Paluukipuja

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Palasin muutama tunti sitten kotiin.

Valehtelisin jos väittäisin että oloni on mitä mainioin. Todellisuudessa olen levoton ja apea.

Käytin juuri hiustenkuivaajaa toisen kerran tällä viikolla. Hoitoainetta samoiten. Deodoranttia en ole käyttänyt kolmeen päivään. Hajuvettä en edes pakannut mukaan.

Paluu kaupunkiin tapahtui niin kuin se aina tapahtuu; tulin kotiin, purin laukut, pesin koneellisen pyykkiä, tein hyvää ruokaa ja siirtelin tavaroita hiljakseen paikasta toiseen. Täytin onttoa oloa poukkoilemalla asunnon seinältä toiselle, kulmasta seuraavaan. Viikkasin vaatteita joita ei tarvitsisi viikata. Tiskasin kulhon jonka voisi hyvin tiskata myöhemminkin. Muutin hyllyllä makaavan asetelman kulmaa. Vaihdoin käsisaippuan. Järjestelin kenkiä.

Laitoin kasvonaamion, leikkasin kynnet, vaihdoin lakanat ja pistin helvetin kalliin tuoksukynttilän palamaan.

Tämä ei ole lomalta palaajan ahdistusta, to do -paniikkia tai viikon kestäneen sateen aiheuttamaa melankoliaa. Ehei, tiedän tasan tarkkaan mitä tämä on. Se on sahalaitainen kaipuu keuhkojen välissä. Tunne siitä että on vähän väärässä paikassa - irti riuhtaistu jääkaappimagneetti, muuttotavaroihin pakattu ja liian kauaksi kuljetettu.

Voin viettää lomani Lontoon kuhinassa, New Yorkin kaduilla tai varpaat Välimeren rantahiekkaan haudattuina, ja palata loman jälkeen muitta mutkitta takaisin toimistoon, lennosta oman kahvinkeittimen ääreen. Mutta joka kerta kun palaan kotiin Kainuusta, tuntuu pitkän aikaa siltä kuin olisi vastannut johonkin tärkeään kysymykseen väärin, ja nyt katuisi sitä.

Joka kerta.

En osaa selittää tätä. Olen kyllä yrittänyt. Ja tässä minä taas olen, jälleen kerran tutussa sängyssä puhumassa itselleni järkeä. Minähän olen syntynyt ja kasvanut tässä kaupungissa. Näillä kaduilla olen rakastanut, vihannut, sulatellut eroja ja suudellut oikeita ja sitten taas vääriä ihmisiä. Ja niin vaan kaipaan sinne, ylös ja itään.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Marjorie of LOVE

Mulle on tullut vuosien varrella selittämätön kotiseutukaipuu. Johtuu varmaan myös vanhemmista, jotka asuvat siellä. Välillä joutuu ihan selittämään itselleen (pään sisäisesti) "miksi Helsinki?".

Laura T.
Missä olet Laura?

Ymmärrän hyvin. Paljon on täälläkin tunnetta mukana; Kainuussa olen viettänyt paljon tärkeitä hetkiä. Osittain siksi paikka on niin tärkeä ja rakas.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Oletko sinä asunut siellä ikinä pidempään ja elänyt ihan oikeaa arkea nyt aikuisiässä? Joko viihdyt tai sitten olet ehkä vähän liian romantisoinut kaipuuta. Kannattaa kokeilla! :)
Luin tuon aiemmankin postauksen ja siinäkin oli vähän liikaa tätä kaupunki paha-maaseutu hyvä- vastakkainasettelua niin kuin joskus taas toisinpäin. Minusta molemmissa on puolensa eikä kummassakaan elämä ole helpompaa vaan erilaista ja toiset asiat helpompia ja toiset taas vaikeampia.

Laura T.
Missä olet Laura?

Oikeaa arkea kyllä, pidempiä pätkiä en. Voit olla oikeassa romantisoinnin kanssa - sitähän ei voi tietää muuta kuin kokeilemalla. Ei kai mitään voi. Oma elämäntilanne ei anna juuri nyt periksi, ehkä se kipuilusta tekeekin juuri nyt terävämpää. Ken tietää.

Kiitti kommentista!

Suvi K.
Sisunainen

Mikä estää jäämästä sinne?

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanan suora kysymys, johon suora vastaus: elämäntilanne.

Mutta: olen lotonnut, ja aion voittaa. Se muuttaa kaiken. Sitä odotellessa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Richard Gere kirjoitti fb-sivullaan tähän sopivasti. Erityisesti iskee tuo neljänneksi viimeinen lause:
"...None of us are getting out of here alive, so please stop treating yourself like an after thought. Eat the delicious food. Walk in the sunshine. Jump in the ocean. Say the truth that you’re carrying in your heart like hidden treasure. Be silly. Be kind. Be weird. There’s no time for anything else."

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos. Kiitos. Kiitos. Tämä oli ihana. Ja niin tosi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja nyt kun tarkastelin asiaa lähemmin, niin ei se tainnutkaan olla Richard kun näin sanoi, enkä varmaksi löytänyt alkuperäistä kirjoittajaa. Oppitunti internetistä jälleen kerran, mutta kaunis lainaus siitä huolimatta :-)

Laura T.
Missä olet Laura?

Tärkeintä on sisältö, ei sanoja. Hyvä lainaus, oli se sitten kenen tahansa. Kiitti vielä!

tiia_

Mä niin tiedän, miltä susta tuntuu: sisäinen tietoisuus oikeasta ja väärästä paikasta on raastavaa. Itse elin vastaavan tunteen kanssa ehkä vähän liiankin kauan. Elämäntilanne oli se vastaus jota minäkin tarjoilin kuukausikaupalla kysyjille, jotka tivasivat minulta, miksen pakkaa laukkujani ja lähde. Tarvitsin lopulta kuullakseni toisenlaisen kysymyksen: mitäs jos muuttaisit elämäntilannettasi? Ei ole muuta ratkaisua kuin tehdä asioita eri tavalla. Pitää valita tietoisesti jotain muuta, mutta siihenkin pitää olla valmis. Pitää jaksaa pohdiskella, mistä voisi luopua, mistä nipistää ja mitä mahdollisesti tulee tilalle. Ajan kanssa, ajan kanssa... <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Tätä olen pyöritellyt pal-jon. Tullut siihen tulokseen että aikani tulee, se vain ei ole nyt. Mutta se tulee, sanokaa mun sanoneen!

Kiitos ihana Tiia.

Mia K.

Yhdyn edelliseen. Klisee, mutta autenttisen totta. Päivissä keräämme ihollemme kaikenkattavaa pientä tai isompaa sälää, ajatuksia, olettamuksia, uskomuksia, mukakiirettä, tärkeyttä, pitämistä tai olemista. Unohdamme ja muistamme. Maalla syntyneenä, ja aina sinne saapuessani riisun nahkani ja olen kokonaisempi. Tampere on rakas. Ja tää hesa vain nyt hetken paikka josta ampaisen taas liikkeelle. Mutta maalle haluan, oli maa mikä tahansa ☆

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Se on jännää, kuinka erilaisia asioita ajattelee maalla ja kaupungissa. Eikä kyse ole vain siitä että olisi lomalla - freelancerina teen töitä usein myös maalla ollessani (plus kaikki pihatyöt, kymmenen kertaa pidemmät kauppareissut ja muut maa-ekstrat). Mutta ajattelen selvästi eri tavalla.

Mia K.

♡ juuri palasin maalta, ja siellä taas serkkuni kanssa kumpikin sanoi että "on vain taivas rajana hengittää!!" 

;))

Nuuh beibe!

Voi, tästä olisi tosi mielenkiitoista lukea lisää! Itse olen kasvanut kaupungissa, jännittävää kuulla, että ajattelusi on maalla erilaista! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Yritän josko saisin jotain kokonaista kirjoitettua!

Oranssinen

Kun mie vajaa parikymppisenä lähdin (en nyt ihan siltoja poltellen) susirajalta, vannoin että ei enää ikinä tänne. Tai ehkä vanhempia moikkaamaan, mutta että asuisin? Nevereveragain!

Rakastin jokaista uutta kotikaupunkiani ja Tampereelle lopulta juurruin. Tampere on maaiman paras kaupunki asua ja elää <3

Mutta.

Niin se vain kävi että ensin ilmestyivät kotiseudun metsät ja maisemat uniin ja unista ne vaivihkaa löysivät tiensä arjen ajatuksiin & unelmiin. Jokainen visiitti kotipuolessa oli kuin sieluntoverin kohtaaminen. Ja takaisinpaluu  Tampereelle, niin ihanaa kuin se olikin, alkoi tuntua vain välitilalle, etsintäajalle.

Ensin sitä vilkuili netistä myytäviä kiinteistöjä "ihan vain huvikseen" kunnes alkoi oikeasti nähdä itsensä ja varsinkin taaperonsa omalla pihalla, metsän reunassa, metsässä ja vaaroilla.

Ja niinhän siinä kävi, että lopulta pakattiin tavarat muuttoautoon ja siirryttiin tänne susirajalle.
Kotiin.
Minä ilman töitä, mies onneksi aivotyöläisenä ei ollut paikkasidonnainen ja saattoi jatkaa työskentelyään ilman (hirveitä) ongelmia.

Voi olla että kaipuusi on vain kaipuuta tai sitten se on siemen lähtemiselle. Lopputuloksen näet vain elämällä ja uskaltautumalla hyppäämään, jos se kaipuu kestää ja vahvistuu todelliseksi tahdoksi lähteä.
Koska silloin sinä lähdet <3

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Oranssinen - olen kaivannut sanojasi!

Kiitos kun jaoit tämän. Ihminen toden totta voi tehdä aika paljon omalle elämälleen, jokainen kun oman elämänsä päähenkilö on. Olipa inspiroivaa, kiitos.

Pus ja ihanaa kesää!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Mie en sano tähän mittään. Kyllä sie tiijät. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kyl mie. Ja sie se vaan. Pus.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla alkoi raastava kotiseutukaipuu ekan lapsen syntymän jälkeen, siitä jo 9 vuotta. Mutta. Jos mies ei halua muuttaa, niin asialle en voi mitään. On kai opittava elämään kaipuun ja ulkopuolisuuden, irrallisuuden kanssa. Olen asunut jo 18 vuotta Hesassa, kohta enemmän kuin kotikaupungissani 400 km päässä koskaan, mutta siellä kaduilla tunnen olevani kotona. Surullista, mutta en voi tilanteelle yhtään mitään koskaan. Lapset ja mies pitävät täällä aina. Mutta siis ymmärrän sinua.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ymmärrän hyvin asian ristiriitaisuuden. Ihan aina ei voi valita - tai voi, mutta jos lähtökohtaisesti tietää ettei seuraukset ole sen arvoisia, silloin on vaan pakko hyväksyä asiaintila.

Ehkä sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä? Aika kauaskantoista juu, mutta ei ehkä poissuljettua?

minnuo (Ei varmistettu)

Tämä teksti tuli niin lähelle. Olen lähtenyt itärajalta ovet paukkuen, vannoen ettei enää koskaan sinne! Kainuulaiselle ihmislajille (se on muuten olemassa!) olemme ystävien ja sisarusten kanssa naureskelleet ja ihmetelleet niitä, jotka koko elämänsä asuvat käpykylässä - eivätkö he tajua, mistä jäävät paitsi!? Mutta ei se kainuulaisuus ihmisestä lähde. Sitä tuntee olevansa välillä niin muukalainen täällä kehäkolmosen tietämillä. Pelisäännöt ovat hukassa ja elämän tyhjyys täyttyy kaikella joutavanpäiväisellä. Ja voi sitä kotoista oloa, kun päivän junassa istuttuaan saapuu muuttotappiokunaan, jossa männynkävyt putoilevat halkeilleelle asfaltille, ja tuttu murre kantautuu korviin. Ah!

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin sitä vaan jää jos rakastaa - aika moni kainuulainen taitaa siis rakastaa.

Hahhah, tuli mieleen eräskin konferenssi jossa taannoin istuin. Valkokankaalle heijastettiin tilastoja siitä, mistä päin Suomea kannattaa ostaa asuntoja (eritoten sijoitus-sellaisia). Kainuu oli luonnollisesti koko tilaston viimeinen - ja luonnollisesti sieltä haluan töllini ostaa.

Ah todellakin!

 

Tiina--- (Ei varmistettu)

Tunnistan mistä kirjoitat. Olen nimennyt sen "kodittomuuden"-tunteeksi. Muutimme perheeni kanssa usein lapsuudessani ja olenkin kasvanut sekä maalla että kaupungissa sekä Suomessa että ulkomailla. Se hieman sekoittaa pakkaa, kun kaipaa sekä maalle että kaupunkiin ja ulkomaille ja Suomeen yhtä aikaa...kun kaipaa siis kotiin. Sitten tajuaa että hei tässä yksiössä nyt asun ja se on nyt minun kotini (vaikkei siltä ehkä tunnukaan). Ja että sinne lapsuuden kotiin ei ole palaamista. Se ajatus auttaa ainakin vähän ja hetkittäin. Ja siitä seuraava ajatus tietenkin se että pitää sitten rakentaa se oma koti ja oma elämä (kuten kirjoititkin tuossa seuraavassa tekstissä). &lt;3

Luen juuri suosittelemaasi kirjaa "Kun mustarastas laulaa" (se puhuttelee monella tasolla siis kiitos siitä!:) ). Siinä esitetään hieno ajatus siitä kuinka voi muuttaa kahdella tavalla: voi muuttaa jonnekin tai jostakin pois. Tajusin, että muuttaessani tähän asuntoon muutin vain jostakin pois, enkä jonnekin. Osaksi myös siksi tämä kaikki kai tuntuu niin väliaikaiselta. Eli seuraavassa muutossa tärkeintä on muuttaa jonnekin, ei vain tästä jostakin pois (vaikka sekin usein houkuttelee).

Pikkuhiljaa - askel kerrallaan - kaikki askeleet tärkeitä - - -&gt;

Laura T.
Missä olet Laura?

Ohhoh - oletpa reissannut paljon. Olen itse asunut yli parikymppiseksi kotona, samassa osoitteessa koko lapsuuteni. Usein mietin millaista on olla monien kaupunkien, maiden ja kotien kasvatti. Varmasti erilaista, niin kuin kuvailit.

Tuo jostain pois ja jonnekin on todella hieno oivallus. Laittaa kysymään itseltä jälleen kerran sen oleellisimman: jos en halua tätä, niin mitä se on mitä minä haluan. Tai minne haluan.

Kiitos kauniista sanoista ja kaikkea hyvää kesääsi Tiina.

 

 

annepa (Ei varmistettu)

Muutin pikkukaupungista Helsinkiin 24-vuotiaana, koska siellä oli töitä. "Voi täältä aina muutta takaisin", mietin. En halunnut muuttaa. 13 vuotta siellä vierähti ja sitten jyrähti. Irtisanouduin useammastakin asiasta ja muutin takaisin kotiin. Nyt olen asunut täällä 2,5 vuotta ja tuntuu, että en olisi poissa ollutkaan. Ikään kuin sujahdin takaisin tuttuihin kuvioihin, silleen huomaamatta. Jos noin kolmen kuukauden jälkeen tuntui, että täällähän olen aina ollut... ei kun hetkinen, olinhan minä sen yli 10 vuotta pois.

Muutto takaisin ei olisi ollut mahdollinen ilman rahatilanteen merkittävää hetkellistä paranemista (neuvottelin itselleni paketin) ja perheeni tukea. Muistan elävästi kuinka ajattelin, että "nyt, nyt se on mahdollista, nyt voin palata". Ja sitten palasin. Olen hyvin tyytyväinen. Jotenkin tuntuu, että vaikka välillä on vaikeaa (vaikkapa töissä), niin kaikki on kuitenkin helpompaa, koska on kotona.

Kun se oikea aika ja tilaisuus tulee, huomaa se ja tartu siihen. Voi olla, että hetken aikaa rytisee ja ryskää, mutta se on sen arvoista.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanaa kuulla näistä onnellisista käänteistä! Kertakaikkiaan.

Ei liene helppoa kääntää elämää nurinkurin - voin vain kuvitella sen sekamelskan niin käytännön asioissa kuin päänkin sisällä. Mutta aivan vasrmasti jokaisen unettoman yön arvoista.

Kiitos kun kommentoit annepa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi että kun kuulostaa tutulta tilanteelta.

Yleisesti ottaen viihdyn Helsingissä erittäin hyvin ja täällä on töitä ja rakkaita ihmisiä ja olen rakentanut tänne oman elämäni. Ainoa ryppy rakkaudessa on se, kun menen itään, niin muistan mitä se onkaan "kuulua johonkin". Kaikki tuntuu yhtäkkiä oikealta. Mä jotenkin samaistun siellä ihmisiin, kuulun joukkoon, puhun samalla tavalla, kerron oikeanlaisia juttuja. Ahdistus iskee kun pitää lähteä takaisin. En yhtäkkiä muista yhtäkään hyvää puolta Helsingistä.

Jos nämä kaksi saisi yhdistettyä jossain paikassa. Eli idästä löytyisi töitä ja mun kaikki ystävät ja rakkaat muuttaisivat mun perässä sinne.

Laura T.
Missä olet Laura?

Etelä vetää töiden puolesta. Minkäs teet. (Olen kyllä miettinyt, miten ihmeessä kaikki lähitulevaisuudessa tulevat mahtumaan sinne, jos töitä tarjoillaan vain kehien sisällä.)

Ymmärrän ristiriitasi hyvin. Tässä lienee parasta esittää ikuisuuskysymys: kuinka saada kaikki?

Kiitos kommentista ja ihanaa kesän jatkoa!

rondawashere

Tunnistan itsestäni toisinaan samaa, kun käyn äitini luona Kajaanissa. :) Etenkin omat lukioaikani siellä ovat jääneet mieleeni elämään yhtenä tähänastisen elämäni parhaimpana ajanjaksona! <3 

Laura T.
Missä olet Laura?

Lukioajat, parasta!

Mä toivon, että ihmiset, jotka tekevät aluepolitiikkaa, lukisivat tämän tekstin ja keskustelun. Lisää investointeja, valtionkonttoreita ja mahdollisuuksia tappiomuuttokuntiin ja syrjäkylille. Mantra siitä, että kaikki koulutetut ihmiset haluaa kasvukeskuksiin luomaan uraa, on valetta. Mulle maallemuutto oli mahdollinen perheen (mm. taloudellisen) tuen ja oman nöyrtymisen ansiosta (en pelkää pyytää apua, mikään työ ei ole paskaduuni). Ja oon onnellinen. Hikipäässä lykin ruohonleikkuria viettävällä pihalla ja paarmat syö pohkeet pakkasilla, mutta tunnen rauhan ja onnen.

"... paarmat syö pohkeet pakkasilla" on kyllä hämmentävin lause, jonka olen vähän aikaan kirjoittanut. Paukamille. Syö pohkeet paukamille.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos ja aamen. Hauskaa, olen miettinyt ihan samaa: omasta lähipiiristäni (korkeakoulutetuista) kukaan ei haluaisi muuttaa vapaaehtoisesti pääkaupunkiseudulle.

Meinasinkin jo kysyä että mihin sää oot oikeen muuttanut kun paarmat syö pakkasillakin!

Hanna Maria
Hanna Maria

I feel you !

Laura T.
Missä olet Laura?

Thanks!

Kommentoi

Ladataan...