät maisemat ihastelematta. Kuinka välillä itken ja nauran samanaikaisesti, kun huomaan muiden ylittäneen maaliviivan jo aikoja sitten, ja minä vielä korjaan rengasrikkoa näköalapaikalla.

 

Minulla on aavistus sinusta. Mutta parasta tässä on se, että voisit olla kuka tahansa ystävistäni. Nyt puhun niistä ihmisistä, jotka ovat nousseet matkan aikana kyytiin, ja jääneet siihen istumaan. Jotka ovat täyttäneet sen tyhjän tilan, mitä en edes tiennyt olevan. He, jotka saattavat läpäistä välietapin ennätysajassa, mutta palaavat samaa reittiä takaisin noustakseen tarakalle kartanlukijoiksi, tai vähintään yleisöksi tien varteen kannustamaan.

 

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentoi