Palautuskehotus: usko ihmisiin

Missä olet Laura?

 

 

 

Olin lähdössä aamupäivästä pitkän pohdinnan jälkeen lääkäriin. Kiltin tytön syndrooma: sitä miettii loppuun asti onko todella niin kipeä ettei muka mitenkään voi mennä töihin. Käy mielessään läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Jos vain pakkaan mukaan teepaketin, kolmet villasukat ja kuumavesipullon ja  l u p a a n  pärskiä muista pois päin.

Tänä aamuna oli kuitenkin todettava että: mä teen sen mikä mun tehtävä on, mä meen koska mun mentävä on. (Sairastuvassa sitä ehtii myös katsella kaikenlaista, kuten Cheek-dokumentin.)

Kiedoin kaulan täydeltä huivia, kampasin kolmen päivän sairastelun jälkeistä tukkaa ja katsoin peilistä väsynyttä naista. Bussikortista oli rahat loppu, joten kaivelin lasipurkin pohjalta kaikki viisisenttistä suuremmat ja tein pöydällä pikaisen laskutoimituksen. Tasaraha: kaksi kuusikymmentä. Katselin pöydällä makaavia kolikkolammikoita ja mietin kuinka vähän rahaa voi olla näin monessa kolikossa.

Aurasin kaikki kolmetoista pikkukolikkoa takin taskuun, kiristin kaulahuivia ja lähdin ulos.

Bussin kaartaessa pysäkille asetuin jonon viimeiseksi jotta muiden matkustajien ei tarvitsisi odotella kun kiusaantuneena laskeskelen kuskin kanssa saalistani. Yritin tuloksetta räkäisillä aivoillani kehitellä jotain selitystä kolmentoista kolikon valuuttavalinnalleni. Kun vuoroni lopulta tuli, katsoin kuskia silmiin, ja kolasin koko komeuden pikkutasolle yrittäen samanaikaisesti selitellä anteeksipyytelevään sävyyn että anteeksi kun mulla ei ole nyt just isompaa, mutta siinä on kyllä oikeesti kaksi kuusikymmentä.

Kuski tuskin vilkaisi kolikkoröykkiötäni, kun jo hymyillen sanoi:

''Minä uskon sinua.''

Ei menneisyydestä tuttuja kiusallisen hitaita laskutoimituksia, ei turhautuneita eleitä, ei mitään. Vain aito hymy ja lippu käteen. Arkinen luottamuksen osoitus, jonka jäljiltä hymyilin koko loppumatkan jokaiselle joka vain uskalsi katsoa kohti. En edes tiedä mihin laitoin lipun.

Kaiken spekulaation ja kroonisen skeptisyyden keskellä sitä helposti unohtaa, että tätä elämää voi edelleenkin elää luottaen. Kun talouteen, uutisiin tai vaalilupauksiin ei voi tuudittautua, epävarmuus hiipii turhan helposti muuallekin: ihmisten välille, työpaikoille, rappukäytäviin. Ihon alle kaikkea koskemaan. Enkä minä halua sitä.

Yksi tulevan vuoden lupaukseni on luottaa enemmän. Uskoa vähän enemmän - itseen ja muihin. Jarrutella tappion pelossa vähemmän, antaa periksi enemmän. Uskon että siitä seuraa hyvää. Uskon.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Sanoisin, että todella hyvä päätös, suorastaan loistokas. Elämä ilman luottamista on lohdutonta. Taidanpa tehdä siis saman lupauksen. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Minäkin uskon että tämä on hyvä. Luvataan siis yhdessä!

Raato
Whine ei lopu

Olen huomannut, että on helpompi luottaa kuin lähtökohtaisesti olla luottamatta. En edes muista konkreettisia tilanteita, jolloin olisin luottavaisuuttani katunut.

Ilahduttava kuski, muakin olisi hymyilyttänyt lopun päivää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin totta! Luottaa kannattaa - siihenhän tämä kaikki lopulta perustuu.

Kiva kuulla susta Raatosein.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ihana teksti, ja ihanat tuulitukat.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanat naiset sillalla. Pus.

Mia K.
Voi taivas

Mulla on aina ollut usko ihmisiin. Ja, sitä kautta myös luottamus. Hyvä sinä :) ja, parantumsia sinne! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin sen pitäisikin olla. Sen vaan välillä hukkaa - ja löytää sitten taas uudelleen. Kiitos Mia!

Elinaelise
Ja kello tulee kolme

Mulle tuli tästä mieleen hyvä muisto omasta bussimatkakokemuksestani viime kesäkuulta. Olin lähdössä leffafestaroinnin jälkeen Sodankylästä bussilla Rovaniemelle, varannut lipun etukäteen netistä jo kuukautta aiemmin. Mikä lie vika ollut firman tietojärjestelmässä, mutta nimeäni ei löytynyt matkustajaluettelosta, ja sitä siinä sitten univajeessa ja pienessä flunssassa hätäiltiin, mutta kuski sanoi vain lupsakasti, että kyllä mää sua uskon, mee vaan. Siitäkin tuli kauhean turvallinen olo, sellainen, että tekniikka ehkä pettää aina mutta ainakin meidän ihmisten välillä on luottamusta edelleen. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli ihana tarina, ja varsinkin viimeinen virke oli kovin lohduttava. Kiitos tästä.

riika. (Ei varmistettu)

Pieniä isoja tekstejä. Viime aikoina olet kirjoittanut auki sen, mitä itse olen pohdiskellut. Lämpöä sairastupaasi <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Suuri kiitos sanoistasi Riika. Lämpöä myös sinne!

Kommentoi