Lähtöpäiväkirjat, osa kaksi

Missä olet Laura?

 

 

Asuntoon on laskeutunut hiljalleen sama, talvelta tuttu lähdön tunnelma. Aamuisin kirjoitan - tai yritän - loppuajan hiihtelen levottomasti matottomilla lattioilla ja siirtelen tavaroita helpommin hallittaviksi kokonaisuuksiksi. Eli kasoiksi.

Sohvan laitoin eilen aamulla myyntiin, ja illalla se oli jo haettu. Istuimme vähän orpoina kaikuvassa olohuoneessa ja katselimme seinän viereen ilmestynyttä aukkoa. Lopulta korkkasimme pullon kuohuvaa. Muuten vaan. Menneelle, nytille ja huomiselle. Esim.

Tavarasta vielä. Jokaisen pitäisi kokeilla asua pari kuukautta kamat pakattuina asunnon nurkassa. Jos jotain asiaa ei tarvitse (tai sen olemassaoloa muista) seitsemän viikon jälkeenkään, on ehkä aiheellista istua alas ja miettiä jatkoa. Tarvitsenko todella kymmenen kahvikuppia, mehumaijan, vaaterekin ja liian pieneksi jäänen eteismaton? Ja minä kun luulin heivanneeni kaiken ylimääräisen jo ensimmäisen muuton aikana. Hohhoijaa, niin sitä ihminen huijaa itseään.

Stressiä pakoilen haaveilemalla matkasta Kreikkaan, jonkun muun kattamiin aamiaispöytiin ja valmiiksi pedattuihin parisänkyihin. Todellisuudessa haluaisin vain kantaa omani sille kuuluvalle paikalle uuden makuuhuoneen kulmaukseen, pedata aamuisin, imuroida tiistaisin ja rakentaa paikan jota kutsua kämpän sijaan kodiksi.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Raato
Whine ei lopu

Tavarasta ei osaa koskaan luopua tarpeeksi. Minäkin yritin karsia ja hiljentää materia-ahdistustani lahjoittamalla rojua pois, kun rahallinen arvo ei olisi ollut vaivan arvoista.

Mutta en olisi uskonut, kuinka paljon asioita ihminen tarvitsee, jos ei ole mitään. Eilen tuli muuttokuorma, kun minä jo sunnuntaina loisin kaverilla ja tiistaina katselin uutta, tyhjää asuntoa. Keittiössä patjalla nukkumisessa on oma viehätyksensä, mutta viikossa kulkurina ehtii kaivata niinkin yllättäviä asioita kuin kynsisaksia ja oikeita huonekaluja.

Sen vaaterekkisi veisin mukanani, jos asuisin lähempänä, haha.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh, niin totta. Mutta ehtiipä ainakin ajatella tyhjiössä - sekin on elämän aikana varsin harvinaista. Onnea uuteen kotiin Raatosein!

Me tarvittaisiin meille joku ulkopuolinen raivaaja. Meillä on ehkä sata kahvikuppia ja sitäkin enemmän papereita, kirjoja, vihkoja = rojua joka valtaa paitsi asunnon myös mielen. Mutta miten se luopuminen onkin niin helvatin vaikeaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Se on, tiedän tunteen. Kirjoitan tästä jahka ehdin!

jennajohannasi
Pirtti

Mulla on aina ollut vähän päinvastainen ongelma, eli heitän liiankin herkästi kaikkea menemään. Sitten myöhemmin harmittaa, kun muut naureskelevat ala-asteen päiväkirjoillensa, ihastuvat uudelleen vanhaan mekkoonsa tai ihailevat perintötavaroita. 

Minä käyn suurinpiirtein puolen vuoden välein kaapit läpi ja aina löytyy mitä laittaa roskiin tai kiertoon, vaikken mielestäni edes hanki kovasti uutta tilalle. Siltikin komeroissa väijyvä tavaramäärä tuntuu aina ihan liialliselta. Puoli vuotta sitten muuttaessa lähti melkein kaikki koriste-esineetkin. Muutaman vuoden päästä saatetaan pirtissämme siis elää hyvinkin askeettisesti!

Laura T.
Missä olet Laura?

Tuossa on oma dilemmansa - kuinka hallita tavaran ja tarpeen tasapainoa. Juurikin se ajatus että tarvitseeko niitä vielä. Tosin usein se taitaa olla vain tekosyy olla luopumatta jostain ja haudata se takaisin komeron perälle. Mutta teikäläinen on näköjään vienyt tämän ihan omalle tasolleen, hahhah!

Blogin nimeksi: Askeetit ja piskit.

T-100
(G)ROUND ZERO

Me elettiin reilu puoli vuotta suurin osa irtaimistosta laatikkoihin pakattuna ja laatikot nätisti vaatehuoneessa lattiasta kattoon. Uudessa kodissa muuttokuormaa purkaessa tuli pyöriteltyä epäuskoisena vuoroin päätään ja vuoroin tavaroita käsissään - olin todellakin unohtanut valtaosan laatikoissa levänneistä tavaroista. Ei tuottanut suurtakaan surua laittaa niitä kiertoon, laatikkotolkulla virheetöntä ja niin kovin tarpeetonta! Astiat ovat edelleen kova pala, mutta niidenkin kierrätykseen on tullut jonkinlainen tolkku. Ja tolkku myös sen suhteen, että on ihan ookoo säilyttää esineitä ja asioita, joista on jotain iloa - esteettistä tai käytännöllistä. Sen sijaan tunneside irtaimistoon on huomattavasti muuttunut. Enää en säilytä asioita sen takia, että niihin liittyy tunnepitoista painolastia, hyvää tai pahaa. Puhdistaa kummasti mieltäkin!

Mutta mehumaijan kohtalo alkoi tosiaan mietityttämään. Minulla oli sellainen ja tarvitsinkin stä sen kerran vuodessa. Ei haittaa jos se olisi jäänyt entiseen kotiin jonkun komeron perälle. Anopilla on yksi, millä voi koko suku halutessaan mehustaa marjat.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hear hear! Juuri tästä tunnelastista on pitänyt kirjoittaa. Tiedän nimittäin tasan tarkkaan mitä tarkoitat, kun kerrot suhtautumisen muuttuneen. Ja kyl maar helpottaa elämää kun ei tarvitse kierrättää kaikkea aivojen tunnekeskuksen kautta. Huh.

Mehumaija. Tuolla se on. Saas nähdä.

tiia_

Kasojen ja laatikoiden keskellä täälläkin - nimimerkillä muutosta on jo kolme viikkoa ja parikymmentä laatikkoa on vieläkin purkamatta, enkä edes muista mitä niissä purkamattomissa on. Samassa veneessä siis ollaan. Jos siitä KonMarista nyt vielä sananen: jos tavarat eivät tuota iloa (tai jos niistä ei ole jotain selkeää hyötyä), niin kiertoon vain. Muuttolaatikoita purkaessani olen oikein ihmetellyt, kuinka joku yksittäinen kaunis teekuppi saattaa saada sydämen sykähtämään. Sellaiset säilytän ja tylsät kipot vien kirppikselle. 

Laura T.
Missä olet Laura?

KonMarille pisteet siitä, että osa tunnekuormasta on tosiaan tippunut pois. Mutta lajittelun teen edelleen vanhoissa college-housuissa, en silkissä, tsihhih.

Kommentoi