Laulusta sen erottaa

Missä olet Laura?

 

 

 

Olin Oulussa kaksi päivää. Satoi paljon lunta, ja kinosten keskeltä nousevat talot nuokkuivat karnevaalikeksien värisinä. Ikkunasta katselin virtaavaa vettä ja vastakkaisen kerrostalon ikkunassa seisovaa pahvihahmoa. Se seisoo päivästä toiseen liikkumattomana ja saa ihmiset epäileväisiksi. Kunnes sitä tuijottaa tarpeeksi kauan tajutakseen, ettei se voi heiluttaa takaisin. Sen keinotekoinen uhma saa nauramaan. Pahvinohut mies.

Lunta satoi kovaa ja sitten hiljaa. Laiskasti leijuvien hiutaleiden väliin mahtuu paljon ajatuksia. Toisin kuin vaakatasossa pyryttävässä myrskyssä - silloin en voi ajatella. Silloin kaikki on niin vimmaista. Sitä haluaa vain sisälle, ja kun on sisällä, tuntee samanaikaisesti olevansa turvassa ja ansassa. Ei sellaisessa mielentilassa pysty ajattelemaan mitään pysyvää. Saamatta yhdestäkään mietteestä kunnon pinsettiotetta, selailee mielensä sattumanvaraisia liikkeitä. Ottaa pinon kulmasta peukalolla kiinni ja pläräilee. Tuijottaa liikkuvaa pimeyttä ja sitten televisiota.

 

 

 

On kaupunkeja jotka tuntuvat kodikkailta vaikka niihin ei koskaan kantaisi omaa muuttokuormaansa. Paikkoja joiden yksinkertaiseen asemakaavaan mahtuu yhtä paljon sääntöjä kuin niiden soveltamistakin. Ihmisillä on omat paikkansa joihin he kulkevat päivästä riippumatta. Eri muotoisia koteja joista he heräävät, kaupat joissa he käyvät ja liian pitkään venyttelevät punaiset joita he työmatkoillaan välttelevät. Toimimattomia pyöränlukkoja ja eri korkeudelta kaikuvia rappukäytäviä. Paikkoja joissa on aina liukasta, ja puolivarjoisia kulmauksia joista kaikki tietävät, mutta joita jokainen pitää vähän omanaan.

Joissakin kaupungeissa kaikelle on tasaisesti tilaa. Juurtuneiden ihmisten väliin mahtuu paljon väliaikaista ja nopeasti irtoavaa. He tietävät mistä saa halpaa kahvia ja missä on lyhyimmät kassajonot. Kaupunkilaisuuden näkee tavasta jolla he kävelevät; tietävät mihin ovat menossa, ilman epäilystä perille pääsystä. Lumeen painautuu vahvoja, määrätietoisia jalanjälkiä joita kenenkään ei tarvitse seurata.

 

 

 

 

Ja sitten olemme me, vierailijat. Pakan tahattomat jokerit. Hiljaisten sääntöjen iloiset rikkojat.

 

Lauloin koko matkan rappukäytävässä. Kaikui niin kauniisti. Ensimmäisen päivän tanssin tuijottajalle autuaan tietämättömänä sen elottomuudesta. Sillä en tiedä miten tämä kumma kaupunki toimii. En asu näissä kerroksissa, en tällä rakennetulla saarella. Ja jos joskus asunkin, en aio lopettaa laulamista. Ei kenenkään pitäisi.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

aannukka
Annukka Juulia

Minunkin kerrostalokämppää vastapäätä olevassa liikehuoneistossa asustelee pahvimies. Kun muutin asuntooni, olin pari päivää aivan tuohtunut "naapurin kyttääjästä", kunnes tajusin asian laidan.  

Hieno teksti, jälleen kerran. :-)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos aannukka!

Mietityttämään jäi: ketkä ovat nämä pahvihahmojen hamstraajat? Tai siis, miten jättimäinen James Bond-hahmo päätyy kotiin, ja keittiön ikkunan eteen?

 

Jolie Laide

Taidan tietää tämän pahvimiehen! Joka kerta bussilla ohi huristaessa pitää tarkistaa, vieläkö se on ikkunassa. Ja siellähän se! Tuo väkisinkin hymyn huulille :) 

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahaa, vallan hauskaa! Mysteeriukkeli.

meg (Ei varmistettu)

Sä oot ollut mun entisessä kotitalossa! <3 Vieläkin ikävä vaikka jo heinäkuussa muutin pois. Ikävä varsinkin Bondia ja virtaavaa vettä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikä! Maailma on pieni, Oulu vielä pienempi. Kuka nyt Bondista haluaisi luopua, saatika virtaavasta vedestä. Poden akuuttia tarvetta liikkuvan veden äärelle, se on niiiiiiin terapeuttista.

Kommentoi