Oletin olevani jo valmis

Missä olet Laura?

 

 

 

Lapsena viihdyin paljon yksin ja pohdin vanhoja ajatuksia. Liiankin vanhoja liian nuorena, mutta niin se oli. Istuin keinussa metsän laidalla, mustissa käsissäni sulaa mehujäätä ja hiekkaa. Nojasin taakse, nojasin eteen - ja mietin jos jotain tapahtuu. Mitä sitten? Mihin me olemme matkalla ja miksi kukaan ei kerro mitä me täällä oikein teemme? Onko kaltaisillemme todellinen tarve vai olemmeko vain jonkin hataran suunnitelman täyttöpakkaus.

Oli kiire tulla vanhemmaksi - on aina ollut. Tulla kysymyksineen vakavasti otetuksi, istua ihmisten kanssa pöytiin ja miettiä kaikkea sitä. Ennen kaikkea osata vastata itse.

Nelivuotiaana istuin turvaistuimessa takapenkillä ja toivoin että osaisin puhua politiikasta. Autoradiossakin puhuivat. Vaikeita päätöksiä, vaikeita sanoja. Nyt istun omalla vaalealla sohvallani enkä edelleenkään osaa kertoa mistään kaikkea. Kaksikymmentä vuotta sitten ajattelin, että viimeistään nyt olisin valmis; osaisin jokaisen sanan, maan ja reseptin. Osaisin maustaa ruoan, luetella linnut ja ajaa sujuvasti parkkihalliin.

Vuodet ovat kuluneet. Ympärillä on lapsia, odotettavia ja luvatta juoksevia. He joiden kanssa kerran pohdimme elämää lähiön kallioilla, vastaavat nyt takapenkeiltä kaikuviin kysymyksiin. Nyt ymmärrän vastausten painon. Kyse ei ole diplomatiasta, vaan puhtaasti siitä ettemme vieläkään tiedä. Emme sitä miksi olimme, olemme ja tulemme olemaan. Tarhatossut lisääntyvät, ja me kävelemme kodin ja työn väliä tietämättä.

Silloin mietin, että jonain päivänä herään vanhana ja valmiina ottamaan kaiken vastaan selkä suorana. Ehkä se rakentuisi vuodessa kahdessa, kuukausien kerrostamana. Tieto itsestä, varmuus kaikesta. Mutta kukaan ei kertonut, ettei aikuisuus ole keräilykokoelma tarkasti valikoituja hittejä. Se on portfolio kaikesta siitä mihin olemme etsiessämme törmänneet - ja voimme sanoa olevamme valmiita vasta, kun tajuamme ettemme sellaisiksi tule.

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Se hetki kun ekan kerran tärkeällä hetkellä ihan vilpittömästi uskalsi sanoa että en tosiaan tiedä, ja se on ihan ok. Aivan hullun vapauttavaa. Ja oleellista. Ja hullua sekin että on varmasti paljon ihmisiä joille se on ihan itsestäänselvää, että se on ihan ok.

Mutta tuo miksi kukaan ei kerro mitä me täällä oikein teemme on myös niin oleellinen. Niinpä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin minäkin haluan asiat nähdä. Että on ok ettei tiedä. Ei, vaikka olisi satavuotias. Aina voi kysyä muilta! Ja jos hekään eivät tiedä, niin sekin ok ookkelis kookkelis.

Piia Pauliina
Piia Pauliina

Olipas oivaltava, jotenkin helpottava teksti :) Etenkin toi viimeinen lause upposi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Piia Pauliina. Niin kuin Helmikin yllä kommentoi: välillä on himpskatin vapauttavaa sanoa ääneen että minä en tiedä.

minsu
Mainostaulujen takana

Mä olen viime aikoina kirjoittanut puhtaaksi edesmenneen mummuni runoja ja nähnyt sieltä jatkuvan epävarmuuden ja pelon maailmaa kohtaan. Mummu vaikutti lapsen silmin aina aikuiselta, turvalliselta ja sellaiselta, johon mikään maailmassa ei pääsisi satuttamaan. Nyt aikuisena on ollut aika järkyttävääkin huomata, että se pehmeä ja turvallinen mummu on rukoillut voimia ja jaksamista runojen välityksellä samaan aikaan, kun mä olen lapsena ajatellut sen vahvaksi ja kaikkitietäväksi.

Siinä ettei koskaan tule valmiiksi on toisaalta jotain tosi rauhoittavaa. Ei tarvitse olla koko ajan kiire ja suorittaa, koska aina tulee jotain uutta eteen, jonka kanssa täytyy vain oppia elämään ja johon pitää itseään eräällä tavalla muokata tai sopeuttaa. Toisaalta tämä aika ja maailma vaatii sitä, että yhä nuorempana pitäisi tietää pitkälle tulevaisuuteen ja olla tietyllä tavalla nopeasti valmis johonkin.

Mun tapa yrittää elää jatkuvan epätietoisuuden ja epävarmuuden kanssa on syventyä menneisyyteen. On lohduttavaa huomata, että aina on ollut niitä, jotka on pohtineet elämän tarkoitusta ja sen lyhyyttä, sitä että minkä ihmeen takia me ollaan täällä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Parahin minsu, kiitos: tiivistit kommenttiisi niin paljon oleellista. Olen itsekin saanut käsiini sukuni tekstejä - arkipäivinä rustattuja ajatuksia. Ja niistäkin paistaa läpi inhimillisyys ja keskeneräisyys.

Ja juuri tuo: kiire katoaa kun valmistujaisia ei tule. Sitten voi lukea mummun runoja. Minäkin teen niin.

Lara_
Baby, you're the best

Samaistuin täysillä tuohon alkuun. Kiitos tästä kauniista ja ihan mahtavasta kirjoituksesta <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sinulle Lara_!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ehkä eniten minua on tässä maailmassa lohduttanut sen asian tajuaminen, että en ole koskaan valmis. Ja juuri siksi olen aina valmis, mihin vaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Just näin. Olipa ihanasti sanottu.

Annajii

Olen huomannut tarvitsevani paljon aikaa kypsyttelyyn. Päätösten, asioiden, you name it. Epävarmuuden hetkellä hoen itselleni, että ei haittaa vaikket nyt tiedä, joskus ajallaan kaikki loksahtaa paikoilleen ja sitten tiedät. 

Toimii usein, muttei aina. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Sama juttu täällä. Ja usein käy sitten lopulta niin, että olen haudutellut asiaa huomaamattani niin kauan, että sitten yhdessä hetkessä teen kevyeltä tuntuvan ratkaisun.

SannaAnni
NytKu

Täytin äskettäin 40v ja vasta viimeaikoina minulle on pikkuhiljaa selvinnyt, että on varmaakin ihan ok tuntea itsensä edelleen epävalmiiksi, epätietoiseksi, epäaikuiseksi, epävarmaksi yms. epä-sellaista. Enää nämä epä-asiat eivät ahdista.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kommentista ja ajatuksistasi SannaAnni. Isänikin totesi, kun hänelle yksi päivä keskeneräisyydestä puhuin että ''Ehei, ei täällä koskaan valmiiksi tulla.'' Se tuntui aika hyvältä. Että pärjätä voi silti. Tai ehkä sitten juuri siksi.

Tyllerö (Ei varmistettu)

"Miksi kukaan ei kerro mitä me täällä oikein teemme?" Luin tuon ja aloin itkeä. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että olen tänään paljon paininut olemassaoloni ja maailmankaikkeuden kanssa. Ehkä siksi että pystyn nykyminäni kanssa samaistumaan hyvin paljon sinuun lapsena. En tiedä.
Ah, oli vain jotenkin... vapauttava teksti. Ja blogisi muutenkin.
Iloa elämääsi,
14-v ihmettelijä

Laura T.
Missä olet Laura?

Siinäpä kysymys mihin en tänäkään päivänä tiedä vastausta. On hetkiä jolloin luulen tietäväni, mutta sitten tajuan etten voi ikinä täysin käsittää syitä.

Kiitos kommentistasi Tyllerö, ole rauhassa kesken.

Kommentoi