Läksy loppuviikoksi (ja -elämäksi)

Missä olet Laura?

 

 

 

Kun aiemmin kesällä päätin ryhdistäytyä ja järjestää elämäni hommelit kuntoon, ilmoittauduin vuosien aikana rästiin jääneille kielikursseille. Näpyttelin hakuammunnalla itseni parin pisteen kokonaisuuksille ja turhauduin valmiiksi.

Astelen epäluuloisena luokkahuoneeseen, jossa olen ollut viimeksi vuonna 2010. Akateeminen dialogi ja työelämä. Istun epäluuloisena eturiviin ja odotan pahinta. Hauskaa sinänsä, sillä en yleensä ole pahimman pelkääjä. Kaikki paikalle tulleet istuvat hiljaa. Opettaja istuu hiljaa. Sitten hän laittaa soimaan klassista musiikkia.

Tunnin kuluttua olemme raivanneet pöydät seinustalle ja istumme ringissä. Enää ei ole hiljaista, sillä me todella keskustelemme, emme vain täytä kiusallista hiljaisuutta. Kaiken lisäksi puhumme ihan asiaa. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen koen, että nyt ollaan asian äärellä. Nimittäin ihmisyyden. Tiukkojen rakenteiden sisällä, lasiovien ympäröimänä kaksikymmentä toisilleen tuntematonta kohtaa ja keskustelee yhteisenä kielenään lingua franca. Taso on kova, mutta kenelläkään ei ole tarvetta päteä, hävetä tai jättää sanomatta. Pohdimme miksi tuomitsemme ja mikä saa meidät tekemään niin. Mikä saa meidät nousemaan takajaloillemme ja väittämään että meillä on hallussamme absoluuttinen totuus kaikesta. Mietimme keinoja joilla työelämästä saataisiin kaikille parempi, ja miten jokainen saisi sanottua sanottavansa.

Puhumme työstä, eriarvoisuudesta ja sukupolvien välisestä kuilusta. Seuraavassa hetkessä istumme silmät kiinni kuusi minuuttia ja keskitymme hengittämään. Huone täyttyy hiljaisuudella. Ajatukset saavat tulla, mutta niistä on päästettävä irti. Tunnin alussa pelottavana näyttäytynyt opettaja istuu yhtenä ringissä ja neuvoo: anna ajatuksen tulla, mutta älä lähde kehittelemään sitä. Ota se sormiesi väliin ja tiputa. Keskity hengittämiseen.

Kaiken tämän säätämisen ja aikatauluttamisen keskellä joku kannustaa sinua olemaan hetken ajattelematta. Englannin puhekurssilla. Who knew.

Kuuden minuutin aikana mietin satsumia, elämää, kirjoittamista, kansainvälisyyttä. Mietin yläkerrasta kuuluvaa tömistelyä, tiskejä, kirjakauppaa ja uusia ideoita. Kerta toisensa perään otan ajatuksen kulmasta kiinni ja irrotan. Hengitän ja mietin että tässä se elämä on. Minun henkitorvessani ja keuhkojeni rakkuloissa. Sitten kello jo soi.

Kotitehtäväksi emme suinkaan saa kansainvälisten suuryritysten strategioiden kääntämistä tai kaksikielisen koulutussuunnitelman laatimista. Saamme tehtäväksi jotain elämän kannalta helvetin paljon tärkeämpää. Tämän:

 

 

I am going to become aware of my judging process in the presence of others. Each time a judgment comes up, I will notice it. I will not do anything, simply notice.

 

Where does my strong opinion come from? Who told me that?

 

Ja niin minä mietin. Toivon muidenkin miettivän. Tulin kurssille oppiakseni puoliväkisin uutta sanastoa, mutta opinkin olemaan piirun verran parempi versio itsestäni. Kävelen kotiin ja olen äärettömän onnellinen ollessani väärässä.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Kuvaputkessa

Ajattelin vain tulla huikkaamaan, että hieno blogi – onpa kiva että satuin juttujesi äärelle! Samankaltaisissa ajatuksissa on täälläkin piehtaroitu viimeajat.

Laura T.
Missä olet Laura?

Moi Laura G! Kiva kuulla että muutkin piehtaroivat- se synnyttää uutta elämää (sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti). Kiitos kauniista sanoistasi, hienoa että olet täällä.

hannavee- (Ei varmistettu)

Oo, kuka TaYlla/kielikeskuksessa pitää tuollaista englannin-kurssia? Heti ilmoittaudun jos hän vielä siellä on vaikka kaikki pakolliset aikoja käyty on. (saa vastata sähköpostiin jos nimien julkinen levitys vieroksuttaa)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ei vieroksuta! Kurssin nimi oli Talk at work, vetäjä oli muistaakseni Mirja Hämäläinen. Ihana kurssi, ihana tyyppi! Suosittelen.

Kommentoi