Oikeassa olijat

Missä olet Laura?

 

 

Pysähdyn keskustorin reunalle sähkönmyyntikojuun - kesämyyjät ovat saaneet minut houkuteltua osallistumaan arvontaan. Ei ole kiire, joten mikäs siinä. Täytän tiedot, ja vannon pojat laittamaan kaiken onnen minun lappuseeni. Huikkaan heipat ja käännyn reippaalla liikkeellä kavelykadulle. Vierestäni pyöräkaistalta kuulen hampaiden välistä kiristyneen kivahduksen.

''VAROVASTI!''

Pyöräilytien vierttä ajava mies katsoo minua merkitsevästi. Katson paikkaani - kävelen ihan oikealla puolella, reunassa mutta kävelijöiden puolella kumminkin. Yritän hymyillä ja vastaan, että katson kyllä kulkiessani ympärilleni, ei hätää.

''Mistä mää tiedän että sää näet mut kun tulet siihen niin lähelle?!''

Katsahdan jälleen kohtaa jossa kävelen. Jep, edelleen kävelijöiden puolella.

Aaa. Lamppu syttyy. Tunnistan ihmistyypin - juuri sen josta Aamulehdessä kirjoitellaan tasaisin väliajoin: kulkuväylien krooniset loukkaantujat. Toisin sanoen: pyöräilijät vihaavat kävelijöitä, kävelijät vihaavat pyöräilijöitä.

Kuittaan tyypin puheet hymyilemällä ja totean: ''Jaahas.''

''No nii-i!'' mies huutaa ja ajaa ohitseni.

Katselen loittonevaa selkää mielessäni yksi ajatus:

Paljon varovaisuuspuhetta ihmiseltä, joka ajaa ilman kypärää.

 

 

Laura

 

 

 

 

Share

Kommentit

matkalla (Ei varmistettu)

Tässä kävi nyt niin että oikeassa olija kohtasi valistajan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, ja epäselväksi taisi kummallekin osapuolelle jäädä kumpi oli kumpi! Hahah!

Suurimmalla osalla suomalaisista on joko nyrpeä perusilme (resting bitch face) tai taito pahoittaa mielensä kaikesta kaiken aikaa.

Henkilökohtainen lemppari on se kun tyyppi seisoo keskellä pyöräkaistaa (tapahtuu helsingissä koko ajan) ja kiukustuu suunnattomasti kun soittaa pirikelloa. Jonkun päivä taas pilattu *piirtää zorro-merkin*

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli niin hyvä! Nauran ääneen aamukahvipöydässä.

Ja hei! Joskus jossain luennolla (...) tuli puheeksi liikenteen kulttuurierot nimenomaan kellon tai torven soittamisen suhteen. Muualla se on (oikeaoppisesti ymmärretty) tapa kiinnittää ajajan harhaileva huomio - Suomessa se on sotahuuto.

 

Tiiaanna
cake & copper

Unohtamatta autoilijoita, jotka vihaa pyöräilijöitä ja vice versa.

Pelottaa etukäteen kesäpyöräily Suomessa. Ehdin jo tottua Köpiksen sujuvaan ja hyvään pyöräliikenteeseen. Ehkä siellä meilläkin vielä joskus! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kyllä. Viha on täysin riippuvaista siitä istuuko tiistaina auton ratissa, käveleeko töihin keskiviikkona vai polkeeko perjantaina. Se on sillai joustavaa sorttia, sopii moneen tilanteeseen.

hattivati (Ei varmistettu)

Eniten turhauttaa ihmiset, jotka sinnikkäästi ovat noudattamatta liikennesääntöjä, muun muassa: pyöräilijät, jotka eivät kunnioita suojateitä tai väistämisvelvollisuutta, autoilijat, jotka lähinnä yrittävät kikkailla itsensä ensimmäiseksi muista tielläliikkujista piittaamatta, ja pyöräteille tai autotielle eksyneet kävelijät. Joustavuus on perusteltua, jos siitä ei ole vaaraa tai vaivaa muille, mutta muuten, sääntökirjan mukaan vaan.

Suurin osa ihmisistä osaa onneksi olla liikenteessäkin kohteliaita ja noudattaa sääntöjä. Pusut vaan kaikille ystävällisille kuskeille, fillaroijille ja jalkaisin kulkijoille, moni teistä on todellakin piristänyt päivää!

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Nimenomaan näin: joustava voi olla, mutta liikennesäännöille on syynsä. Se, ettei jokaisen tarvitse itse keksiä miten missäkin tilanteessa toimii. Kun ois ne säännöt.

Pusuja ja jaksuhaleja kaikille!

 

mmiu (Ei varmistettu)

Tapahtuiko tämä episodi Hämeenkadulla, siinä torin kohdalla olevalla pätkällä? Vaikka siinä onkin olevinaan erikseen pyöräilijöiden ja kävelijöiden väylät, niin tosiasiassa se on yhdistetty kevyenliikenteenväylä: ei ole liikennemerkkiä tai maalausta asfaltissa osoittamassa, että ne kaistat olisi eroteltu. Eli jos vaikkapa kävelee "jalankulkijoiden puolen" oikeassa reunassa kohti itää, kävelee keskellä väylää. Idioottimainen järjestely, jos multa kysytään.

Enkä tajua, miksi ihmisten pitää ajaa pyörällä Hämeenkadulla. Ainakin vauhti pitää sovittaa jalankulkijoiden mukaan, jos meinaa sieltä joskus päästä kiukustumatta pois.

Laura T.
Missä olet Laura?

JOO! Äh, no onpa tyhmää.

Ja tosiaan: pyöräily Hämeenkadulla on ahterista niin ajajalle kuin väistäjille. Eikä onnistu kiukustumatta, niin kuin todettua on!

börje (Ei varmistettu)

Uuh, pyöräily Tampereen keskustan alueella on kyllä ollut inhottava kokemus muualta muuttaneelle. Vaikka tiedän pyöräileväni kohdassa jossa saa ihan oikeasti pyöräillä, pelkään koko ajan olevani jonkun mielestä tiellä. Missään muualla en ole saanut niin paljon ilkeää huutelua osakseni pyörän selässä, en kävelijöiltä enkä muilta pyöräilijöiltä. Milloin olen vanhusten mielestä tappava uhka ja milloin kanssapyöräilijä on sitä mieltä että olen väärässä paikassa kun menen pyörätien oikeaa laitaa (pitäisikö siis mennä vasenta??). Ja olen siis se rauhallinen sunnuntaipyöräilijä joka väistää kaikkia ja antaa tietä. Edelliselle kommentoijalle tiedoksi että minä ainakin pöyräilen Hämeenkadulla kun olen menossa paikkaan joka sijaitsee Hämeenkadulla :). Silloin ei auta että pyörätie kulkee parisataa metriä ko. kadun molemmin puolin.

mmiu (Ei varmistettu)

Mää jätän pyörän parkkiin johonkin ja kävelen mieluummin kohteeseen kuin pyöräilen Hämeenkadulla :D

börje (Ei varmistettu)

Niin varmasti tekevät ihmiset jotka ovat aina ajoissa. Minulla taas on aina kiire ja haluan päästä kaikilla kulkuvälineillä mahdollisimman lähelle kohdettani. :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Määkin tunnen koko ajan olevani tiellä! Vähän sellaisessa anteeksipyytelevässä kyyryssä ajelen menemään pyöräteilläkin. Asenneilmapiiri on toden totta tarttunut meikäläiseenkin.

Itse ajelen Hämeenkadulla varsin harvoin, ja parkkeeraan pyörän usein Koskipuistoon jos kohde on edes puolen kilometrin etäisyydellä.

nappi (Ei varmistettu)

Mä taas olen krooninen väärässä olija pyöräillessäni. Tai siis luulen joka kerta olevani, siinä hetkessä kun auto jälleen kerran tulee kolmion takaa eteeni pyörätien jatkeelle, ei väistä minua kiertoliittymässä tai muulloin kääntyessään eteeni. Painan jarrua, jupisen ja vannon tarkistavani jälleen kerran, että miten ne väistämissäännöt menivätkään, että sitten seuraavalla kerralla voin olla VARMA, kuka sai mennä ensin. Ja niin tarkistan ja huomaan väistämissääntöjen pysyneen edelleen samana vuodesta 1997. Mutta miten mä sillä mitään muuttaisin, vaikka seuraavalla kerralla olisinkin oikeassa ja varma siitä? Toistaiseksi tykkään elämästäni niin paljon, että olen mieluummin elävä kuin oikeassa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Hahhaha, teen ihan samaa! Paitsi että unohdan aina tarkistaa asian, vaikka niin vannon tekeväni. Joskus tekisi mieli koputtaa konepeltiä ja jutella kuskin kanssa.

Ja kyllä: ennemmin väärässä ja elossa, kuin oikeassa ja kuopassa.

Tänä itkuisena iltana lueskelin blogiasi, monen monta postausta ihan tuolta alusta saakka. Tietyistä teksteistä koin voimaantumista - jään kuulolle :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Sofia, kiitos ihanasta kommentista. Ja niin kuin jo sanoinkin: täälläkin ollaan kuulolla. Tervetuloa joukkoon!

Kommentoi