Oletko lukenut Tuntemattoman sotilaan?

Missä olet Laura?

 

 

 

Jos missä tahansa Suomen kaupungissa tehtäisiin pistogallup ja kysyttäisiin mikä kirja jokaisen suomalaisen kuuluu lukea, uskallan väittää tietäväni vastausten top kolmosen.

 

En ole lukenut Tuntematonta sotilasta. Enkä Seitsemää veljestä. En myöskään Kalevalaa. Olen lueskellut, mutta en voi sanoa lukeneeni.

Pidin asian omanani monta vuotta; suunnittelin lukevani Tuntemattoman kaikessa hiljaisuudessa ja olla kuin en olisikaan. Opettelisin veljesten nimet ja sukeltaisin suomalaiseen sielunmaisemaan. Ajattelin että teosten lukematta jättäminen olisi verrattavissa siihen että listaisi Suomen lipun pääväreiksi fuksian ja poltetun oranssin, ja samaan hengenvetoon väittäisi Hervantaa maamme pääkaupungiksi.

Noh, en saanut aikaiseksi tarttua kolmeen kovaan. Oli muuta luettavaa. Niinpä päätin majesteettisin elkein tunnustaa kaikille kuinka epäonnistunut kansalainen olen, ja kuinka yleissivistyksessäni on tykyttävä railo jonka täyttämiselle en edes tunne tarvetta. Mitä useammalle ihmiselle olen kertonut ontuvasta suhteestani suomalaisiin klassikoihin, sitä useammat ovat tunnustaneet kuuluvansa samaan porukkaan.

Muutama kuukausi sitten seisoimme ystäväni kanssa Anttilan liukuportaissa puhumassa kirjallisuudesta. Taisi olla puhe Vonnegutin tuotannosta, kun päätin tulla kaapista ulos ja kertoa tarkoin varjellun salaisuuteni. Kirjallisuustieteilijälle.

 

''Arvaa, en ole lukenut edes Tuntematonta sotilasta.''

''En minäkään.''

Häkellyksestä rohkaistuneena päätin saman tien heittää kaikki kortit pöytään.

''Enkä Seitsemää veljestä! Tai Kalevalaa!''

Kaveri repesi nauramaan. ''En minäkään.''

 

 

Siinä missä musiikkimaku paljastaa jotain sisimmästämme (minun sisimmässäni on meneillään varsin bassorikas r&b-vaihe), kertovat kirjat vähintään yhtä paljon siitä mitä ja miten ajattelemme. Myös ne lukematta jääneet.

Aloitin vuoden alussa projektin: kyselen ihmisiltä kirjojen nimiä. Haluan kuulla teoksista jotka ovat vaikuttaneet, herättäneet ja laittaneet asioita paikoilleen tai pois. Ainoa kriteeri on se, että kirja on jollain tavalla saanut hetken näyttämään erilaiselta kuin ennen ensimmäistä sivua. Sen ei tarvitse olla ikiaikainen vaikutin, vaan se voi olla osa kipeää kasvutarinaa tai avioeroa. Sellainen teos kun voi olla vaikka Sinuhe tai Madagascarin matkaopas.

 

Mikä on sinun kirjasi? (Jos se on Tuntematon sotilas, lupaan lukea sen ensi viikolla.)

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Oranssinen

Heitän tähän ihan ensimmäisen merkityksellisen kirjan joka mieleen pulpahti:

Richard Bachin Silta yli Ikuisuuden

Muistan vieläkin kuinka sisälläni jysähti lukiessani yhtä päähenkilön pohdintaa siitä, kuinka hän oli rakastanut suhteiden alkuja ja arjen tullessa kohdalle lähtenyt pois hakeakseen uutta alkua täynnä kiihkoa ja intohimoa ja tunteiden paloa.
Tunnistin silloisen itseni: rakastin rakastumista, rakastamaan en jaksanut koskaan opetella.

Kirja pisti minut katsomaan vähän kriittisemmällä silmällä elämäntapaani ja antoi muutenkin monta kaunista ajatusta ja "voimauttavaa" mietittävää - luettuani tein tietoisen päätöksen, että seuraavassa suhteessani minä päätän tahtoa ja annan mahdollisuuden rakastamiselle, sitoutumiselle enkä lähde heti karkuun, kun ensimmäinen nyppylä siloiseen suhteeseen ilmenee.

Tässä sitä nyt ollaan, 21 vuotta yhdessä ja still learning.

Oranssinen

ai niin...Tolstoi ja muut venäläisklassikot jäivät kesken, mutta Kalevalan, Tuntemattoman Sotilaan, Sinuhen luin joskus 16-vuotiaana ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Mahtava tarina rakkaudesta. Kauan ajattelin että siinä mitään opeteltavaa ole, sen kun vaan rakastaa. Olin väärässä, siinä on paljon opeteltavaa.

Ja mitä Tuntemattomaan tulee, sama juttu: minunkin olisi pitänyt lukea se juuri silloin kymmenen vuotta sitten. Joskus mietin miten olen luovinut itseni lukion äidinkielestä läpi - nämä kun olivat niitä pakollisia teoksia. Sama miete saattoi viivähtää rintalastan alla kun astelin muutaman sadan silmäparin alla hakemaan tunnustuksia erinomaisesta menestymisestä äidinkielessä. Voi aikoja.

Karuselli

Silta yli ikuisuuden! Luin sen lukiolaisena, ja se teos kyllä muutti ajatuksiani. Pakko myöntää, että myös Lokki Joonatan oli teini-iän eksistentiaaliangstissa aika kova.

Ilana

En ole lukenut minäkään. Tuntemattoman selasin läpi lukiossa, kun siitä oli pakko pitää joku opettajan määräämää parin minuutin random-puhe, mutta koska sain näppylöitä tuosta pakosta, en lukenut kirjaa oikeasti (vaikka ahmin kaikkea muuta kirjallisuutta omasta halustani). (Ja no, olen muutenkin vähän huono suomalainen: en ole ikinä käynyt Lapissa. Tai siis Oulua ylempänä. Ei ole ollut asiaa.)

Mutta siis. Tuo yhden kirjan mainitseminen on kyllä hirvittävän vaikeaa. Ekana tuli mieleeni Neil Gaimanin Stardust, joten sanotaan sitten se. Olen muutamankin kerran lukenut sitä ahdistuksen puuskassa, ja se keventää oloa. Gaimanin kirjoissa ylipäänsä on jotain pientä taikaa.

Bonarivastaus: mieheni suosittelee Dan Simmonsin Hyperion-sarjaa (scifiä, sisältää mainiota kuvausta politiikasta ja uskonnosta). Tyyppi on lukenut myös kaikki nuo mainitsemasi suomalaiset teokset, mutta eivät kuulemma herättäneet kummempia tunteita. "Klassikot on ihan perseestä. En pääse sataa sivua pidemmälle", herra toteaa. (Waltarit muodostavat poikkeuksen, kunnes kyllästyy vässyköihin miesrooleihin.)

Meitsi taas tykkää kyllä muuten monista klassikoista, kuten nyt vaikka Dickensistä, Brontëista, Austenista, Tolsoista, Hugosta ja Waltaristakin.

Laura T.
Missä olet Laura?

Minäkin selailin läpi ja pidin puheenkin (muistaakseni Rokan luonteesta). Enkä minäkään ole käynyt Lapissa! Se painaa paljon enemmän, haluaisin oikeasti tosi paljon päästä ylös pohjoiseen.

Gaimaniin on tutustuttava. Jos jossain asiassa on taikaa, se ei voi olla huono. Tuo scifi-tykityskin kuulostaa vallan mielenkiintoiselta (uskonnot ja valtapelit, varma koukku).

Annajii

Tuntematon sotilas! Tosi hyvä! Olen lukenut sen vain kerran, mutta niin mulla yleensä onkin tapana Erityisen Hyvien kirjojen kohdalla. Luin sitä paljon itekseni ääneen, koska kirjassa on eri murteilla kirjoitettuja dialogeja, jotka on tosi hauskoja.  

MM
Maijan matkassa

Mäkin tykkäsin Tuntemattomasta! Hyvää ihmiskuvausta. Tykkäsin myös Linnan Pohjantähti-trilogiasta. Hyvää historiankuvausta. 

MM
Maijan matkassa

Pohjantähti-trilogia oli mulle kai aika vaikuttavakin joskus lukioikäisenä, koska se teki eläväksi jotain, mikä oli historiankirjoissa vain sota ja vuosiluku ilman ymmärrettäviä taustoja ja seurauksia. Tykkään yleensäkin romaaneista, jotka tekevät eläväksi historiallisia tapahtumia tai vieraita kulttuureja. Olkoonkin, että ne olisivat suurimmaksi osaksi fiktiota. Mutta jos kirjailija on taustatyönsä huolellisesti tehnyt, fiktiiviset romaanit voivat olla melkoisia matkoja vieraisiin maihin ja menneisiin aikakausiin. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Erittäin hyvä pointti tuo eläväksi tekeminen. Vuosilukujen ja saartopaikkojen ulkoa opettelu on yhtä tyhjän kanssa, jos todellisesta maailmankuvasta ei koskaan kunnon otetta. Ja se voidaan tehdä mielestäni varsin hyvin fiktion keinoin - kaiken ei tarvitse olla sanasta sanaan elettyä.

Kiitos vielä!

Karuselli

Tykkään kanssa Tuntemattomasta sotilaasta, mutta Pohjantähti-trilogia on oikeasti rakas.

Laura T.
Missä olet Laura?

Jaahas! Vaikuttaa siltä että ensi viikolla paneudutaan Linnaan.

MM
Maijan matkassa

Jep. Mä olen sitä mieltä, että kaikelle (kirjallisuudelle) kannattaa antaa mahdollisuus mutta mihinkään ei kannata tuhlata aikaansa. Koska maailma on täynnä lukemattomia kirjoja. :)

Kiitti muuten sullekin vielä! Sain kommenntilootasta muutamia ideoita lukulistalle.

Oletko sä muuten ajatellut lähteä mukaan kirjan vuoden lukuhaasteeseen?

Laura T.
Missä olet Laura?

Olen täysin samaa mieltä. Itse asiassa oikeastaan melkein kaikelle kannattaa antaa mahdollisuus. Sillä sitä oppii.

Tällainen avoin lista toimii niin virtuaalisena muistilistana itselleni kuin muillekin. Bloggaamisen parasta antia ma sanon.

Kirjahaasteeseen aion vastata täppäämällä edes muutaman kohdan listasta vuoden aikana. Ihan viiteenkymmeneen kirjaan en usko taipuvani (vaikka haluaisin!), joten mennään näillä mitä on. Mites itse, oletko mukana?

MM
Maijan matkassa

Mukana minäkin rajallisin resurssein. Tavoitteena lukea kymmenkunta kirjaa ja kuitata niillä hieman useampi kohta. :) Lukemisiin!

Ja jos Tuntemattomaan aikoo lukea, kannattaa pyrkiä saamaan käsiinsä sensuroimaton Sotaromaani-versio. Näkee samalla vähän, millainen maailmankuva Suomessa oli silloin, kun Tuntematon alunperin julkaistiin! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Unohdin kokonaan Sotaromaanin, vaikka siitä on puhuttu paljon. Nyt käsissä on jo normiversio, hitsit.

Karuselli

Sotaromaani kannattaa lukea Tuntemattoman JÄLKEEN. Ero on mielenkiintoinen!

Laura T.
Missä olet Laura?

Jes, okei! Mitään peruutamatonta ei siis ole vielä tapahtunut. Mietin itsekin että Tuntemattoman jälkeen paneudun Sotaromaaniin. Siitä en tiedä kuinka pian Tuntemattoman jälkeen.

Saapukka
Toivomuspuu

Tuntemattoman sotilaan olen lukenut, mutta mitään en siitä muista. Juhakaan ei kuulemma ole. Eli olemme eläneet valheessa ja kuvitelleet kaikkien muiden sen lukeneen. 

Mutta asiaan. Pakko sanoa, että vaikuttavin kirja on ollut de Mellon Havahtuminen, kiitos siitä ystäväni :) Sen lukeminen osui juuri oikeaan aikaan, kesäkuu 2013. Se oli täydellinen aika sille! Lapsuuden kirjoista tärkeimpiä James Herriotin Elämäni kissat ja Louisa May Alcottin Pikku naisia! <3 

Oranssinen

Pikku Naisia oli hyvä, mutta Vihervaaran Anna-sarjaa luin kiihkolla! (ehkäpä siksi, että päähenkilökin oli punapää ;))

Karuselli

Pikkunaisia - ok. Vihervaaran Annalle en jotenkin lämmennyt. Runotyttö-sarja oli se, joka räjäytti mun tajunnan ja muutti kai sen verran elämäänikin herkässä iässä, että kiinnostuin kuumeisesti lyriikasta. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Laura T.
Missä olet Laura?

KAIKKI NÄMÄ VUODET OLEN ELÄNYT VALHEESSA.

De Mello on kyllä kova, kiva että iski. Voisin kyllä tarttua siihen nyt taas uudestaan, ja voitais pitää sellainen lukupiiri kun seuraavan kerran eksyn maamme pääkaupunkiin.

Luin lapsena todella vähän, joten tietämykseni lastenkirjallisuudesta on varsin vaatimatonta. Olen usein ihmetellytkin sitä kuinka minusta on tullut tällainen myöhäisherännäinen; tartuin kirjoihin toden teolla vasta lukion jälkeisinä välivuosina. Mutta hyvä että tartuin.

 

 

Saapukka
Toivomuspuu

Lukupiiri, ehdottomasti. Ja jahka pääsen vintille ihailemaan maallista omaisuuttani, saat nähdä myös James Herriotin kirjoja. Niissä on osassa myös kuvitus <3 Mä olin lapsena ihan lukutoukka, aina koulun jälkeen kirjastoon. Nyt lukeminen vaatii ihan erilaista pysähtymistaitoa  verrattuna lapsuuteen. Treeniä, treeniä! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, katsellaan kuviakin! Olen miettinyt juurikin tuota pysähtymisen vaikeutta ja paneutumisen mahdottomuutta. Reeniä tosiaaan tarvitaan.

Raato
Whine ei lopu

Haluaisin vastata tähän jotain syvällistä ja oivaltavaa, joka saisi minut näyttämään kasvutarinan kokeneelta. En kai sitten vain lue oikeanlaisia kirjoja, koska en sellaisiin ole törmännyt, tai en ainakaan muista. Mutta Glen Duncanin Viimeinen ihmissusi on silti ollut minulle sellainen kirja, josta en tällä hetkellä osaa päästää irti, vaikka aikaa onkin jo kulunut melkein vuoden verran. Kirjasta jäi minulle pitkäksi aikaa villi palo, enkä edes tiedä mihin. Ehkä kaikkeen. Ennen kaikkea kirjoittamiseen.

Tuntemattoman sotilaan luin hampaat irvessä lukiossa, enkä mitään muista kuin ärsytyksen.

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Raato, täällä vaateina ei ole syvällisyys tai oivaltavuus. Jokainen meistä on kasvanut, oli se tehnyt kipeää tai ei.

Kirjasihan vaikuttaa just hyvältä. Villi palo, ihanasti kuvailtu. Siispä tee mitä tehtävä on (lainaus: Cheek): kirjoita. Sen palon minäkin tunnen.

Toinen haudutus

Lukioikäisenä tartuin jostain syystä F. E. Sillanpään tuotantoon ja hotkin saman tien kaikki romaanit (Taatan muita tarinoita en niin jaksanut). Ei se Nobel turhasta tullut. Samoihin aikoihin Taru sormusten herrasta kolahti myös ja nimenomaan suomeksi. George Eliotin Middlemarch oli hieno ja...aika moni muukin. En osaa sanoa yhtä, mutta lue Sillanpään Elokuu jos on jäänyt väliin. (Niin ja Tuntematon meni kun oli pakko; Veljekset on oikeasti hulvaton lukukokemus kunhan pääsee kielikynnyksen yli. Kalevalan kanssa en päässyt.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Sillanpäätä muistan lukeneeni jossain ääneen. Olisiko ollut juurikin otteita Taatasta, en mene vannomaan.

Ehkä tartun Elokuuhun. Tämä lista on mahtava, kirjahaaste täältä tullaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos!

Helmi K
sivulauseita

Mä luin nuo kolme oikeasti yliopistossa koska oli pakko, mutten kertonut kenellekään että se oli eka kerta :) mutta kaikista suurin yllättäjä oli Kalevala, josta luin semmoisen version missä jokaisen luvun alussa oli selkokielellä kerrottu mitä luvussa tapahtuu ja tarina paljastui varsin jännäksi. Ja siinä oli hienoja kuviakin, hahahaaa!

Ja on aina jotenkin helpottavaa tehdä näitä tunnustuksia. En ole lukenut Sinuhea, Sotaa ja rauhaa, Harry Pottereita, Tarua Sormusten Herrasta enkä Raamattua. Vika on kyllä ollut listalla pitkään.

Ja jos yksi (tai muutama) pitäisi valita niin Joyce Carol Oatesin Blondi, Michael Cunninghamin Tunnit ja Yatesin Revolutionary Road. Niistä on vaikea, jos ei mahdoton, pistää paremmaksi.

Lukuiloa!!

Laura T.
Missä olet Laura?

Jes, tunnustusten luola 2.0! Selkokielinen Kalevala kuulostaa oikeasti mielenkiintoiselta. En jaksa esittää yhtään lukeneempaa kuin olen, enkä kykene hifistelemään kauniin koukeroisella kieliasulla jos en ymmärrä yhtään mitä tapahtuu.

Olen lukenyt yhden Potterin. Se oli ihan hauska. Luin tietysti omaan loogiseen tapaani sarjan keskeltä. Raamattua olen lukenut joskus paljonkin. Ehkä nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen tartun siihen taas. Näkökulman muutos voisi tuoda uusia ulottuvuuksia. Tää oli hyvä vinkki, kuin myös muutkin. Kiitti Helmi!

 

elina5 (Ei varmistettu)

Tuntemattoman olen lukenut, ja pidin siitä kovasti. Voisin kuvitella lukevani sen toistekin. Sota sinällään ei kiinnosta, mutta rakastan Linnan henkilöitä ja kerrontaa. Se mikä on sykähdyttänyt aina ja eniten, on Täällä Pohjantähden Alla. Ensimmäisen kerran yritin kahlata sitä läpi joskus yläasteella koulua varten, mutta silloin se ei kiinnostanut muutamaa sivua pidemmälle. Parikymppisenä päätin tarttua haasteeseen uudestaan, ja täytyy sanoa ettei sitä ennen tai sen jälkeen ole mikään kirja(sarja) tehnyt yhtä suurta vaikutusta! Nyt kolmekybäsenä olen lukenut kaikki osat ehkä kymmenisen kertaa.

Mulla on tavoitteena lukea pari klassikkoa per vuosi. Olen nopea lukija, joten olen tähän mennessä saanut kahlattua läpi ei niin kiinnostaviakin teoksia. Joskus olen huomannut, että alkuun jokin kirja ei kiinnosta lainkaan, mutta lukiessa kiinnostus kasvaa. Yritän myös katsella kirjoja eri genreistä, esim. yllä mainittu Dan Simmonsin Hyperion on tällä hetkellä odottamassa vuoroaan. Lukuvuorossa on nyt Ulla-Lena Lundbergin Jää. Sitä ennen luin jonkin Sookie Stackhousen :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Aika monta ääntä on nyt tullut Täällä Pohjantähden alla-sarjalle, vallan hienoa. Ehkä avaan sen ensimmäistä kertaa vuosiin ja oikeasti luen. Murkkuikäisenä kaikki oli peittyi jotenkin sen pakon alle. Alan pikkuhiljaa uskoa että ehkä minustakin olisi vielä siihen.

Usein mietin, mikä on se raja kun kirjan kanssa voi luovuttaa? Mikä sivumäärä/tunnetila (tai sen puute) on tarpeeksi jotta voi sanoa että ei tämä tästä? Niin kuin sanoit, alussa nihkeältä tuntuva teos voi ollakin kultaa keskeltä loppuun. Mutta mistäpä sen lukematta tietää.

Jo ennen tätä postausta olin juuri saanut sekä ruusuja että risuja Lundbergin Jäästä. Ehkä juuri siksi se on luettava ja pian.

saaramus (Ei varmistettu)

Täältäkin suositus Täällä Pohjantähden alla:lle! Se oli mulle ehkä jopa kovin kirja koskaan. Yhdessä vaiheessa oli pakko laskea kirja alas pidemmäksi aikaa kun 1918 ajan kuvaukset alko ahdistamaan niin paljon.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos saaramus kommentista! Katsotaan miten Tuntematon uppoaa ja kuinka nopeasti sen jälkeen pystyn ajattelemaan seuraavaa klasssikkoa. Se voi olla heti tai kahden vuoden kuluttua. Mutta jos näin moni on saanut trilogiasta jotain, se on todella vahvoilla omalla klassikkolistalla.

mirjis (Ei varmistettu)

Kiitos ihanasta blogista!

Omista lukukokemuksistani viimeksi eniten on iskenyt Sofi Oksasen Puhdistus muutama vuosi sitten. Jane Austen on mahtava vuodesta toiseen, samoin Tove Jansson (luen Janssonin muumikirjoja usein vuodenaikojen mukaan: Taikatalvi talvella,Taikurin hattu keväällä, Vaarallinen juhannus kesällä, Muumilaakson marraskuu syksyllä). Vaikuttavia olivat myös Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -kirjat.

Tuntematon sotilas oli minusta hyvä, ja Pohjantähti-trilogiaa suosittelen, koska se avaa paitsi historiaa, on muokannut monen suomalaisen käsitystä historiasta. Muistan opiskeluaikoina kuulleeni, että vanhoja muistoja kerättäessä arkistoja varten useampi on kertonut Pohjantähdessä tapahtuneita omina muistoinaan. Tämä on mielestäni tosi kiehtova ajatus: lukemamme kirjallisuus vaikuttaa ajatteluumme ja voi jopa muuttaa muistojamme.

Sinuhesta en oikein tykännyt, en osannut samaistua päähenkilöön ja tarinan naiset olivat aika yksipuolisia.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos sinulle mirjis, kiva kun olet pysynyt matkassa!

Sain mummoltani juuri arkullisen muumi-kirjallisuutta. Rakastan vuodenaika-ajattelua, joten kiitos ihanasta muumivuosi-vinkistä. Aloitan siis Taikatalvesta.

Olen myös kuullut että eletyt muistot voivat sekoittua kirjoitettuun kulttuurihistoriaan. Siinä voidaan puhua todella hyvästä kuvailusta, jos kirjailija onnistuu istuttamaan hetket ihmisiin.

memmmi (Ei varmistettu)

Tuntematonta sotilasta en ole minäkään lukenut, jostain syystä. Voisin melkeinpä harkita, vähän sellanen kutina, että voisin jopa pitääkin siitä. Kalevala ja Seitsemän veljestä on tullut kahlattua läpi joskus yläasteella pakosta, eikä ne kyllä siinä iässä mitään varsinaista herkkua tainneet olla.

Viime aikaisista kirjoista mulle on kyllä päällimäisenä jäänyt mieleen Hosseinin Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Paljonhan niitä joka puolella kehutaan, mutta eipä syyttä, ainakaan omasta mielestäni. Mulle romaanit on hirveen hyvä tapa tutustua historiallisiin tapahtumiin ja muihin kulttuureihin, niin paljon mielenkiintoisempaa kuin alkaa lukemaan pelkkää faktatietoa! Myös Imre Kertesz - Kohtalottomuus oli aika vaikuttava lukuokemus keskitysleireistä. Niillä kauheuksilla ei sinällään mässäilty, vaan se sellanen ahdistuksen tunne (tai millähän sanalla sitä nyt kuvaisi) lukijalle synnytettiin muin keinoin. Vaikea selittää, mutta kuitenkin!

Laura T.
Missä olet Laura?

No niin memmmi, pistetään pystyyn virtuaalinen lukupiiri. Varasin tänään kirjan, haen sen ensi viikolla luettavaksi. Lupaukset on pidettävä.

Tämä toki tarkoittaa että menetän melko hyvän En ole koskaan-pelikortin kun Tuntemattoman korkkaan. Toivon sen olevan sen arvoista.

Ei putoa kylmä faktatykitys tännekään. Uskon että tarinoita kertomalla pystyy välittämään tiedon yhtä hyvin, ellei tehokkaamminkin. Ihminen on narratiivinen olento.

Kiitos Imre Kertesz-vinkistä. Olen lukenut Sonderkommandon ja iski kyllä. Siinä puhuttiin kyllä suoraan kauheuksista, joten olisi todella kiinnostavaa lukea miten ahdistus puetaan sanoiksi ilman mässäilyä.

Elina U.
Lentoaskeleita

Ah tätä tunnustusten vapauttavuutta! Minäkään en ole lukenut Tuntematonta sotilasta kokonaan. Olen kyllä silti osallistunut lukupiiriin, jossa kyseisestä teoksesta keskusteltiin. 

T. Kirjallisuustieteilijä 

:D

Elina U.
Lentoaskeleita

Ai niin ja vastauksena kysymykseesi: Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Tämän luettuani minut valtasi suuri rauhallisuus ajan ja elämän suhteen. 

Kymmenen vuotta sitten olisin vastannut Janet Fitchin Valkoinen oleanteri, jota luin uudelleen ja uudelleen sen kieleen rakastuen, eläessäni aika vaikeaa vaihetta. En ole uskaltanut tarttua teokseen enää vuosien jälkeen, sillä mitä jos pidänkin sitä nykyään ihan hirveänä ja kliseisenä?

Laura T.
Missä olet Laura?

Nyt pistit kyllä hyvän Rosanna! Lonkalta pidetyn puheen kyllä ymmärrän mutta että ihan lukupiiri. Uskomatonta.

Minullakin kytee pelko tiettyjä kirjoja kohtaan. Entä jos ne ovatkin kauheaa kuraa? Toisaalta siinä huomaisi konkreettisesti oman ajattelun kehittymisen, eikä se voi olla kovin paha asia. Myötähäpeä onkin sitten asia erikseen.

Ps. En tiennytkään että opiskelet kirjallisuustiedettä. Olen miettinyt että voisin vielä näin kuudennen vuoden kunniaksi lueskella kursseja teiltä, saas nähdä.

 

Elina U.
Lentoaskeleita

No siis en ollut alustusvuorossa, joten selaamisen perusteella yritin kovasti kantaa ääneni kekoon noin niin kuin yleisesti aihepiirin kannalta. ;) Melko tarkkailuksi jäi kyllä silti se kerta. Minusta vähän tuntuu, että me kirjallisuudenopiskelijat ollaan välillä pahimpia mukalukijoita varsinkin ekana vuonna, kun saattoi olla monta analyysikurssia päällekkäin. Vähän surullista, että tuolloin jäi moni oikeasti tosi mielenkiintoinen teos kesken. Noita analyysikursseja kuitenkin suosittelen mitä lämpimimmin, jos kirjallisuuden kursseille menemistä pohdit! 

Juuri tuo myötähäpeä on tunne, jota pelkään eniten siinä Valkoiseen oleanteriin uudelleen tarttumisessa. Tuntuisi jotenkin pahalta sen kymmenen vuoden takaisen itseni kannalta ajatella, että "voi kauhee mitä tekstiä". Näin on nimittäin käynyt muutamien kirjojen kohdalla.

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, puhtaaksi suorittamiseksi menee turhan moni kurssi ja kirja. Kiitti myös kurssivinkeistä!

Retoriikka (Ei varmistettu) http://gloriousheadfuck.wordpress.com

Mä luin Tuntemattoman antaumuksella ysiluokalla ja tein siitä jonkun esitelmänkin. Isäni oli lukenut sen ensimmäistä kertaa heti kirjan julkaisun jälkeen, kuusivuotiaana. Jotenkin se kuului. Mutta Täällä Pohjantähden alla en ole lukenut. Veljeksiä ja Kalevalaa selailin lukiossa, että osasin vastata muutamiin tärppeihin. Waltarilta olen lukenut satakunta sivua Johannes Angeloksesta ja Pottereista sen ekan. Ja oon kuitenkin lukenut aina ja ollut vuosia kirjakaupassa töissä.

Kaksi tärkeintä ja mieleenpainuvinta on olleet Kunderan Olemisen sietämätön keveys ja Jalosen 14 solmua Greenwichiin. Molempia luin tärkeällä hetkellä elämässä ja molemmista sain hirveästi lohtua.

Laura T.
Missä olet Laura?

Minäkin tunnustaudun tärppilukijaksi. Lukion ekalla ei nimittäin paljon Linna kiinnostellut, mulla kun oli eka oikea poikaystävä.

Oo, työ kirjakaupassa? Kerro heti: onko se niin ihanaa kuin elokuvat antavat ymmärtää? Onhan!

 

Retoriikka (Ei varmistettu) http://gloriousheadfuck.wordpress.com

No oli! Oli se kyllä ihana työ. Yksi lemppareista.

Laura T.
Missä olet Laura?

Uskon.

Pages

Kommentoi