Murroksen merkkejä

Missä olet Laura?

 

 

 

Maaliskuu on puhdas odottelun kuukausi. Kun mikään ei ole ihan vielä valmista, muttei myöskään täysin kesken.

Olen ottanut lempeän niskaotteen tästä kuusta. Kuin huomaamatta jokin habituksessa on muuttunut: ryhti on astetta parempi, eikä katse raahaa maata kävellessä. Aamut ovat selkeämpiä, helpommin käsiteltäviä.

Kastoin eilen talviturkkini. Ensimmäisellä kierroksella pääsin vain pohjemittaan asti, kunnes kuoleman ajatukset täyttivät aivokuoreni ja harpoin portaat ennätysvauhtia ylös puoliksi karjuen. Siinä kalliolla värjötellessäni huomasin pyöritteleväni tuttua ajatusta: etten ole vielä valmis. Siinä epäröidessäni tajusin, etten viimeisen viiden vuoden ajan ole muuta ollutkaan kuin kesken; olen odottanut sitä taianomaista hetkeä jolloin voin sanoa että nyt, nyt saa tulla. Sitä hetkeä kun oraakkelin lailla voin vastailla kaikkeen ja olla varma ettei käy huonosti. Siinä katsellessani konkareiden ilmeetöntä dippailua kävin syvällä sisimmässäni ja tajusin, että sitä hetkeä ei tule. Ei nyt, eikä seuraavaan viiteen vuoteen. Työelämässä, ihmissuhteissa ja jumppatunnilla tulee aina olemaan hetkiä jolloin en tiedä mitä helvettiä minun kuuluisi tehdä. Ei siis auta kuin yrittää.

Kävelin kalliota pitkin hiljaa ja keskittyneenä, enkä pystynyt kuuntelemaan sanaakaan saunakaverini puheesta. Hymisin hajamielisesti, asettelin läpsyt rappusten yläpuolelle ja astelin sanaakaan sanomatta veteen.

Kun tajuaa päästää irti turhista itsesyytöksistä ja keskittyy katselemaan ihan muualle, saavat silmännurkkaan jääneet asiat taas oikeammat mittasuhteet. Joo joo, onhan noita - roikkuvia asioita ja tekemättömiä juttuja - mutta on myös paljon uutta. Murrokset ovat kutkuttavia; ne avaavat ihan uudenlaisia tapoja hahmottaa omaa ajatusmaailmaa ja pakottavat olemaan päinensä paikalla. Huomaamattaan sitä kävelee ryhdikkäämmin, katsoo suoraan silmiin ja on astetta vahvemmin tässä nimenomaisessa hetkessä, eikä lillu jossain mahdollisesti koittavassa ehkässä.

Tänään onnistuneen blogipalaverin jälkeen oli käsillä taas yksi murroksen hetki, kun tutun kahvilan työntekijä varmisteli ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, olenko vielä opiskelija. Ensimmäistä kertaa pystyn ylpeänä vastaamaan että se on fifty-sixty.

 

Aamuisin avaan ensitöikseni ikkunan. Valon lisääntyessä myös äänimaisema muuttuu. Viikko viikolta linnut laulavat lujempaa. On kuin ne olisivat vasta tajunneet oman äänensä - niiden laulu raikaa suoraan keuhkoista.

Näissä viikoissa on murroksen merkkejä, vaikka maisema taittuu vielä vahvasti harmaaseen. Tänään aamulla avatessani ikkunan, järveltä kajahtelivat ensimmäiset lokin rääkäisyt. 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Toinen haudutus

Ai kun tuli tästä hyvä mieli. Siitäkin huolimatta, että itse taidan olla vielä karjuntavaiheessa. Mutta tänään paistoi aurinko.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiva kuulla darjeeling! Karjuntavaihe kestää vain hetken - loppuu meinaan ääni. Täällä ei tainnut edes paistella, mutta lokit kailotti silti!

Mia K.
Voi taivas

Ah. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän keväälle!

Kommentoi