Mitä kerromme

Missä olet Laura?

 

 

 

Olen miettinyt tapaa, jolla kerromme itsestämme. Tarkastellut sitä kaavaa, jonka mukaan tietyt tilanteet etenevät.

Purjehtiessamme keskelle puolituntemattomien ihmisten keskusteluja, ystävälliset katseet punnitsevat toisiaan. Esittellessämme entuudestaan tuntemattomia ihmisiä toisilleen. Olen miettinyt. Sitä hetkeä, kun kurssin ensimmäisellä istunnolla tehtävänä on kertoa vähän itsestään.

Puheenvuoro osuu lopulta kohdallemme, ja vastaamme uteliaisiin katseisiin kertomalla mitä teemme.

Me puhumme paljon työstä.

Meillä on käytettävissä rajallinen aika ja lausemäärä, ja me päädymme kertomaan mitä teemme leipämme eteen.

Jäin viime viikolla juttelemaan joukkuekaverini kanssa treenien jälkeen, kun hän kysyi minulta, mitä oikeastaan teen työkseni. Vai opiskelenko? Olemme tunteneet vuoden päivät. Jutelleet aina kaikesta muusta.

Pari vuotta sitten sain oman alan töitä, josta opiskelukaverini kuulivat kautta rantain. Istuimme iltaa, ja yhtäkkiä yksi porukasta nousi halaamaan ja onnittelemaan. Että wautsi wau. Itse olin lähinnä että syödäänkö jotain.

En väheksy työntekoa, en laisinkaan. En vain osaa puhua työstä, en ole koskaan osannut. Mitä minä kertoisin? Törmään usein näihin tilanteisiin: tutustun ihmisiin, ja osaan kertoa paljon paremmin siitä, kuinka paljon rakastan lämpimiä syysaamuja, kuin siitä mitä tarkalleen ottaen teen toimistolla.

 

Ihmisen voi tuntea tietämättä miten hän kerryttää lomarahastoaan. Olen elävä esimerkki siitä.

 

Sekoitamme usein tekemisen ja olemisen vastatessamme yksinkertaiseen kysymykseen. Siispä, jos haluat oppia tuntemaan itsesi, ja toivot muilta samaa, kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten puhut itsestäsi. Mitä haluat ihmisten tietävän sinusta? Miten maailman tulisi nähdä sinut?

 

Ystäväni puhui minusta kerran ihmiselle, joka ei ollut koskaan tavannut minua, eikä todennäköisesti tulisi koskaan tapaamaankaan. Sen sijaan, että keskustelukumppani olisi kysynyt ystävältäni mitä minä teen, hän esitti kysymyksen ''Mitäs se Laura ajattelee elämästä?'' Se oli minusta vallan hyvä kysymys. Vaikea, mutta hyvä. Vastausta mietin edelleen.

 

Laura

Share

Kommentit

Oranssinen

Oiva kirjoitus!

Ihminen on helppo asettaa johonkin lokeroon hänen tekemänsä työn perusteella. Itse olen viimeisen vuoden aikana nautiskellut uusien tuttavuuksien (ja vanhojenkin) reaktioista, kun olen kohdatessa alkanut kertoilla lukemistani kirjoista, tekemistäni metsä- tai kaupunkiretkistä, pitämisistäni ja ei-pitämisistäni - jossain vaiheessa on aina tullut se kysymys "mutta kuis sulla menee töissä/mitäs teet nykyään työksesi?". Kun vastaan että en mitään, mistä palkkaa minulle maksettaisiin, niin ilmeet ja reaktiot ovat moninaisia: ihmetystä, sääliä ja joskus jopa  kateuttakin (!). Valitettavan usein kohtaamiset ovat päättyneet vastapuolen vaivautuneeseen liukenemiseen takavasemmalle. 

Aivan kuin ihminen itsessään ei olisi kiinnostava, vaan ainoastaan sen työn kautta mitä hän tekee?
 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Oranssinen!

Työn merkitys suomalaiselle identiteetille on aika ilmeinen. Ollut jo sukupolvien ajan. Ilmiö on tosi kiinnostava, ja taidamme elää murrosaikaa tässä.

Olen vaan enemmänkin kiinnostunut ihmisten perhesuhteista, harrastuksista ja haaveista. Ne kertovat usein paljon enemmän kuin työpaikka. Poikkeuksiakin on: kuuntelen mielelläni työjuttuja ihmisiltä, joiden kasvoilta paistaa intohimo.

Kiva kuulla että olet herättänyt hämmennystä. Kateellisuus on usein merkki siitä, että teet jotain oikein.

 

ikkiam
LUOMA

Yksi ystävä K kävi täällä juuri, ja arvaa vain puhuimmeko juuri tästä.

Hänellä on jo valmistunut ystävä(?), joka tivaa joka kerta kaverusten tavatessa ystäväni K:n gradun sivumäärää. Valmistunut ihminen, syyllistää samalla alalla yhä opiskelevaa YSTÄVÄÄNSÄ, kun voisi kysyä mitä kuuluu, mitä olet ajatellut viimepäivinä. Kyseenalaistin ystäväni K:n kaveria ja heidän välistään suhdetta.

On vaikea valita elämäänsä ne oikeat ihmiset, uskaltaa irrottaa ja näyttää millainen todella on.

Itselleni ystvyydestä kertookin juuri se, että on ihan sama mitä toinen tekee työkseen, mitä opiskelee ja joskus jopa missä tämä asuu. Muissa ihmisissä kiinnostaa heidän oma päänsisäinen maailmansa, ei niinkään se ulkoinen. Vaikka onhan välillä myös kiva kehua 50 sentin kirpparilöytöfarkkuja, mutta se on asia erikseen.

Terkkuja!

Laura T.
Missä olet Laura?

On ihan hyvä kysyä kysymys ystävyydestä.

Pitkän ajan ja välimatkan jälkeen on ehkä helpompaa kysyä puoliläpällä gradusta, mutta jos sivumäärän tivaaminen toistuu joka kerta, asiaa todella kannattaa punnita.

Tai ehkä kysymys ei olekaan ihmisten välisestä suhteesta, vaan kysyjän tavasta katsoa maailmaa. Ja siitä syntyvästä ristiriidasta. En tiedä. Mutta sen tiedän, että on hankalaa syventää mitään suhdetta ystävyydeksi, jos toinen ei ole kiinnostunut sinusta.

En tiedä jaksaisinko sellaisessa tapauksessa edes yrittää.

Ystävyydestä olemme täysin samoilla linjoilla. Eikä ihme, olethan yksi rakkaimmista. Terkut!

 

Kommentoi