Maanantai, mielenterveys ja makkara

Missä olet Laura?

 

 

 

Maanantait ovat päivien päiviä.

Olen järjestellyt elämäni niin, etten työskentele viikon ensimmäisenä päivänä. Teen töitä sekalaisesti pitkin viikkoa, valuttaen usein viikonloppuihinkin. Mutta maanantaisin en tee töitä.

Sen sijaan herään aamulla niin kuin kaikki muutkin. Pesen naaman ja hampaat, puen päälle ihmisten vaatteet. Katson peilistä ja pistän huulipunaa, sammutan keittiön valot ja juoksen bussiin. Istun kaikkien muiden töihin lähtevien seassa virkoavassa aamussa. Lasken vaihto-opiskelijat, otan kassini syliin ja hymyilen vaunuissa istuvalle totiselle lapselle. Ihmiset nousevat kyytiin ja kyydistä pois. Viikon ensimmäisessä päivässä on aina neljäsosan verran ylimääräistä, vielä piilossa olevaa tarmoa. Tunnen sen itsekin.

Bussi ajaa tunneliin, puolet matkustajista nousee. Ihmiset kaivavat laukkujaan, kirjoittavat tekstiviestejä ja hermoilevat ehtivätkö. Kyllä he ehtivät, minä ajattelen. Ehtivät vaikka vähän myöhästyisivätkin.

Jään ulos samalla pysäkillä kuin joka maanantai, loikkaan kynnykseltä vilkkaalle kadulle. Kävelen ja hymyilen vastaantulijoille. He ehtivät hymyillä vain puoliksi takaisin, kun olen jo heidän kohdallaan. Kohta olemme jo toistemme takana, emmekä ehkä koskaan enää kohtaa. Kiristän vauhtia. Korkojeni kopistessa kävelykadun kivilaattoihin mietin, kuinka moni heistä arvaisi, etten aio koko päivänä tehdä töitä. En maanantaisin. Kuinka moni silmiin katsovista miehistä arvaisi, että tuo punahuulinen, määrätietoisesti asteleva nainen ei toden totta ole tänään ketään varten.

Otan pari juoksuaskelta - minäkään en halua olla myöhässä. Soitan summeria, käyn sisään ja istun paikalleni. Seuraavaksi teen sitä mitä joka viikko teen: puhun tunnin vain omista asioistani. Puhun siitä mitä epäilen, pelkään ja halveksin. Puhun syistä ja seurauksista, muuttelen mieltäni. Kerta toisensa jälkeen kuorin ja pesen pinttynyttä.

Joinain päivinä poistun paikalta ja astun ulos itkun tikkuttamine ripsineni. Toisinaan väitän itseäni vastaan enkä tunne oikein mitään. Joskus nauran vain koska en osaa olla hiljaa. Koskaan en tiedä miten käy. En etukäteen koskaan tiedä mistä puhun vai puhunko yhtään mistään. Yleensä puhun. Jokaisen kerran jälkeen minulla on hyvä ja ymmärretty olo. Olemukseni on aina ohuelti ehjempi - vähemmän pirstaleinen, enemmän ihmismäinen.

Joka maanantai astun samasta ovesta ulos kadulle ja mietin näkeekö sen ulospäin. Sen, että tuo graafisessa villakangastakissa kekkaloiva nainen rajaa kalenteristaan aikaa puhuakseen vain itsestään. Käy terapiassa.

Sitä mietin aina silloin tällöin. Usein juuri sillä hetkellä kun astun ulos kadulle ja kohtaan kaikki tuntemattomat. Sitten kävelen ruokakaupan lihatiskille ja ostan mustaamakkaraa. Ajan bussilla kotiin ja syön hiljaa seisten. Sitten teen ainoastaan asioita jotka huvittavat. (Kuten Instagramissa seuraavat ehkä jo huomasivat, tällaisia asioita ovat mm. makkaran valokuvaaminen.)

Nukahtelen mutta en nuku, lueskelen mutten lue. Keittelen kahvia, kirjoittelen tekstejä. Kuuntelen radion valmista liukuhihnalistaa, ja tiskaan kunnes kyllästyn ja lopetan. Varaan pyykkivuoron jota en jaksakaan käyttää. Maanantaisin en suostu syyllistymään yhtään mistään. Puoliksi tehty on puoliksi tehty.

 

Maanantaisin teen puolikkaita asioita. Mutta töitä en tee. Noina päivinä en elä kenellekään. Syön makkaraa ja puhun vain omasta maailmastani käsin.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Kokoajan mä täällä kommentoin mutta siis mulla on toi sama taulu.

Ja muutenkin kaikki tämä tässä, niin tuttua tuttua.

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikun ihanaa ja parasta kun kommentoit.

Maanantai on jokaisen viikkoni hidas villikko. Ei siitä koskaan tiedä. Vähän niin kuin tämä mieli ja nämä aivot - otapa niistä selvää.

Onneksi on vastakkainen penkki jolla joku kuuntelee. Kyllä sä tiedät.

Helmi K
sivulauseita

Niinpä. 

(Ja senkin vielä sanon että tosta makkarasta mä en kyllä tykkää. Siis en tykkää sitä syödä. Sen mausta en tykkää siis. Huoh. Maanantai.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Epäilinkin että makkara-osuus ei kosketa sinua. Mäkin aloin vasta syömään sitä, ja nyt mulle on muodostunut maanantaimakkara-rutiini. Yksi ainoista elämässäni. Vaalin sitä. Makkaraa.

MM
Maijan matkassa

"Puoliksi tehty on puoliksi tehty." Ihanan armollinen motto maanantaille! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikö vain? Sillä mennään. Maanantaisin, ja useana muunakin päivänä.

Retoriikka (Ei varmistettu) http://gloriousheadfuck.wordpress.com

Ihanat, rakkaat tekstit, tämä ja tuo edellinen. Hiveän tutut. Paitsi että kun minä maanantaiaamuna muiden lailla herään ja kiiruhdan raitiovaunuun ja alamäkeen kaupungin toisen laidan suuntaan ja näppäilen ovikoodin ja istun alas vastapäätä, minä en useimmiten sano mitään. Mutta sinne minä menen vaan. Ehkä se auttaisi, jos antais maanantaitten olla puolikkaita.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kommentista Retoriikka. Olipa lohdullisesti kirjoitettu. Meillä kaikilla on näitä juttuja, mutta jotenkin niistä on vaikea muiden saada otetta. Sinun tarinastasi sain.

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Minäkin yritän pitää vähän kevyempiä maanantaita aina, kun pystyn. Pehmeä lasku, mutta mulla kyllä ilman mustaamakkaraa... Tänään se ei onnistunut, ja nyt tuntuu jo keskiviikolta!

Laura T.
Missä olet Laura?

Pehmoiset päivät ovat mukavia. Niitä pitäisi ihmisille suoda enemmänkin. Jos sinun ajanlaskussasi eilen oli jo keskiviikko, tänään on torsta. Joten sulla alkaa viikonloppu jo huomenna! Sinä onnekas.

saarah
visual diary

Onneksi kirjoitat maanantaisin. Tänne,

meille.

<3

Ilana

Mulla olisi tämmöinen juttu sulle. Ei ole pakko haastella eteenpäin, jossei halua, mutta olen joka tapauksessa valinnut sinut uhrikseni :)

mollau (Ei varmistettu)

ihanaa kiitos! tästä tekstistä siis..nimittäin mun ajatukseni jatkuvasti pyörii siinä keskeneräsessä asiassa, että mun pitää etsiä terapeutti (on pitänyt jo kohta 3 kuukautta..), mutta en vaan saa aikaseks, no koska se on yksi iso kynnys vaan, joka pitäisi ylittää..voi olla, että kohta teen sen tai sitten en, mutta kyllä tällasista teksteistä aina saa sitä tuntua, että tää kaikki on vaan elämää ei sen kummempaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ole hyvä mollau, ja kiitos kun kommentoit.

Minäkin vitkuttelin monta kuukautta, enkä osaa sanoa miksi. Mutta sitten yhtenä päivänä hoidin kaiken pois alta alle puolessa tunnissa - ja löysin ihan parhaan ihmisen.

Terapia on yksi parhaista asioista mitä minulle on koskaan sattunut. Jos siihen saa tukea ja mahdollisuuden, siihen kannattaa ryhtyä: mikään ei ole tärkeämpää kuin hoitaa oma mieli kuntoon. Helpottaa huomattavasti loppuelämää.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Nyt on pakko kommentoida - kiitos ihanasta blogistasi ja siitä inhimillisen lämmön tajusta, joka kirjoituksistasi kumpuaa. Kovin tuttuja ovat nuo mustat hetket, joista kerrot. Nyt vuosien jälkeenkään en ole unohtanut niitä, pelottavan uskollisia vakioita.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kauniista sanoistasi Blue Peony, olen suuresti otettu että voin koskettaa. Uskon että kovin monia. On puhuttava siitä mikä ei ole helppoa. Niin minä sen näen. Ja jos blogimaailma antaa tällaiseen mahdollisuuden, se on käytettävä.

Ei niitä mustimpia hetkiä taida ikinä unohtaa. Se on toisaalta myös lohdullista: tietää tasan tarkkaan miltä se tuntuu, kun joku sanoo ettei jaksa.

Kiitos vielä kommentistasi.

Kuvaputkessa

Hmm, onhan tätäkin tässä välillä tullut mietittyä. Hei tyhmä kysymys eikä tarvi vastailla jos menee urkinnan puolelle: millä perusteella valkkasit terapeutin ja meneekö kokonaan ihan omasta pussista?

Laura T.
Missä olet Laura?

Sain muutaman suosituksen terapeuteista jotka voisi olla sopivia (pyysin itse koska en jaksanut ruveta selailemaan listoja) ja ekasta tärppäsi heti.

Saan tukea käynteihin, joten ei mene omasta pussista kaikki. Tästä olen ikuisesti kiitollinen (ja varsin tunnollinen veronmaksaja).

Ei olleet tyhmiä kyssäreitä ollenkaan. Enemmänkin kyssäreitä joita kukaan ei koskaan kysy ääneen. Hyvä että kysyit. Jos mietityttää enemmänkin niin heitä mua s-postilla!

Kuvaputkessa

Tack och bock! Aikamoinen suohan tuo tosiaan on, jos pitäisi ihan kaikista maailman terapeuteista löytää se helmi. Hyvä kirjoitus muuten, niin kuin sun jutut yleensä :)

Laura T.
Missä olet Laura?

#tahdon2015 !!! Ihana Emmi.

iii (Ei varmistettu)

Hei, kiitos tästä tekstistä! Antoi itselleni jotenkin niin lohdullisen olon. Sä ymmärrät maailmaa ja ihmisiä. Ja entisenä ahkerana lukutoukkana, "tarina" oli niin mukaansatempaava!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sinulle kommentistasi iii. Olipa kauniisti sanottu.

sivukujien satu (Ei varmistettu) http://sivukujilta.fi

Hei! Ja lämpimät onnittelut. Pidä tuo. Olet viisas!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sanoistasi sivukujien satu! Pyrin pitämään!

Kommentoi