Päivä laukussani

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Kun Kolun Eeva aikoinaan julkaisi oman laukunsisältö-postauksensa, ajattelin että vihdoin kaikki sanottava on sanottu. On siis olemassa joku toinen, jonka laukun sisältö koostuu todella, todella epämääräisistä asioista (ja roskista).

Yhtenä päivänä menneellä viikolla vaihdoin laukkua lennosta keskellä päivää. Tyhjentäessäni käyttöön tulevaa veskaa sängylleni, koin yks kaks hetkeni tulleen.

 

 

 

 

Saanen esitellä: bloggarin käsilaukku 2.0 (Alkuperäisjulkaisua kunnioittaen myös Ei lisättyä sokeria-versiona):

 

Pikkuhousut.

Loppuun käytetty käsirasva.

Kolme (?) lyijytäytekynää ja yksi (1) pyyhekumi.

Voiveitsi.

Neljästä kuuteen servettiä. Otan joka helvetin paikasta mukaani yhden, ajatuksena että kun sitten kuitenkin jossain tarvitsee. (Ajattelumalli johtaa siihen, että kannan mukanani päivittäin 50-100 grammaa toimetonta selluloosaa. Enkä tiedä tarkalleen vieläkään mihin sillä varaudun.)

Avain.

Tenttikirja vuodelta 1997. Mikäli lukutahti pysyttelee samana, teos tulee kulkemaan mukanani seuraavat kaksi vuotta.

Kahdenlaisia muistiinpanoja; elämästä ja sitten elämästä vieraantuneesta tieteestä.

Pinnejä. Ottaen huomioon hiusteni ohuen laadun ja lyhyen mitan, pinnien määrä on ehkä asteen verran liioiteltu. Mutta niin pinneissä kuin paperissakin, samat lainalaisuudet pätevät: ikinä ei tiedä milloin kohtaa oksentavan, pitkätukkaisen ihmisen.

 

Laukussani mikään ei ole värikoodattua tai edes loppuun mietittyä. Jotenkin siinä ainaisessa aamukiireessä sitä lappaa mukaansa vähän kaikkea. Alitajuisesti sitä kai varautuu erinäisiin tilanteisiin kuten jos a. joutuu toimimaan kätilönä liikenneonnettomuudessa tai b. juuri tänä päivänä päättää marssia salille puolentoista vuoden tauon jälkeen. (Kumpikaan skenaarioista ei toteutunut.) (Vielä.)

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Vau. Toi voiveitsi jotenkin hämmentää minua.

No mutta ymmärrän kyllä tuon paperihamstrauksen. Jos käykin niin ettei yleisessä vessassa olekaan paperia. Tai polkupyörän satula on kastunut sateessa. Tai lokki paskantaa päähän keskellä katua. Kaikenlaista voi sattua. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Katopa sitä veistä voi käyttää tiirikoimiseen, mahdollisesti liikenneruuhkan keskellä syntyvän vauvan napanuoran leikkaamiseen tai sitten eväs-avokadon puolittamiseen. Kaiken varalta kato.

Kaikkea, siis kaikkea voi tapahtua.

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin määkin joten ei oo paljoo varaa sanoo. Jes!

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, vaihtarit! Jos sitä salille ja suihkuun olis mennyt. No, en mennyt.

ikkiam
LUOMA

AHHAHAHAHAHA!

Lauraaaa <3 Oot ihanin!

Nimim. Pikkuhousut repussa? Ööö? Tietenkin?  AINA.

PS. Toi kuva on taidetta. Haluaisin siitä printin ja kehyksiin. Mieti sellanen näyttely! Missä olis naisten, miksei just bloggareiden, laukun sisältä NYT. Ei MITÄÄN mahdollisuuksia sensuuriin :D

PPS. Menenkin tästä... tuonne... eteiseen... KJEH.

Laura T.
Missä olet Laura?

Voin teetättää sulle vedoksen tästä mestariteoksesta!

ikkiam
LUOMA

JES! Haluun!

(Tää ei oo vitsi <3)

Kiitos <:

Workingonit
McINFJ

Hei Laura! Olisi hauska tietää mikä on sinun MBTI -persoonatyyppi. Tämä laukun sisältö kyllä vihjaa vahvasti ENFP:n suuntaan :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Heh, oikeassa olet. Tein testin ja olen tyylipuhdas ENFP (kuten näköjään Oscar Wilde ja Hunter S. Thompson)! Hurjaa.

Workingonit
McINFJ

Ooo! Jee tiesin ! :D no ei, yksi takuuvarma merkki on älytön sosiaalisuuden määrä ja taito mikä enfp tyypeillä on. Kadehdin.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hah, jännää miten sellaisen voi tunnistaa toisesta vaikkei olekaan tavannut! Wau.

Workingonit
McINFJ

Tunnen niin monta enfp:tä ja heitä kaikkia yhdistää samat piirteet. Teistä on mahdoton olla pitämättä - ja olette aina (ihan aina) valmiita auttamaan muita. Sekin on käynyt ilmi monesti sinun teksteistäsi :D pahoittelen intuitiivisuuttani, mutta olenkin INFJ!

Laura T.
Missä olet Laura?

Alkakaamme tästä lähin kutsumaan toisiamme noilla kirjainyhdistelmillä! Kiitos ihana.

Helmi K
sivulauseita

Mitä mitä mitä mitä mitä mitä? Mistä te puhutte?

Workingonit
McINFJ

Myers-Briggs tyyppi-indikaattori, sillä otetaan selville neljä persoonan vahvinta funktiota :) niistä muodostuu kirjaimet, kuten enfp

Jane C.

MBTI-tyypit on kivoja, terveisin ENTP :D Aika monet bloggaajat muuten tuntuvat olevan F-ihmisiä (niin tumblrissa kuin täällä Lilyssäkin).

Workingonit
McINFJ

Tästä pitäisi tehdä ihan valtakunnallinen galluppi, niin tietäisi. Mistä sen oikeastaan voi tietää?

Jane C.

Mul tulee ainaki tosi monesta bloggaajista vahvoja F-viboja :D Joku gallup ois kyllä tosi kätevä.

Workingonit
McINFJ

Mielenkiintosta. Olikohan se entp mikä Kauppalehden mukaan on parhaiten tienaava mbti tyyppi! Onnea :D

Jane C.

Ja tumblrissa aika monet taitaa kertoaki MBTI-tyyppinsä, ja ainaki sen verran mitä oon nähnyt niin äffiä on paljon :D

Kiitos, vaikka hoitajien palkka onkin aika surkea ;)

Ilana

Haha, alkkarit ja voiveitsi :) Ihan parasta. Lukioaikana meillä tanssijoilla kulki kaikilla lusikka mukana, koska piti pystyä syömään jogurttia välipalaksi. Nykyisin mun laukuissa ei ole kyllä mitään mielenkiintoista, ei ikinä edes roskia (OCD-siivooja...). Tai no, repussa piileskelee kyllä tällä hetkellä pieni pehmo-Wagner, jonka sain reilut 10 vuotta sitten mieheltäni, kun lähdin vaihtoon Saksaan. Nyt se lähti mukaani henkiseksi tueksi ekoihin treeneihin parin kuukauden tauon jälkeen ja on sitten pysynytkin messissä, koska reenit on menneet ihan hyvin, joten se selvästi toimii :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Kyllä. Mitään poistamatta tai lisäämättä, tämä on totuus minusta.

Miten te aikuiset ihmiset saatte laukut pysymään kuosissa? Kysymys saattaa kuulostaa tyhmältä (ja sitä se ehkä onkin), mutta en käsitä miten joku voi muistaa tyhjentää laukun päivittäin. Vallankumouksellista, ihailtavaa.

Kysymys kuuluu: miksei mulla ole maskottia? Hyvin mahtuis, vaikka pari! Tenavana kuljetin taskunpohjilla kaikkia onnenamuletteja ja kinderleluja.

Ilana

Mulla se toimii niin, että kotiin tullessa otan kännykän laukusta ja samalla heitän mahdolliset roskat pois (yleensä kyllä hankkiudun niistä eroon jo liikkeellä ollessani). Perustavarat asuvat aina samassa pienessä olkalaukussa, josta siirrän avaimet ja lompakon reppuun, kun lähden treeneihin. Käytän vain muutamaa eri laukkua, ja kun vaihdan kamat toiseen, katson että se viimeksi käytössä ollut jää täysin tyhjäksi (paitsi reppu, jossa vakituisesti asuvat hyppynaru, rannekkeet ja salihanskat).

Mut suosittelen kyllä maskottia. Mua ainakin alkoi naurattaa, kun tipautin Wagnerin vahingossa pukuhuoneen lattialle perjantaina :D Mietin, että olisinkohan tuntenut tarvetta selitellä, jos joku olisi ollut näkemässä...

Laura T.
Missä olet Laura?

Kyllä. Mitään poistamatta tai lisäämättä, tämä on totuus minusta.

Miten te aikuiset ihmiset saatte laukut pysymään kuosissa? Kysymys saattaa kuulostaa tyhmältä (ja sitä se ehkä onkin), mutta en käsitä miten joku voi muistaa tyhjentää laukun päivittäin. Vallankumouksellista, ihailtavaa.

Kysymys kuuluu: miksei mulla ole maskottia? Hyvin mahtuis, vaikka pari! Tenavana kuljetin taskunpohjilla kaikkia onnenamuletteja ja kinderleluja.

Kun vaihdan laukkua, menee aina hetki ihmetellessä miksi jokin esine löytyy laukusta, jota ei ole käytetty puoleen vuoteen. mm. nämä: kengännauhat, nippusiteitä ja mattoveitsi. Kaikki eri laukuissa, eikä mitään käsitystä miksi. Mun laukut ei ole kuosissa. Ainoa juttu mikä siirtyy laukusta toiseen on amuletti.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahah! Nippusiteet on kyllä kova. Ja mattoveitsi. Aikamoinen MacGyver, täytyy sanoa.

tanjatanja
Ei Beigeä

MacGyver vai kidnappaaja?

Laura T.
Missä olet Laura?

Oho, totta. Vastaan: molemmat!

No sanotaanko, että riippuu tilanteesta!

Zufe (Ei varmistettu)

Jos nyt yllättäen päätyisin synnyttämään keskelle katua, niin mieluummin kohtaisin napanuoranleikkaustilanteessa lähimmäisen joka kantaa laukussaan mattoveistä kuin sen voiveitsityypin... :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta. Tämä tarkoittanee siis sitä että tulevaisuudessa kannan mukanani sekä voiveistä että mattoveistä?

Mia K.

:)

Mulla kerääntyy kans noita serviettejä!? Miks niitä pitää ottaa :)) ja, toinen mitä kerään, on hammastikut...! 

Pitääpä tehä itekkin tää jossain vaihees ;)) 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ehkä se on tämä ihmisen keräilijäluonne mikä puskee pintaan! Tee ihmeessä!

Kommentoi

Ladataan...