Pallo sormessa

Missä olet Laura?

 

 

 

 

Jotkut päivät vaan ovat sellaisia.

Päiviä, jolloin maailma yrittää kaikin keinoin todistaa sinulle rajattomat mahdollisuutensa, kun vaan annat sille tilaisuuden.

Päiviä, joihin herää kuin mihin tahansa aamuun, tietämättä että tämä on yksi niistä. Kun asioita tapahtuu, ja omana tehtävänä on vain ottaa vastaan mitä tuleva on.

 

Sellainen sattui kohdalleni viime keskiviikkona.

Sen lisäksi, että tulin haastatelluksi lehteen kahvinhakureissullani, eksyin sattuman kaupalla mystiseen osto- ja myyntiliikkeeseen.

Kellarikerroksessa, pitkän pöydän ääressä, virisi keskustelu vanhoista suomalaisista aarteista. Viereeni purjehtinut nuori nainen osoittautui historiankirjailijaksi, ja kuuntelin korva tarkkana tarinoita pöytähopeista ja Pentti Sarpanevan railakkaasta taiteilijaelämästä.

 

Siinä kuunnellessani, annoin katseeni vaeltaa, kunnes se nauliintui pöydän takaosaan. Herkkien helmikorvakorujen ja näyttävien rintakorujen keskellä takarivissä mollotti graafinen pallosormus, joka muotoilunsa puolesta vaikutti varsin tuoreelta. Leimat osoittivat sormuksen kuitenkin Aarikan 70-luvun alun tuotannoksi. Kestävä muotoilu ja ajattomuus, viimein ymmärrän. Tosin enpä tiedä, mitä mahtoivat Aarikalla ajatella kun sormuksen neljäkymmentä vuotta sitten kehittelivät. Todennäköisesti sen ensisijainen tarkoitus oli olla iso ja pyöreä, ei sen kummempaa.

 

Mallailin rinkulaa ainakin neljästi, laitoin aina takaisin ja hapuilin hajamielisin katsein muualle. Sahasin pöytää edes takaisin, kunnes päädyin tinkaamaan hinnasta vitosen pois ja lähdin automaatille. Se siitä ei enää yhtään korua-päätöksestä. Olenhan vain ihminen.

 

Laura

 

 

 

 

Share

Kommentit

Oranssinen

Onneksi älysit sormuksen lopulta sormeesi ostaa :) Mietipä kuinka se olisi jäänyt mieltäsi kaihertamaan, jos yksin olisit sen vitriiniin hyljännyt!

Vanhoissa koruissa on aina ripaus taikaa. Ainakin minä nautiskelen myös miettiessäni sen alkuperäistä "elämää": onko se ollut lahja vai itse hankittu, milloin, miksi...ja kuinka se joutui myytäväksi..

Joskus joku koru tuntuu onnelliselle ja joku toinen taas surulliselle. Sinun sormuksesti on varmaankin onnellinen - niin tyytyväisenä se muhkeilee sormessasi!

Laura T.
Missä olet Laura?

No sanos muuta.

Vanhat asiat kiehtovat, ne tuntuvat jollain tavalla sielukkaammilta. Niiden valmistamiseen on (toivon mukaan) käytetty enemmän aikaa ja ajatusta, ja ne tuppaavat kestämään äidiltä tyttärelle. Siinä on juuri sitä mainitsemaasi taikaa.

Sain kuulla sormuksesta sen verran, että sen oli myynyt eräs nainen, ja setissä oli ollut mukana myös massiivinen rannekoru palluroineen. Rannekoru oli lähtenyt ajan saatossa erään Aarikka-keräilijän matkaan, mutta onneksi sormus oli jätetty vielä minun löydettäväkseni.

Ihanasti sanottu, tuo onnellisuus ja surullisuus koruissa. Siltä minustakin tuntuu joidenkin kohdalla.

 

Kommentoi