Mysteerilähettäjä iski jälleen

Missä olet Laura?

 

Menneenä perjantaina postiluukkuni kolahti kahdesti. Ensimmäisenä tiputettiin modeemin käyttöönottoohjeet (ei toimi vieläkään), toisella kolahduksella eteisen lattialle tipahti tämä:

 

 

 

 

Toukokuinen mysteerilähettäjä iski jälleen. Ei tekstiä tai kerrontaa, vain nimeni ja osoitteeni. Ajoitus osui taas nappiin.

Juuri kun sitä miettii miten helkkarissa kaiken tämän saa pysymään edes jotenkin näpeissä, joku tulee ja kertoo että ei tarvitsekaan. Että on ihan ok vaan katsella ja kuunnella.

Niin kuin olen kertonut, elämässäni asiat usein vain tapahtuvat. Olen juuri se tyyppi joka on sattumalta paikalla kun jotain isoa tapahtuu. Soittelen hätänumeroon monta kertaa vuodessa, sillä jostain syystä olen usein ensimmäinen onnettomuuspaikalle sattunut. Minulla ei ole ollut tylsää sitten lapsuusvuosien, sillä jos päivässäni sattuu olemaan luppotunteja, universumi järjestää kyllä jotakin. Istuin sitten kotona tai terassilla, asiat ja ihmiset tulevat luokse. Ja minä tottavie annan niiden tulla. Olen se tyyppi joka avaa aina oven kun koputetaan. Oli siellä sitten yläkerran naapuri pyytämässä kananmunia tai viereisestä talosta keskellä talvea sukkasillaan saapunut rassukka. Oveni takana on vuosien mittaan seissyt eri uskontojen edustajia, myyjiä ja nahkasalkkua kantanut velkoja (en tiennyt että heitä oikeasti on olemassa, saatika että kantavat oikeita nahkasalkkuja). Velkojalle selitin reitin oikeaan taloon, mormonit kutsuin kylään ja googlasin kuumeisesti juovatko he kahvia. Eivät juo.

Kohtaan ihmisiä puistoissa, pysäkeillä ja hedelmätiskeillä. Ja minä kuuntelen. Sillä jos jotain olen tähän päivään mennessä oppinut, on se tämä: ihmisiä kannattaa kuunnella.

Joku sanoi joskus, että sattumalle on jätettävä tilaa. Kuullessani lauseen, tajusin että juuri siitä tässä minun pirstaleisessa historiassani on kyse: olen rehellisesti sanottuna elänyt koko tähänastisen elämäni luottaen pitkälti sattumaan. Ja se on kantanut. Eikä nyt ole kysymys mistään tiedostetusta ratkaisusta heittäytyä hetkeen ja vastata aina joo - kyse on enemmänkin siitä etten vain ole koskaan oppinut katselemaan elämää minään muuna kuin yhtenä isona kimppuna sattuman viipaleita. Ja silti, tai ehkä juuri siksi kohdalleni on sattunut suurien surutarinoiden lisäksi myös paljon hyvää.

Kavahdan sitä tasaisen painostavaa puheensorinaa siitä, ettei nykymaailmassa pärjää pyrkimättä. On oltava skarppina, kokeiltava ensimmäistä aaltoa ja käteltävä tuhatta tuntematonta. Noh. Olen elävä esimerkki siitä, että ilman sen kummempaa etukäteissuunnittelua tai verkoistoitumista pärjää kyllä. Että jonain päivänä puhelin soi ja joku tarjoaa työpaikkaa jota et ole edes hakenut. Tai pyytää treffeille. Vastata kannattaa aina, oli kyseessä sitten tuntematon numero tai silmäpari.

 

Kun päivät ovat huokoisia, niihin mahtuu aika paljon asioita joita ei herätessään osannut odottaa. On päiviä jolloin tunnit täyttyvät yllättävistä käänteistä ja tuttavuuksista, ja sitä hengästyy kaikkea sitä. Toisina päivinä ei tapahdu mitään- ja silloin minä ajattelen. Vuorokaudet täyttyvät itsestään niistä asioista, joille koko eloni nojaa: yllättävistä kohtaamisista, ihmisten kertomuksista ja sattumusten sarjatulesta.

Olen juuri se sirkustirehtööri, joka toivottaa asiat ja ihmiset tervetulleiksi. Pitää mahtipontisen avauspuheenvuoron ja kävelee sitten pois valokeilasta. Käy väliin spiikkaamassa seuraavan sisään ja taputtaa yleisön mukana. Elämästä tulee paljon moniulotteisempaa kun luovuttaa lavan muille esiintyjille.

Päivät täyttyvät hienoista asioista ilman täyttämistäkin. Ja tästä syystä on välillä äärimmäisen vaikeaa perustella itselleen asioita kuten gradu tai napakan määrätietoisesti taputeltu urapolku.

Kyllä minunkin mieleni myrskyää- on päiviä jolloin olen epävarma ja löydän itseni tuijottelemasta stressaantuneena to do-listaa, jonka jokainen kohta tuntuu yhtä turhalta. Ja juuri sellaisena päivänä, kun hetken aikaa miettii että pitäisikö sitä muuttaa elämänsä astetta skarpimmaksi, iskee mysteerilähettäjä vain älähtääkseen että ''Heiheiheihei. Älä nyt lähde yhtään tuohon hommaan mukaan, ei sovi yhtään sulle tommonen.''

Ja minä kiitän.

 

 

 

 

Laura, joka toden totta otti kortin sanoman tosissaan ja söi popcornia tätä kirjoittaessaan. Aamiaiseksi.

 

 

Share

Kommentit

Eeva Be Good

Ihana postaus, ja niin totta. Mietin tätä onnettomuuspaikalle aina ekana osumista viime talvena, kun varmaan reilun viikon sisään sain soittaa kolmatta kertaa hätänumeroon jonkun toisen ihmisen hädästä. Kaupunkiolosuhteissa en toki varsinaisesti välttämättä ollut juuri erotettavasti se eka, mutta ensimmäisten joukossa, ja eka, joka konkreettisesti otti, pysähtyi ja soitti sinne hätänumeroon. Kahtena näistä kerroista hätä toki osui spurgun tai narkkarin kohdalle, lienekö sitten ollut osuutensa asiaan normi-ihmisten ohimarssille. Ihmisiä hekin kuitenkin ovat, eivätkä olleet näissä tilanteissa tippaakaan aggressiivisia tai vaarallisia.

Uskonkin, että universumi järjestää asiat monesti juuri niin, kuten niiden pitääkin mennä. Aina ne asiat lutviutuu jotenkin, vaikka hetkittäin saattaisikin mustalta näyttää :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Eeva, kiva kun kommentoit.

Joku intuitiivinen juttu siinä on pakko olla- tilanteita kun tuntuu tippuvan oman matkan varrelle sen verran tiuhaan. Onneksi sinäkin jäät niiden ihmisten luo joiden ohi muut kävelevät. En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Niin kuin sanoit: ihmisiä hekin ovat.

Luotetaan universumiin- kaikki järjestyy kyllä. Ei välttämättä niin kuin haluamme, mutta järjestys löytyy aina.

henugirl (Ei varmistettu)

Kiitos tästä! Maanantai aamuna pitkän flunssan jälkeen olen potkinut itseäni aloittamaan työnhakua ja ahdistuneena surkutellut tilannettani. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että usein asiat järjestyy parhaimmin päin kuin itsestään, vaivattomasti. Sen sijaan että potkisin itseäni, taidan sittenkin mennä kävellen käymään kirpparilla ja antaa sattuman johdattaa tätä päivää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Olepa hyvä henugirl, kiitos kommentistasi!

Älä potki itseäsi. Se on fyysisesti hankalaa ja vie turhaa aikaa kirppistelyltä. Toivottavasti teit hyviä ja tarpeellisia löytöjä! Tsemppiä työnhakuun, kaikki järkkääntyy kyllä.

Roosa
Mangomalen

Ihana kirjoitus.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Roosa.

Kommentoi