Matkaan lähdin (ja jäin)

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Tämän viikon agendana oli olla reipas ja aikaansaava. En ollut. Tiistaina mietin että vielä on viikkoa jäljellä, torstain saapuessa tajusin ettei tästä tule jumalauta yhtään mitään.

Eilen lähdimme ajamaan kohti Kainuuta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa taivaalle leviävästä tähtikartastosta ja tuntien turvallisesta hiljaisuudesta. Siitä, kuinka vapauttavaa on tehdä matkaa asuttamattomia metsiä halkovilla teillä ja tuntea maailman syke. Kuunnella autoradiosta vanhoja kappaleita ja olla yhteydessä sisimpäänsä.

No.

Viimeisen 26 vuoden aikana olen joka ikinen kerta käynyt saman lähtödialogin isäni kanssa: ota sitten mukaan pipo ja pitkät kalsarit. Jos vaikka jotain sattuu. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen tehokkaasti oppinut vastaamaan että joojoo, kyllä minä tiedän - olenhan 20-, 21-, 22-, 23-, 24-, 25-, ja 26-vuotias aikuinen ihminen.

Eteisessä seisoessani tein pikaisen laskutoimituksen päässäni: plussakelit ja kolme viikkoa sitten hankittu auto. Millä todennäköisyydellä muka juuri tällä nimenomaisella kerralla jäisimme tien poskeen, kun näin ei ole ennenkään käynyt? Vedin päälle siistimmän takin ja jätin toppavaatteet naulakkoon.

Ehdin jo purjehtia ajatukseen, että tästä tulee taas yksi yhdentekevä viikko jona en opi mitään. Kunnes auton vikavalot alkoivat vilkkua. Ollessamme keskellä metsätietä. Keskellä yötä.

Menneen vuorokauden aikana olen siis oppinut kuinka auton sulakelaatikko avataan, sekä mitä ovat noki-/hiukkassuodatin, webasto ja sulakekaavio. Viikon oppitunti käytiin hinausautoa odotellessa metsätiellä jossain Kuopion ja Nurmeksen välillä. Isä-tytär-aikaa tämäkin.

 

Lienee siis perusteltua päivittää CV:tä.

- Olen nopea oppimaan ja pystyn toimimaan myös paineen alla pimeässä.

- Pitkänä sivuaineena tiedotusoppi, opintoja myös autopuolelta (Intensiivikurssi, helmikuu 2015).

- Heikkouksina todennäköisyyslaskenta ja lapsenomainen luotto maailmankaikkeuteen.

 

 

Laura

 

Share

Kommentit

Annina Närhi (Ei varmistettu) Http://anninaintallinna.blogspot.fi

Löysin blogisi eilen illalla. Olipa ihana kirjoitus, jään innolla odottelemaan seuraavia. T. Uusi vakkarilukija

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei, mahtavaa että löysit tänne. Kiitos sanoistasi ja lämpimästi tervetuloa.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Kun näköni vielä riitti ajamiseen, omistin vanhan Fiat-rotiskon. Se hajosi keskelle moottoritietä kaikki valot vilkkuen. Korjaaja oli herrasmies ja osti minulta sen romun...

Laura T.
Missä olet Laura?

Repesin äänen lukiessani tämän. Näen tämän jotenkin niin tarkkarajaisesti: valot, liikenne ja neuvoton ihminen. Ja mikä korjaaja. Juuri tällaiset asiat saavat minut uskomaan maailmankaikkeuden hyvyyteen - se ei voi olla väärin!

Blue Peony (Ei varmistettu)

Kyllä, tarjous ei olisi voinut tulla paremmalla hetkellä. Auto oli täynnä kissoja, kasseja ja kampsuja, sillä olin matkalla kesälomalle maalle pikkutyttöni kanssa. Valot vilkkuivat, lauantairuuhka oli pahimmillaan ja moni kuski vaivautui huutelemaan kaikenlaista tekovitsikästä ohi ajaessaan. Odotimme korjaajaa yli tunnin, ja kun se rauhaa uhkuva enkeli tuli paikalle ja tutki auton, hän vilkaisi minua ja kysäisi, että voisitko ajatella myyväsi tämän. Totesin, että se tuli juuri mieleen, ja teimme kaupat heti. Sitten tarvitsi enää soittaa isälle ja kertoa, että auto hajosi ja myin sen, nyt olemme koko konkkaronkka täällä korjaamon takapihalla ja varmaan myöhästymme vähän :-D. Mutta oli ihanan vapautunut olo, koska autossa oli ties mitä pikkuvikaa ja olin jo pidemmän aikaa pelännyt sen hajoavan lopullisesti...

Laura T.
Missä olet Laura?

Juuri tällaisista hetkistä elämä koostuu! Ihan paras tarina. Näen tässä asetelmassa lyhytelokuvan elementtejä (vrt. Pitääkö mun kaikki hoitaa?)

Kommentoi

Ladataan...