Paskan kummitädin tunnustukset

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Olisi kaikin päin groteskia aloittaa sanomalla: ''Rakas kummipoikani täytti eilen kaksi vuotta.''

Aloitankin siis: kummipoikani täytti eilen kaksi vuotta.

Etsiessäni sopivaa lahjaa kirjakauppojen hyllyiltä hikinoro selässä, tajusin jotain oleellista. Otin käteen Pekka Töpöhännän. Sitten Pupen. Sitten hylje-pehmolelun. Tavara toisensa jälkeen tietoisuus oman elämäni ja arvauskykyni rajallisuudesta iskeytyi päin naamaa. Ja niin siellä, keskellä touhu- ja leikkipakkausten, väritysvihkojen ja ensimmäisten sanakirjojen sateenkaarenväristä kimaraa ymmärsin, etten tunne lainkaan omaa kummipoikaani.

Minulla on ollut liian kiire ottaakseni selvää kuinka paljon kummilapseni puhuu, mistä pitää ja mitä inhoaa. Minulla ei ole käsitystäkään siitä, pitääkö hän edes kirjoista.

Tiedän ehkä mistä kaksivuotiaat noin niin kuin yleisesti pitävät, mutta se mistä juuri minun kummilapseni pitää, on minulle suuri arvoitus. Se tekee minut surulliseksi.

Asia olisi helpompaa ymmärtää, jos minulla olisi kymmenen kummilasta. Tai kuusi. Mutta minulla on tasan tämä yksi. Yksi ainut ja ainutlaatuinen. Ja silti kahdesta nimipäivästään olen onnistunut jo unohtamaan toisen. (Toki tämän riskin äitinsä tiesi ottavansa pyytäessään minut tähän hommaan.)

Kaksi tuntia etsittyäni työnsin väsyneenä takaraivossa tykyttävän tietämättömyyteni syrjään ja ostin lelukaupasta jotain mistä kaksivuotias nyt voisi mahdollisesti pitää. Pistin pakettiin ja tein lupauksen: ensi vuonna tähän aikaan tiedän tasan tarkkaan mistä tämä tyyppi tykkää.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Taru Mari
Stuff About

Eipä tuo nyt niin paha ole. :) Tiedän kummisedän, joka ei ole nähnyt kummilastaan kuin pari kertaa ja siitäkin on vuosia.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tietysti elämäntilanteesta riippuvaisia ovat nämäkin jutut. Omalla kohdallani välimatkaa ei ole juur mittään, joten nyt on ollut kyse puhtaasti ajan puutteesta.

Helpottavaa kuulla!

Radamsa

Pienille lapsille lahjoja ostaessa on ollut helpottavaa ajatella, että voi olla ihan hyväkin asia antaa lapselle mahdollisuus tutustua asioihin, joista hän ei vielä tykkää tai edes ole tietoinen. Miten rajoittunut pienen ihmisen leikkimahdollisuudet olisivatkaan, jos aina saisi vain autoja lahjaksi siksi, että hänet on nähty leikkimässä niillä. Meillä on muutama vuosi (tai miksei koko elämä) aikaa tutustua lapseen ja tutustuttaa häntä erilaisiin mahdollisuuksiin ennen tykkäysten lukittamista. Viimeistään rippilahjaa miettiessä on sitten jo syytä tunnustaa tosiasiat ja kysyä toiveita suoraan sen sijaan, että koittaa kasvattaa kummilastaan esim. mietelausekirjalla...

Laura T.
Missä olet Laura?

Nimenomaan näin minäkin olen ajatellut. Varasin jo pojan ristiäisissä itselleni kulttuuri-kummitädin tittelin. Aion viedä kummilasta näyttelyihin ja elokuviin, näyttää vähän sellaista mihin ei arjessa välttämättä törmää.

Mutta tämä pikkulapsi-aika on haastavaa, kun ei ole mitään käsitystä tämän pienen ihmisen maailmasta. Tämä oli ihana ja helpottava kommentti, suuri kiitos siitä Radamsa.

DADA/DAY

Parivuotiaan lapsen vanhemmatkin opettelevat vielä tuntemaan hänen mieltymyksiään ja luonnettaan. Mun lyhyellä vauva-arkikokemuksella väitän, että useimmat pienten lasten vanhemmat ovat niin "kiireisiä" vauvakuplassaan, että todellinen mahdollisuus antaa kummien/muiden läheisten aikuisten tutustua pieneen paranee vasta, kun lapsi ei enää 24/7 tarvitse vanhempiaan. Varmaan jo tulevan vuoden aikana voit touhuta paljon enemmän kummipoikasi kanssa. Hienoa, että olet tehnyt päätöksen olla isompi osa hänen elämäänsä! Mua surettaa aina sellaiset kummit, jotka vuodesta toiseen toimii lähinnä synttäri- ja joululahjakoneina.

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta! Toi hyvä pointti.

Aikaahan lapsi tarvitsee tavaraa enemmän. Se on aivan tosi. Kiitos kommentista!

Mimosa.
Mimosa

Aika yleistä toi on. Ei meillä kukaan kummeista tiedä mitään lapsistamme. Vaikka olevinaan valittiin hyvät kummit...
Mutta hyvä että havahduit tähän asiaan ja ajattelit tulevaisuudessa tehdä asialle jotain.

Laura T.
Missä olet Laura?

Niinhän se taitaa olla. Ryhtiliike tähän.

Selina / Leijonaa mä metsästän (Ei varmistettu) http://leijonaa.fi

Ehkä tuo päätös oli paras lahja :)

Itse ostin kummitytölle Leijonakuningas-DVD:n 1-vuotislahjaksi. Eihän se tuon ikäiselle sovi enkä tiedä katsotaanko edes DVD:itä enää silloin, kun se hänen ikäänsä sopii. Mutta lahja teki mut ja kummitytön äidin iloiseksi :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Niin ainakin toivon.

Leijonakuningas on klassikko! Katsottiin silloin dvd:itä tai ei, elokuva pitää näyttää jossain muodossa ehdottomasti. Nappivalinta sanon ma.

Minnis (Ei varmistettu)

Mun kummilapsi pääsee tänä kesänä ripille. Olen nähnyt hänet tasan kerran koko elämänsä aikana. Yllätys yllätys en pääse hänen rippijuhliinsa kun olen itse silloin töissä enkä mitenkään saanut vapaaksi tuota päivää. Lahjat olen joka vuosi ostanut ja potenut jäätävän huonoa omaatuntoa kun en ole käynyt tapaamassa häntä. Hän asuu suht kaukana minusta enkä hirveästi tunne vanhempiaankaan enää. Tuntuu jotenkin vaikealta lähteä käymään. Onneksi meitä on muitakin huonoja kummeja :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ymmärrän; aika lisää etäisyyttä. On vaikeaa ottaa yhteyttä ja aloittaa alusta, vaikka sitten kuitenkin keskeltä. Itse tutustuin kummisetääni vasta pitkälle aikuisiällä, ja olen todella onnellinen että tutustuin. Älä siis heitä toivoasi!

Kiitos rehellisestä kommentista Minnis.

Kaisa S. (Ei varmistettu)

Noin pieni ihminen on vielä avoin uusille asioille, ei huolta! Oma kummisetäni (toinen heistä) lähettää joulukortin joka vuosi, mutta missään ei ole koskaan tullut esille, että hän edes tietäisi olevansa kummisetäni. Hän myös asuu jossain pohjoisessa ja nähdään korkeintaan kerran vuodessa. Itselle kummit ovat jääneet kovin etäisiksi. Yritän nyt parhaani mukaan pitää oman ainoan kummipoikani lähellä elämässäni. Hän on siskonpoika, joten onneksi yhteys tuskin katoaa, ellei etäisyys kasva.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kummius on hankala laji. Onneksi, onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä soittaa. Kiusallista, ehkäpä, mutta ei mahdotonta. Ja oman kokemukseni perusteella todella kaiken sen arvoista.

Itselläni on 3 kummia (täti miehensä kanssa ja serkku) koskaan minusta ei ole tuntunut, että he ovat juuri kummejani. Pienenä kadehdin 2 kaveriani, joiden kummit veivät heitä joka paikkaan ja ostivat ne upeimmat lahjat.

Nyt itselläni on 2 kummilasta 10 vuoden ikäerolla, serkkujeni lapsia. Yritän olla ja tulla olemaan tärkeä aikuinen ihminen heidän elämässään, ehkä sellainen jonka kanssa voi jutella sellaisiakin asioita mistä esim vanhempien kanssa ei kehtaa. Ja joka vie eripaikkohin ja jonka lahjat on erityisiä :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Jes, kuulostaa mahtavalta! Juuri tuollainen kummi itsekin toivon olevani.

Augustus (Ei varmistettu)

Luulenpa että hankit mitä tahansa, se miellyttää lahjan saajaa. Tärkeämmiksi lahjat ja niiden osuvuus saajalle muuttuvat kun lapsi kasvaa.

Tosi hienoa että saat olla kummilapsesi kanssa tekemisissä! Minä tapaisin mieluiten omaani hyvin usein, mutta hänen äitinsä ei ehdi koskaan. Jos haluan tavata, menee viikkoja suunnitella ja silti äiti saattaa silti perua. Äidillä on tietysti kiire, mutta olen tarjonnut apua, joka ei kelpaa. Tämä on tosi ikävää, sillä haluaisin todella osallistua kummilapseni elämään paljon enemmän kuin lahjoja tuoden synttäreinä ja jouluina.

Joku tuolla aiemmin kommentoi siten, että kummit haluavat olla vain lahja-automaatteja. Miettikää, miten voisitte edistää tilannetta, että he olisivat jotain muutakin. Kun kummilla on synttärit, pistäkää kortti menemään kummilapsen lähettämänä. Kutsukaa kummi joskus vaikka kylään ja muutenkin yrittäkää tukea kummisuhdetta, sillä parhailmmillaan se on vastavuoroista ja elämän mittaista.

Laura T.
Missä olet Laura?

Onpa harmillista, että tilanne on noin päin. Ainakaan sinua ei voi syyttää yrittämättömydestä.

Minä olen saanut juuri näitä ihania kortteja ja kuvia kummilapsen vanhempien lähettämänä. Se on aivan ihanaa, ja lämmittää tosi paljon. Iso peukku siis tälle idealle.

Augustus (Ei varmistettu)

Luulenpa että hankit mitä tahansa, se miellyttää lahjan saajaa. Tärkeämmiksi lahjat ja niiden osuvuus saajalle muuttuvat kun lapsi kasvaa.

Tosi hienoa että saat olla kummilapsesi kanssa tekemisissä! Minä tapaisin mieluiten omaani hyvin usein, mutta hänen äitinsä ei ehdi koskaan. Jos haluan tavata, menee viikkoja suunnitella ja silti äiti saattaa silti perua. Äidillä on tietysti kiire, mutta olen tarjonnut apua, joka ei kelpaa. Tämä on tosi ikävää, sillä haluaisin todella osallistua kummilapseni elämään paljon enemmän kuin lahjoja tuoden synttäreinä ja jouluina.

Joku tuolla aiemmin kommentoi siten, että kummit haluavat olla vain lahja-automaatteja. Miettikää, miten voisitte edistää tilannetta, että he olisivat jotain muutakin. Kun kummilla on synttärit, pistäkää kortti menemään kummilapsen lähettämänä. Kutsukaa kummi joskus vaikka kylään ja muutenkin yrittäkää tukea kummisuhdetta, sillä parhailmmillaan se on vastavuoroista ja elämän mittaista.

Nepandeeros
Oravanpyörässä

Mä olen huonoin kummitäti ever, mutta olen ratkaissut asiat rahalla. Kuukausilahjoitukset, joiden turvin voi suht hyvällä omallatunnolla jättää lahjat ostamatta, jos ei pysty tai kykene. En ole hyvä lapsien kanssa, joten mun huomaan ei myöskään ole kovin usein uskottu lasta hoitoon. Mikä ei haittaa itseasiassa lainkaan :).  Älkää tuomitko, kun lasten vanhemmatkaan eivät ole :).

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Mielestäni on todella rohkeaa myöntää ääneen ettei ole hyvä lapsien kanssa. Se on ihan fine. En ole koskaan ajatellut että kaikilla olisi jonkinlainen sisäänrakennettu tarve/taito/taipumus olla lasten kanssa tai tulla vanhemmaksi.

Kaikki tavallaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Pienen kanssa ehtii vielä. Sinussa on potentiaalia idolikummitädiksi, joka näyttää siisteimmät jutut ja lohduttaa tarpeen tullen. :)

Olen itse pienen sukulaislapsen kummitäti. Pari vuotta sitten saman sukuhaaran aikuiset kertoivat ronskein sanoin, mitä mieltä ovat aina olleet elämäntyylistäni. Siis siitä, johon ei muista suvun nuorista aikuisista poiketen kuulu perhe-elämä vaan opiskelu, sinkkuus ja kaupunkiasuminen. Sain melko ryöpytyksen sitä kuinka en ole mitään eikä minusta mitään koskaan tulekaan. Olen sen jälkeen ottanut kunnolla etäisyyttä, koska haluan olla oma itseni ilman häpeää. Mutta samalla olen etääntynyt rakkaasta kummilapsestani ja muuttunut postipaketti ja -korttitädiksi. Rankka hinta maksettavaksi itsensä suojelusta.

Kommentoi

Ladataan...