Päivät eivät pinty minuun

Missä olet Laura?

 

 

 

Näin viikon alusta sitä pitäisi järjestäytyä. Ottaa haltuun, ympyröidä nimipäiviä ja asettaa saavutettavia.

Sellainen minä haluaisin olla. Aina, joskus tai edes toisinaan samanlainen. Kävellä, heiluttaa, näppäillä; siristää, suuttua ja suudella aina samalla ainutlaatuisella tavalla. Huuhdella hiukset ja tiskata lautaset niin ettei tekijästä olisi epäilystäkään.

Näinä päivinä toivon, että elämälläni olisi oma tunnistettava tahtinsa. Jokin rytmi tai rakenne jolle jokainen teko ja tekemättömyys perustuisi - jokin suuri juhla tai taite jota kohti jokainen ratkaisu veisi.

Nyt tämä kaikki muistuttaa lähinnä puuduttavaa rumpusooloa. Siinä ei ole mitään pysyvää, ainoa vissi vakio on muutos. Sitä on matkalla olematta ollenkaan varma koska pysähdytään katsomaan karttaa.

Tänään ajattelen etten ole pysyväinen. Katson valon virvoittamia ihmisiä ja ajattelen etten milloinkaan ole samanlainen. En samanlainen kuin he - en edes samanlainen kuin mitä itse olin eilen tai millaisena huomenna herään. Raivostuttavaa. Olen yhtenä toista ja toisena kolmatta.

Ja minä haluaisin vain nimikkokupin tai tunnistettavan kävelytyylin. Jotain iankaikkista.

Jotkut haluavat muuttaa tapojaan, tekevät teräviä päätöksiä rikkoakseen elämiinsä pinttyneitä rajoja. Ja minä toivon että minulla olisi edes yksi tapa tai paksumpi ääriviiva josta aloittaa. Sen sijaan allekirjoitukseni eivät täsmää keskenään, hiukseni sojottavat aina eri suuntaan ja reagoin samaan asiaan kuudella eri tavalla päivästä riippuen.

Kantapaikka. Sellainen minulla on, ja sinne minä tällaisina päivinä hakeudun. Tilaan aina sitä sun tätä - sitä perinteistä minulla ei ole - mutta tyypit tunnistavat, muistavat mistä viimeksi on puhuttu. Parkkeeraan itseni ikkunan viereen, paikalle jota haluan vähän omakseni kutsua. Juuri tähän tuudittaudun tänään.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Sinun sanasi järjestäytyvät lauseiksi niin että sinut tunnistaa vaikka tuhansien joukosta. Se(kin) on paikka jota omaksi kutsua. Sinulle, ja meille lukijoille.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Helmi. Olipa kauniisti ilmaistu. Sanoihin kotini teen.

Mia K.
Voi taivas

no, juuri siksihän sä olet. Omasi. 

Olet. Itse se kartta. 

kuka estää pysähtymästä. 

me vain ollaan aina perillä

Laura T.
Missä olet Laura?

Näinhän se on. Olis vaan kiva välillä pistäytyä jossain vähän pidempäänkin! Kiitos Mia K.

Oranssinen

Muutos todellakin on pysyvää - myös minusta tuntuu siltä.
Mutta minulle se on hyvä tunne ja saan siitä myös energiaa.

Kaiken sen muutoksen keskellä ja mukana kuljen minä ja minun sisälläni on aina se pieni kohta joka pysyy ja josta saan voimaa kulkea muutoksen mukana.
Kai se on sydän.

Ja sinun sydämesi on ainakin sanoistasi päätellen tosi vahva, ajatteleva ja ainutlaatuinen.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sama ristiriitainen juttu täällä: muutos puhdistaa ja puuduttaa, liikuttaa ja tuudittaa samaan aikaan. Ja joinain näistä päivistä päätän valita inhoavani sitä. Sitten tulee seuraava päivä jona elän kaikelle aaltoilevalle. Ja uskon että edes jokin pieni ydin minussa on ja siirtyy paikasta seuraavaan, päivästä toiseen.

Kiitos Oranssinen, sanasi tuntuvat syvällä.

Kommentoi