Nokka kohti aaltoja

Missä olet Laura?

 

 

SUP-euforiasta tokeneva maakrapu täällä moi!

En ehkä ollut uhkarohkea surffaaja edellisessä elämässä, mutta laiskanletkeä vesimittari saatoin hyvin ollakin. Sen verran ihanalta ja tutulta tuntui päästä taas lipumaan järvelle.

Eilinen oppitunti oli tosi hauska. Keskellä järveä ihmisten väliltä häviää rantaviivaan liuennut etäisyys - se tyyppi joka seisoi jännittyneenä rannan tuntumassa, ylittää itsensä kokeilemalla vähän haastavampaa käännöstä ja nauraa ääneen. Kun ranta loittonee, auringonottajien ääneet vaimenevat ja järvi on aika hiljainen. Lautakuntamme lipuu hitaana vanana välitilassa johon uimarit eivät jaksa uida, eivätkä veneet viitsi tulla. Välillä ohi suhahtaa vesiskootteri jonka jäljiltä pinta keinuu hetken kuin aaltopahvi. ''Nokka kohti aaltoja!'' opettaja huikkaa ja käskee meloa suoraan aaltojen läpi. Pelottaa helvetisti, mutta teemme työtä käskettyä. Pian aallot jo alistuvat laudan alle, eikä keinuta enää.

Aina on joku joka kysyy mukaan vedenpitävää puhelinsuojaa. Oma vinkkini: Älä ota puhelinta mukaan. Jos olet kerran päässyt tänne asti, ei kukaan, kukaan tarvitse sinua seuraavaan tuntiin tai puoleentoista. Ja kyllä: ihmiset uskovat että sinulla oli funfunfun ilman että lataat on siitä selfien Instaan. Ota se haasteena: yritä selittää sanoin, älä kuvin.

Tampereella suppailun perusteisiin pääsee kiinni puolessatoista tunnissa - hinta pyörii reilussa parissa kympissä. Kun perusteet on käyty, voi laudan vuokrata oman aikataulun mukaan lähteä järvelle omin päin. Toki sen voi tehdä myös ilman oppitunteja, mutta itse ainakin maksan mielelläni muutaman kympin siitä että opin a. kääntymään, b. kaatumaan ja c. nousemaan. On sitten vähän varmempana aallokossa.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentoi