Päivä kanssani

Missä olet Laura?

 

 

 

Minulle on usein sanottu että näytän naiselta joka tietää mihin on menossa. Kävelytyylini on kuulemma määrätietoinen ja terävä. Kieltäydyin pitkään uskomasta, sillä syvällä sisimmässäni olen aina halunnut olla vähän sellainen gasellimaisesti asteleva nainen. Uskoinkin siihen vähän, kunnes joku kysyi minulta sotilasarvoani. Joojoo, ehkä askeleissani on hieman sellaista marssimaisuutta. Mutta perimmäinen totuus on, että tiedän hyvin harvoin minne tarkalleen olen menossa. Päätän usein vasta aamulla mihin sinä päivänä istuudun, ja jos satun törmäämään johonkin kiinnostavaan matkalla, reittini muuttuu lennosta.

Lukiessani muiden päiväkirjamaisia listauksia raukeista aamuista kahvikupin ja sähköpostin äärellä, minä huokailen. Milloin ikinä voisin tehdä minkäänlaista syväluotaavaa kuvausta arjestani, sillä joka ikinen päivä minun elämässäni koostuu aivan eri asioista. Syön silloin kun nälättää (aika usein silloinkin kun ei nälätä), näen ihmisiä sattumalta, enkä aamuisin todellakaan mylvi missään pellavalakanoissa. Tämä johtuu siitä että herään usein vähän liian myöhään, eikä minulla ole pellavalakanoita (vielä).

Teen tai olen tekemättä, suunnittelen ja unohdan. Ja aika usein asiat vain yksinkertaisesti tapahtuvat.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän koko elämäni muistuttaa diskopalloa; jokainen päivä on erimuotoinen. Minulla ei ole valmista aikataulua, pysyviä tehtäviä tai lempijumppia. Ainoat rutiinini ovat hampaidenhoito ja kahvinjuonti.

Ehkä juuri siksi onkin ihan hyvä tehdä syväluotaava pistokoe keskelle normaalia arkiviikkoani. Siispä pidemmittä puheitta, kaikkien blogipostausten äiti: päivä kanssani. Kas näin:

 

Keskiviikko 7.1.2015

 

02.21 Herään naapurin pikkulapsen huutoitkuun, jota säestää väsyneen äidin raivohuuto.

05.45 Kelloni herätysvalo helottaa naamalleni ja kertoo että nyt olisi hyvä aika nousta. Otan vielä silmäyksen ja päätän ottaa aamupalan mukaan töihin. Avaan silmät klo. 05.47 ja tajuan että minulla on tasan 23 minuuttia aikaa olla bussissa.

06.31 Seison työpaikan ovella eikä avaimeni toimi. Onneksi kollega saapuu minuutin odottelun jälkeen ja pääsen siivellä sisälle.

06.40-11.50 Työskentelen ja olen aktiivisen väsynyt. Ei lennä juttu eivätkä ajatukset.

12.15 Saavun yliopiston ravintolaan ja päätän syödä jauhelihaa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Hetki ei ole järisyttävä tai millään tavalla mieleenpainuva.

12.30 Pöytääni istuu yksinäinen vaihtarityttö, joka päättää kysyä kuuluuko jogurtti lounaaseen. Ei valitettavasti kuulu. Pariisissa lounaaseen sisältyy kuulemma aina jälkiruoka ja maitotuote. Juusto tai jogurtti. Nuo onnelliset. Kysyn tytöltä asiaa, joka ranskalaisissa on aina mietityttänyt: miksi he syövät niin paljon keksejä. ''Siksi koska ne ovat hyviä'' tyttö vastaa, ja piirtää puhuessaan käsillään laiskannotkeita kuvioita ilmaan. No niinpä tietysti. Puhumme itkemisestä, saunasta ja oikeista ystävistä. Minä katselen tytön luonnostaan murheellisia bambinsilmiä, toivoen salaa saavani edes murusen tuota huoletonta ranskalais-eleganssia. Neuvon hänelle tien asuntotoimistolle, ja huikkaamme moikat.

13.15 Istun koneella ja yritän saada aikaan jotain tulevaisuuteni kannalta fiksua. En saa.

14 Kävelen Fidan kautta kotiin. Mitään en tarvitse, mitään en osta. Kokeilen päälleni lehmätakkia, tietämättä oikeastaan edes miksi. Kai siksi että se on varmasti ensi kevään kuumin trendi. Siihen vaaditaan vain yksi Elin Kling.

15 Makaan sohvallani ja soitan mummolle ja äidille. Sen jälkeen sovin tapaamisia tulevalle viikolle. Tulevalle siksi, koska en jaksa nousta sohvalta tarkistaakseni kalenteriani. Ensi viikolla on aina aikaa. Lupaan palata asiaan välittömästi sohvalta noustuani.

15.32 Yritän saada nukuttua päiväunia. En saa. Otan puhelimen käteen ja yritän hoitaa asioita, mutta väsymyksen takia luuri läpsähtää kolme kertaa naamalleni. Ärsyynnyn ja skarppaan. Avaan Instagramin.

15.35 Saan tietää että Benedict Cumberbatch (kyllä, joudun googlaamaan nimen kirjoitusasun joka kerta) on saattanut kihlattunsa siunattuun tilaan. Petyn vähän, en tiedä miksi. Ehkä siksi koska tämäkin nainen on kaunis ja surusilmäinen. Ja hänkin sattuu puhumaan ranskaa. Minä olen opiskellut ranskaa vuoden, ja ainoa lause jonka muistan on ''Työpöydällä ei ole lamppua.''

15.35 Kääriydyn vilttiin tiukemmin ja laitan silmät kiinni. Mökötän hetken universumille, mutta sitten en enää jaksa. Syön viinirypäleitä.

16.10 Äiti soittaa ja kysyy tarvitsenko kaupasta jotain. Ovat tulossa käymään, ja tuttuun tapaan pudottavat pelastushelikopterin lailla muonapaketin tyttärensä ovelle. Esitän yllättynyttä ja luettelen hajamielisesti joitain elintarvikkeita joita yleensä arjessani käytän.

16.50 Alan kirjoittaa päivästäni ja päädyn kirjoittamaan tätä tekstiä. Tajuan ettei minulla todellakaan ole mitään fiksua kuvitusta koko jutulle. Ei haittaa, käytän vanhoja.

17.20 Isäni saapuu ruokien kanssa. Yritämme saada uuden modeemin toimimaan. Kumpikin esittää tietävänsä mitä tehdä, kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Minä sanon: heitä se seinään. Isä sanoo: älä ny, kokeillaas viä. Kokeilemme, ei toimi.

18.00 Olen saanut kirjoitettua päivän pääpointit, mutta päätän jättää koko homman luonnoksiin odottamaan. Illan mittaanhan voi tapahtua vielä jotain kirjoittamisen arvoista.

---

Ei tapahdu.

---

22.50 Makaan sängyssä ja luen novellin. Se kertoo kengistä, seksistä ja ihmismielen taipumuksesta asioiden suurenteluun.

 

 

Ps. Olisin kovasti halunnut kuvittaa tekstin diskopallon kuvalla, mutta arkistoissani oli vain kaksi videota diskopalloista. Eivätkä ne olleet kovin hyviä.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi jospa kyse olisikin siitä ettei mitään tapahtuisi! Mutta tapahtuu, ja minä yritän pysyä perässä. Tai ainakin katsella perävaloja.

Kunpa joutilaisuudesta maksettaisiin palkkaa. Tai kunpa makoilu synnyttäisi valmiin gradun.

Otan tämän kaiken ajatustyönä. Huomenna saatan taas tempaista, ken tietää! En minä ainakaan.

 

Helmi K
sivulauseita

Hyvä päivä sulla, mun mielestä. Sillä tavalla laiskalakonisenhidas. Mutta silti työpäivä myös. Hauskaa.

Ja tää sun blogi myös, tykkään tosi paljon, kiitos.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Helmi, hauskaa kun tykkäät.

Se oli kyllä hyvä ja mukava päivä. Kaikessa laiskanlakonisessa hitaudessaan.

 

saarah
visual diary

Ihana postaus!

Mä olin 19-vuotiaana työharjoittelussa museossa ja siellä joku nainen sanoi, että mulla on taipumus näyttää tehokkaalta, vaikken tekisi mitään. Olin tästä kommentista jotenkin todella vaikuttunut :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitti Saara!

Mikäänhän ei ole kätevämpää kuin tehokkaalta näyttäminen. Ihan sama mitä sitä työpisteellään tekee, kunhan istuu selkä suorassa ja vastaa aina myöntävästi.

Eeva Be Good

Vaihteleva arkihan on ainakin musta sitä laadukasta elämää. Pienet suunnanvaihdokset silloin tällöin tekevät hyvää, ja itse ainakin nautin siitä, että harva viikko, tai edes päivä, on kovin ennalta arvattavissa :) ja jotenkin nämä suht tavalliset päivät pienine sattumineen on just niitä, mitkä olisi antoisia muistaa sitten joskus jälkikäteen, vaikkapa juuri tällaisista blogiteksteistä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Näinhän se on Eeva. Välillä tuntuu, että kaikkea pientä on vaan yksinkertaisesti niin suunnattomasti, että on kuin nonparelleissa uisi. Toisaalta, ei sekään kuulosta pahalta.

Ja todellakin: laadukasta tämä elo on. Epäjohdonmukaista mutta varsin laadukasta.

Monas (Ei varmistettu)

Ranska ja ''Työpöydällä ei ole lamppua.'' En unohda sitä varmaan ikinä! Niin hoettu lause se lukioaikoina oli.

Laura T.
Missä olet Laura?

Minäkään en unohda sitä. Koskaan.

Kommentoi