Mitä sitä

Missä olet Laura?

 

 

 

Moi! Olen ollut hieman poissa. Tekemässä asioita, pakollisia ja siltä tuntuvia. Olen myös kävellyt aika paljon yksikseni kaupungilla ja pohtinut asiaa, jonka ääreen aina aika ajoin pysähdyn: m i t ä   s i t ä   t e k i s i  ?

Elämällään meinaan.

Minulla on: töitä, ihmisiä, karkkipäivä, portfolion alku, arjen kestävä rakkaus, kahvinkeitin, kevätkengät ja melkein vakituinen osoite.

Minulla ei ole: päämäärää. Paitsi kuolema, mutta se on vääjäämätön, tylsä ja aivan liian proosallinen. Maanantaisin ja perjantaisin on kahvakuulatunti - muina aikoina elän odotellen niitä tai jotain muuta. Käännettä ehkä.

Palaan tasaisin väliajoin odottamaan jotain tapahtuvaksi, tietämättä mitä se voisi olla. Seison kuvitteellisella laiturilla kuukausikaupalla ja odottelen josko jotain jännää lipuisi ohi. Aika usein on lipunut. Mutta välillä voisi olla ihan kohteliasta tehdä itsekin jotain, eikä jättää kaikkea kohtalon niskoille; hällä kun on muutenkin kädet täynnä teinityttöjen mahdottomalta tuntuvien rakkaustarinoiden loppuunsaattamisessa, kadonneiden sukulaisten jälleennäkemisissä ja sen sellaisissa.

Olen aina ollut ihminen joka useimmiten tietää mitä tekee, mutta ei läheskään aina ole varma miksi tekee. Kunhan tekee. Elämä kulkee joka tapauksessa johonkin - yritti sen suuntaan vaikuttaa tai ei. Aika on siitä jännittävä elementti, että se kuluu kuluttamatta. Siksi olenkin pohtinut että pitäisikö sitä ihan ruveta? Haluamaan jotakin? Pyrkimään systemaattisesti johonkin? Piirtää kartalle, exceliin tai kalenteriin jokin merkki jota kohti kulkea, ja alkaa bullmentulamaisesti tekeen kovaa duunii sen eteen.

Ajattelin kokeilla.

Nyt sitten pitäisi vain keksiä se piste. Opettelenko seisomaan käsilläni, puhumaan sujuvaa kreikkaa tai pelaamaan pokeria? Säästänkö rahaa ja painun hetkeksi kaukomaille hengittämään suolaista meri-ilmaa? Aloitanko vihdoin kirjan kirjoittamisen? Opettelenko vuoden ajan yhden sivistyssanan per päivä? Valanko savesta astiaston josta haaveilen, mutta jota en ole vielä löytänyt? Tekisinkö jotain uran kannalta fiksua, vaiko jotain yhteiskunnan kannalta käyttökelvotonta?

Tällä hetkellä ykkössijaa pitelee käsilläseisonta.

Entä siellä?

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

saarah
visual diary

Aattelin opetella piirtämään vasemmalla kädellä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Oo! Kuvatodisteita odotellessa.

Mia K.
Voi taivas

... :)) .. oon jo pisteessä "mitähän pitäs keksiä"... ? 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kuulostaa hyvältä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu tämä on juuri se mitä olen pohtinut viimeiset 10 vuotta enkä ole keksinyt.

Laura T.
Missä olet Laura?

No eihän tässä sitten mikään kiire ole.

Räyhälä
Räyhälä

Voi jes. Kuulostaa noin sataprosenttisen samalta tilanteelta kuin missä olen itse paraikaa. Ja viimeiseen kysymykseen on kai vastattava se kaikista perinteisin: En tiedä. Ja mulla on kahvakuulan sijasta perjantaisin pilates. Se ainoa asia, joka luo jonkinlaista pysyvyyden tunnetta ja mahdollisuuden rutiinien järjestelemisen yrittämiseen.

Laura T.
Missä olet Laura?

Pilates on parasta. Hengitellään ja mietitään!

Pumpuli
Pumpulielämää

Kirja pliiis

Pumpuli
Pumpulielämää

Herättävä kirjoitus. TAAS. Että ihan oikeasti tavotteita? Omaa "sixpack"-tavoitetta ei ehkä voi laskea, koska se on ollut etsinnässä vuodesta 2007. Puhun nyt siis kunnon paketista, sellaisesta jonka kuusi/kahdeksa packia voi laskea viiden metrin päästä. 

Mutta entä jos oikeasti ottaisin sen sixpackin (tai kenties jonkun vähemmän pinnallisen) oikeasti tavoitteeksi. Ja sen jälkeen siirtyisi seuraavaan. Sitähän voisi oppia ja saada aikaan vaikka mitä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Pumpuli

Olen joskus miettinyt että PITÄISKÖ treenata sikspäkki - siis ihan tutkivan journalismin nimissä! Että kuinka kauan sellaisen treenaamiseen menee, ja onko se lopulta kaiken sen arvoista.

Pumpuli
Pumpulielämää

Kuule tehdäänkö niin että treenaa sä eka se sixpack ja mä otan sen sitten tavoitteeksi jos raportoit sen olevan rääkin ja ajan arvoista?

Laura T.
Missä olet Laura?

SOVITTU.

Maija / ampsum (Ei varmistettu)

Ha, mun tän vuoden tavoite on käsilläseisonta! Ja hitaasti hyvä tulee, instasta inspisvideoita ahmien ja aina välillä käsivarsien treenikipua (träningsvärk, onko tolle suoraa suomennosta?) potien - suosittelen! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikä! Luulen että omalla kohdallani suurin kynnys on uskaltaminen. Mutta onneksi sitäkin voi treenata.

ikkiam
LUOMA

Väliaikakevennyksenä pakko kertoa, että tuo treenikipu on saksaksi Muskelkater eli lihaskrapula (muskel = lihas, Kater = krapula, ja myös kollikissa :---D)

Jos haluat, voit siis alkaa käyttää lihasdarra-sanaa!

Maija / ampsum (Ei varmistettu)

Hahaha eikä, ihan paras! :D Kiitos, menee ehdottomasti käyttöön!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihan paras! Täällä yksi istuskelee sohvalla eilisen kahvakuulatunnin jäljiltä aikamoisessa lihaskrapulassa...

Toinen haudutus

Käsilläseisonta on ollut tavoitelistalla täälläkin jo jonniin aikaa, suosittelen. Kannattaa kyllä hankkia asiallista opastusta tekniikkaan jostain. Mun pitäisi varmaan ottaa tavoitteeksi - no, koko tuo minulla on -listasi. Paitsi kahvinkeitintä en tartte kun en juo. (Ihmisiäkin on jo muutama. Muuten onkin tarvehierarkian perustuksissa melkoisesti tekemistä.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, ehkä jokin kurssi olisi alkuun ihan hyvä. Ettei ny vaan kävis hassusti.

Kaikkea sitä voisi ja pitäisi!

tiia_

Ah, tavoitteet! Yksi lempiaiheistani, josta tuleepi mieleeni tarina. :) Kymmenisen vuotta sitten keskustelin yhden amerikkalaisen opiskelukaverin kanssa tavoitteista. "Ihmisellä on oltava tavoitteita" oli tarkemmin ottaen debatin alla. Minä sanoin, etten keksi muuta tavoitetta kuin olla hyvä ihminen, koska sitä olen aina vilpittömästi sydämestäni halunnut enemmän kuin mitään muuta. Moni muu asia olisi kyllä ihan kiva, mutta pärjään ilmankin. Kaverilla taas oli koko elämä asetettuna välitavoitteisiin ja varsinaisiin päätavoitteisiin: oli opiskelujen ajankohdan päättymistä, uratavoitteita, jopa palkkakehitys tarkasti taulukoituna. Keskustelimme siitä, kumpi meistä elää täydemmän elämän (koska krhm, elämähän on kilpailu...) ja kaveri oli vahvasti sitä mieltä, että siinä missä hänen elämänsä tulee olemaan kauniisti järjestyksessä (jossei nyt sairastu tai jotain muuta vakavaa), minä tulen haahuilemaan läpi elämän, koska minulla ei ole tavoitteita. Minä taas ajattelin, että toki minun elämästäni tulee jännempää ja hauskempaa, koska olen avoinna yllätyksille ja odottamattomille mahdollisuuksille, ja kaveri sen sijaan paahtaa yhden ja saman tavoitelistan kanssa hamaan tappiin saakka. 10 vuotta myöhemmin: kaveri on hienossa työssä, kovalla palkalla, urakehitys on ollut ihailtavaa. Hän on saanut sen, mitä kohden kovasti motivoituneena työskenteli, ja siinä sivussa paljon muutakin, kuten hyvän parisuhteen. Minä taas olen elänyt sattumuksesta toiseen, opetellut paremmaksi ihmiseksi, siinä joskus onnistuen ja joskus epäonnistuen. Olen pyrkinyt elämään avoimin sydämin, tarttunut mitä kummallisempiin mahdollisuuksiin kun niitä on eteen tullut. Olen saanut elämääni paljon sellaisia asioita, joita en ennalta olisi koskaan arvannut.  Mitä tästä opimme: emme yhtään mitään. Elämä on arvoitus. Joskus on hyvä olla tavoitteita, joskus ei. Jos tavoitteiden asettaminen tuntuu oikealta, niin sitten niitä varmaankin on hyvä olla. Aina voi kuitenkin muuttaa mieltään, jos siltä tuntuu. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihana Tiia.

Rakastan tätä tarinaa, ja sen loppuratkaisua. Mitä tästä opimme? Emme mitään. (Voisin lasauttaa kuolinvuoteellani saman.)

MinäIte_ (Ei varmistettu)

Mietin samaa vuosia, ja sitten keksin, mitä minulta puuttu ja jonka kovasti halusin: Parisuhteen ja perheen!

5v myöhemmin, 3 kariutuneen suhteenpätkän ja säröilleen sydämen jälkeen päätin hieman uudelleensuunnata tavoitetta, ja kävin männäkuussa hedelmällisyys(vai -mättömyys?)klinikalla keskustelemassa siitä, miten ja milloin saisin nostettua pankista lahjoituksen omaa kahden hengen perhettä perustaakseni.

Hurjaa. Ja niin ihanaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli aivan ihana kommentti - luin sen monta kertaa. Kiitos kun jaoit, ja hurjasti onnea uusiin muutoksiin!

Marjorie of LOVE

Sama fiilis itsellä. Jotain pitäisi nyt keksiä. En osannut päättää edes uudenvuodenlupausta... Käsilläseisonta. Ehkäpä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Perustetaan tukiryhmä!

Miia (Ei varmistettu)

Istun usein tuolla penkillä sunnuntaisin kasveja ja elämää opiskellen.

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikä! Ah, onnekas. Olisipa Tampereellakin tuollainen paikka johon paeta talvea. (Muu kuin HopLop.)

kao kao
Kao Kao

Mä aion opetella purjehtimaan. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Oo la laa! Kuulostaa ihanalta (ja vähän hurjalta).

Kommentoi