Pappa ja kahvi

Missä olet Laura?

 

 

 

 

Istun mummolan olohuoneessa papan kanssa. Ikkunasta hohtaa vastapäisen Lidlin valokyltit, viittomakieliset uutiset ovat juuri loppuneet. Iltapäiväkahvit on juotu. Pappa ottaa kuulolaitteen korvastaan ja yrittää saada sitä toimimaan. Mies on ollut puolikuuro lähes koko ikänsä - kuulo arpeutui umpeen erään tulituksen jäljiltä seitsemänkymmentä vuotta sitten.

Alamme puhua sodasta. Se menee aina samalla tavalla: minä aloitan, hän jatkaa. Pappa kertoo kyllä, mikäli joku vain kysyy. Muuten hän puhuu politiikasta, terveydestä tai tehdyistä matkoista. Kannakselle hän palaa vain pyytämällä - kai luulee ettei ketään kiinnosta. Hän on leppeä mies, ei mikään sankaritarinoiden maalailija.

''Sinä iltana tuli posti, ja minulle tuli paketti. Minulla oli sellainen kaveri Juurivuori, joka heti äkkäsi sen ja huikkasi että keitäpä meille kahvit! No minä menin siitä sitten korsuun hakemaan korviketta, ja Juurivuori jäi siihen pihalle vartoomaan. Kun olin päässyt sisälle sinne korsuun, pommin ilmanpaine pamautti oven kiinni ja rikkoi kaikki ikkunalasit. Siinä lensi poikien voipaketitkin ikkunalaudoilta.''

''Minä siitä nousin ja olin jo menossa pihalle tarkastamaan mitä tapahtui, mutta käskivät odottaa hetken että pommitus lakkaisi. Ja niin me sitten hetki siinä odoteltiin. Kun sitten ulos mentiin, Juurivuorta kannettiin jo pois.''

''Sillä oli semmoinen harmonikka. Sen verran elossa se vielä oli, että kun pojat sitä siinä kantoi niin se huusi perään että toimittakaa harmonikka perheelle.''

Pappa katselee eteensä ja on hiljaa pitkän aikaa.

''Kyllä se ilkeältä tuntui. Se oli mukava poika se Juurivuori. Oltiin samanikäisiä. Kahdeksantoista.''

Katse on painunut sylissä lepääviin silmälaseihin. Kello tikittää samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Hiljaisuus ei ole painostavaa, sen kerroksiin ei ole kudottuna pakkoa. Tätä tarinaa en ole vielä koskaan kuullut, en kai montaa muutakaan. Miten kertoa tarina, joka on täysin tosi ja pahasti kesken jäänyt.

Papan silmiin on muodostunut ohut kerros vettä. Niin ohut, ettei se riitä kyyneliksi asti.

''En minä sitten enää mitään kahvia siinä ruvennut keittämään.''

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

"Niin ohut, ettei se riitä kyyneliksi asti." Huh.

Laura T.
Missä olet Laura?

Pus. Ja kiitos.

Mia K.
Voi taivas

Suuria miehiä. Muistoissamme aina ♡

Kiitos kuuluu heille

Laura T.
Missä olet Laura?

Kyllä.

Eep. (Ei varmistettu)

Kirjoitat todella kauniisti ja hyvin! Ihan kylmät väreet menivät tämänkin tekstin aikana, oikeasti hyviä kirjoittajia on niin vähän! Ihanaa!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Eep, olen otettu. Kiitos kommentista!

kao kao
Kao Kao

Voi Pappa <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Papat on kultaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja näiden ihmisten ja tarinoiden varjolla ajetaan nykyään ties mitä kyseenalaisia asioita.

Kysele, Laura. Aika monelta papalta ei voi enää kysyä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kysyn.

Keskustelun päätteeksi pappa totesi: ''Kun kaikki vain tekisivät töitä ja olisivat sovussa.''

Nella
Nellancholia

Nymmää itken. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi ihana Nella. (Ps. Määkin vähän itkin.)

Kommentoi