Lisäaika-saaga

Missä olet Laura?

 

 

 

Reilu viikko sitten kävelin paperit kädessäni yliopiston kansliaan ja hain lisäaikaa. Olin pantannut papereiden täyttämistä yli kaksi viikkoa.

Vaikka suhtautumiseni aikaan on vähintäänkin joustava ja armollinen, olin huomannut yllätyksekseni miettiväni että mitä ne nyt sanoo. Seitsemän vuotta täynnä, vielä ainakin pari edessä. Eikä yhtäkään tutkintoa ulkona.

Siinä se möllötti: ''Syy lisäajan hakemiselle:''. Keitin kahvia, tuijotin kysymystä. Join kahvia, tuijotin kysymystä. Kirjoitusopettajien mukaan olen ilmaisultani taloudellinen, mutta jopa minun askeettisuudelleni teki tiukkaa ne neljä pientä riviä, joihin olisi pitänyt tiivistää kaikki se seitsenvuotinen minkä johdosta en ole vieläkään minkään alan maisteri.

 

Mahdollisia syitä:

 

- eksistentiaaliset kukaminäolenjamitäminähaluan -kriisit

- ammatilliset kriisit

- väsymys elämään, ihmisyyteen, opiskeluihin ja maailmaan yleisesti

- rakkauskriisit

- kriisit siitä, miksi elämä on aina vain yhtä kriisiä (ns. metakriisit)

- mahdollisesti täysin väärä ala (ei vahvistettu, vaihtelee vuosittain)

- sivuainekokeilut (yhteensä noin neljä tuhatta opintopistettä, tulos: ei mitään kovin kiinnostavaa)

- työhommelit

- yleinen itsensä etsiskely

 

Lopulta täytin kaikki neljä riviä rehellisesti. Että on tässä ollut vähän kaikkea. Vedin nimen alle ja haudoin pari päivää. Sitten, eräänä tarpeeksi kirkkaana päivänä kävelin korostetun huolettomasti tiskille ja huikkasin että tässä nää nyt ois. (Kirkkaana päivänä siksi, että pahimmassa skenaariossani kanslian täti olisi nostanut surullisesti katseensa papereistani ja todennut: ''Neiti Tähkävuori, valitettavasti teidän matkanne päättyy tähän.'' Sellainen uutinen on paljon helpompaa ottaa vastaan kirkkaana päivänä.)

No näinhän ei käynyt. Paperit otettiin hymyillen ja kyselemättä vastaan, ja minä kävelin ulos kirkkaaseen päivään silkkipaita tuskanhiestä läikikkäänä. Päässä soi Katri Ylander.

 

 

Sä elämäni teit

Ja kaiken multa veit

Ootanko mä turhaan

Vai onko vielä aikaa?

 

 


No eilen se sitten saapui. Kirje. Muun postin joukossa, kuin mikä tahansa mainoskuori. Vaan tämäpä kuori ei sisältänyt tarjousta vuoden määräaikaisesta tilauksesta ja kivasta kaupanpäällisestä. Ehei. Sen sisällä oli kaksi kokonaista vuotta.

Huh, selvisinpäs.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Juliaihminen
Juliaihminen

Yliopistossa kuuluu olla ainakin semmonen yheksän vuotta. Miten sitä muuten saisi tarpeellisen määrän kulttuurista pääomaa, jota kulttuurikodin ylläpitämiseen vaaditaan?!!

Laura T.
Missä olet Laura?

Miksei yliopiston tervetuliaispakkauksen infolapussa lue tätä? Vähän kuin äitiysneuvolassa annetaan kaikkia armollisuus-vinkkejä, MIKSEI YLIOPISTOSSA ANNETA?!

Hannaaa (Ei varmistettu)

Yliopistomenestys lasketaan ehdottomasti niissä vuosissa, joita siellä viettää.

Hannaaa (Ei varmistettu)

Hyvähän mun on tässä tietysti sanoa kun itsellä on pari tutkintoa sieltä ja jatko-opinnot menossa. Toivottavasti yliopistolta ei tarvii lähtee ikuna.

Laura T.
Missä olet Laura?

Laminoin tämän työpöytäni ylle comic sansilla, kiitos.

Vau mikä vauva!

Mä tuijotin kauhistuneena nettiopsussa lisäajan hakemisen päivämäärää, joka oli jo mennyt. Tunsin jo kuristuksen siitä selvittelystä, että mitenhän tässä taas käy. Ja sit muistin että ai niin, mähän valmistun nyt, paperit oli jo haussa. Liian outo tunne.

Laura T.
Missä olet Laura?

ONNEA! Sää selvisit.

kaista (Ei varmistettu)

Mä huojennun niin suunnattomasti näistä kommenteista. Ah.

Heittämällä muistan kokeilleeni ainakin seitsemää sivuainetta. Koska perinteentutkimus ja yhdyskuntatekniikka nyt on ihan pistämätön yhdistelmä työmarkkinoilla, muista kombinaatioista puhumattakaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Siis sehän on sitä erottautumista kato.

kaista (Ei varmistettu)

Täytyy tosin tunnustaa, että hirveesti en ole työnhaussa papereitani esitellyt. Enemmän tulee mentyä sillä, mitä osaa ja miten hyvä työkaveri on. Oudoista sivuaineista päähän kertyneitä tiedonmurusia tulee sitten hyödynnettyä joskus aivan yllättävissä yhteyksissä. Kun on tullut kerrytettyä sitä kulttuurista pääomaa, niinkuin Julia asian nimesi ;-)

Karuselli

Ai hurja! Mä olen ollut koko työurani ajan silmittömän iloinen jokaisesta (yhdeksästä) yliopiston kirjoilla vietetystä vuodesta. Ja jokaisesta sivuaineopintoviikosta (joiksi niitä vielä silloin kutsuttiin).

Voi että näitä nykypäivän tehostamispaineita. Eikö joustavuuden ja ketteryyden eetos voisi ulottua opintoihinkin? Ok, valmistuin kun olin 29. Mutta siinä opiskeluiden lomassa olin haalinut itselleni myös sievoisen määrän työkokemusta ja kaksi lasta. Miksi elämä pitäisi elää juuri tietyssä järjestyksessä?

Laura T.
Missä olet Laura?

Helpottavaa kuulla!

Kunpa ulottuisinkin. Kyllä se ketteryys ja joustavuus jää kehitettäväksi jokaisen pään sisälle - yliopistolta sellaista ei juuri heru. Sellaista hiljaista hyväksymistä kylläkin, mutta tukea oman jutun rauhalliseen etsiskelyyn ei niinkään. Itseään pitää muistutella tasaisin väliajoin että kyllä mää olen ihan hyvä vaikka vähän kestääkin.

 

Kommentoi