Myydään Work lamp (ja jonnin verran muutakin)

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Tänään aurinko herätti minut ensimmäisen kerran tänä keväänä. Haavekuvissani olisin pakannut laukkuni ja lähtenyt kaupunkiin, mutta flunssa pakotti jäämään kotiin nuhaloimaan. Noh, sainpahan hyvän syyn tehdä rästiin jääneitä juttuja. Yhtenä näistä kuukausia roikkuneista asioista on kaiken ylimääräisen lajittelu.

(Kipeänä puuhastellessa hommat tosin etenevät varsin hidastempoisesti, kun jokaisen arkistoidun paperikansion ja viikatun vaatepinon jälkeen täytyy ottaa pikku nokoset.)

Ostin parisen vuotta sitten lampun, jota sittemmin on kopioitu vähän joka suunnalta. Design House Stockholmin hopeinen Work-lamppu toimitti työlampun virkaa edellisessä asunnossani varsin ansiokkaasti, mutta tässä uudessa kodissa se ei ole oikein löytänyt paikkaansa.

Tuolla se nytkin roikkuu, eteisessä eurolavaan viritettynä, vähän kuin odottamassa noutajaansa.

 

 

 

 

Paketin mukana tullut alkuperäinen lamppu on jo ehtinyt palaa loppuun, enkä ole jaksanut metsästää uutta jättimollukkaa tilalle. Kannassa onkin kiinni ihan normaali halogeenilamppu. Toimii varsin hyvin. Lampussa on myös himmennintoiminto, jolla valon määrää saa säädeltyä tarpeen mukaan.

Ja niin. Enpä tajunnut kuvata lamppua sen ollessa päällä (laitetaan flunssan ja lisääntyneen luonnonvalon (!) piikkiin), mutta kiinnostuneille voin askarrella vaikka hauskan gif:in lampun himmennystoiminnosta, se on hiano.

Lisätietoja lampusta saa vaikka Finnish Design Shopista, mistä kyseinen lamppu on alunperin ostettu. Nettikaupassa hinta näyttäisi olevan sama kuin ostettaessa, 189 euroa, mutta tämä yksilö lähteköön satasella. Alkuperäispakkauksessa, tietty.

Kiinnostuneet voivat laittaa mailia blogin sähköpostiin: missaoletlaura @ gmail.com.

Ja niin, niistä muista kiertoon lähtevistä: olen ensi kuussa suuntaamassa kirpputorille - myyntiin laitan vaatteita ja kenkiä jotka ansaitsevat enemmän käyttökertoja kuin mitä itse pystyn tarjoamaan. Saattaapi mukaan eksyä muutamat astiatkin. Siitä lisää lähempänä.

 

Nyt ne torkut.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...