''Potilaalla todetaan ylikehittynyt draamantaju''

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

Kaivan puhelimen laukun pohjalta iltamyöhään. Kolme vastaamatonta puhelua. Samasta numerosta kuin edellisenä päivänä.

Kylläpä on pirun sinnikäs kesämyyjä tokaisen, ja laitan puhelimen pöydälle sen enempää ajattelematta. Jostain kuitenkin kumpuaa ajatus soittaa takaisin ja selvittää mikä firma on napannut palkkalistoilleen näinkin päättäväisen provikkalaisen.

Puhelu menee suoraan vastaajaan. Lääkäriin.

Outoa. Kaikkien edellisellä viikolla otettujen labrakokeiden piti olla kunnossa. Mitäköhän siellä on nyt säädetty?

Katson kelloa; puoli kahdeksan illalla. Tähän aikaan en saa enää ketään kiinni.

Yritän rauhoitella poukkoilevaa mieltäni. Ehkä se on jokin byrokraattinen pikkujuttu joka on jäänyt hoitamatta. Joku vastaanotosta nyt vaan varmistelee kotiosoitetta.

Toisaalta juurihan koko henkilötietoni käytiin läpi kun vastaanotolla viime viikolla kävin.

Tarkastan puhelulokit. Puhelut ovat tulleet lääkärin suorasta numerosta, eivät toimistosta.

Mitä  h e l v e t t i ä.

Nyt en pysty enää peittelemään: olen kauhuissani. Kävelen levottomana ympäri asuntoa ja yritän keksiä päteviä syitä miksi lääkäri soittaa neljä kertaa vuorokauden sisään silloin, kun hänen ei pitäisi soittaa ollenkaan.

Itsesyytös. Miksi tajusin katsoa puhelinta vasta nyt? Miksen ole pitänyt itsestäni parempaa huolta? Mikä minulla on??!

Toisten syytös. Miksi minulle ei kerrottu tätä kun kävin vastaanotolla? Mitä pelleilyä tämä tällainen on??! Kaikkien tulosten piti olla valmiita! Mikä helvetti minua vaivaa?!?!

Mietin asuntoa (onneksi on vuokralla niin ei tule perintöongelmia), henkivakuutustani (kattaako hautajaiskulut) ja opintolainaani jota en ehdi maksamaan takaisin (anteeksi). Mietin miten helvetissä kerron kaikille, vai kerronko. Heitänkö lauantain juhlissa parin viinilasillisen (okei pullollisen, koska kuolevat eivät laskeskele) jälkeen että: hei kaverit, tää on meidän viimeinen yhteinen kesä. Kävelen huoneesta toiseen ja tunnen haikeutta siitä etten saa koristella joulukuusta enkä ehdi järjestämään kunnon tupareita.

Jollain keinolla puolisoni saa minut lähtemään iltakävelylle ja rauhoitun hieman. En silti pysty hengittämään vapautuneesti ja nukun yön läpi ohutta unta.

Aamulla soitan heti vastaanotolle josta jätetään kiireellinen soittopyyntö lääkärilleni - joka ei ota soittoaikoja kuin muutaman päivässä. Luettelen sotuni ja yritän kuullostella josko hoitajan äänestä saisi vihiä siitä, mitä asia on mahdollisesti koskenut. Toisin sanoen haluan tietää onko nimeni perään lisätty merkintä ''KUOLEMANSAIRAS''.

Lääkäri soittaa takaisin lähes välittömästi. Sydän hyppää kurkkuun.

 

''Halloota?''

''Niin?''

''Niin että niitä sinun laboratoriotuloksia. Niin että niitä ei ole tullut vielä.''

''Aaa? Siis, mehän käytiin ne jo viime viikolla läpi ja ne oli ok. Uusiin kokeisiin piti mennä sitten myöhemmin mikäli oireet jatkuvat.''

''Ai? Näinkö me puhuttiin?''

''Näin me puhuttiin.''

''Et siis ole käynyt uusissa kokeissa?''

''En ole käynyt.''

''Jaaha, jaaha. Noh, ei ihmekään ettei täällä näy yhtään mitään! Eipä tässä sitten...Palaillaan!''

''Näin tehdään.''

(Toivottavasti ei.)

 

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

saarah
visual diary

AI KAMALAA! Mut onneks ei mitään. 

Mulle kävi vuosia sitten niin et kävin lääkärissä, koska mulla oli tosi paljon mustelmia jaloissa. Saan mustelmia aina tosi helposti, mut nyt niitä oli paljon enemmän kuin yleensä ja ajattelin et käyn nyt kysymässä tästä. Lääkäri oli aika huolissaan ja sanoi ettei vaikuta normaalilta. Otettiin verikokeet ja sitten se tokaisi: 

Tää voi olla joko raudan puute tai leukemia. Meilaan sulle tulokset kolmen päivän kuluttua. Kiitos hei. 

Kolme päivää sit odottelin: kävelin mm. Hietsun hautausmaalla kyyneleet silmissä lukemassa hautakivistä syntymä- ja kuolinvuosia. Kolmantena päivänä olin terassilla ja puhelin piippasi BLING, uusi meili. 

Ei sulla oo mitään, kaikki kunnossa, terkuin lääkäri. 

(Tajusin myöhemmin et mustelmat johtui varmaan edellisviikon muutosta, koska oon tosi hyvä aina kolhimaan itseäni kantaessa/säätäessä jotain). 

 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Leukemia, anemia, kattellaan! Uskomatonta toimintaa.

Voi Saara ja hautausmaa-vaellukset. Mä niin näen tämän sieluni silmin. Onneksi, onneksi ei ollut mitään vakavaa.

blurredesquisse

Huh, olipa hurja tarina! Voin vaan kuvitella kaiken sen paniikin määrän. Pääsyy kommentointiini ei kuitenkaan ollut kauhistelu vaan ihailu: sulla on mahtava ja mukaansatempaava kirjoitustyyli! Vau. Oon vasta ekoja kertoja täällä lueskelemassa, mutten varmasti viimeistä :) Ihanaa viikonloppua sulle!

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei sinä! Kiitos kauniista sanoistasi, lämmittivät mieltä. Kiva kuulla että viihdyt, tervetuloa mukaan!

Mia K.

Halaus ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Halaus sinne ihana!

Naislaif
Naislaif

Voi kuinka tuttua saada ajatukset singahtamaan täältä tuonne ja takaisin. Kuinka voimakas on oma mieli.

Tuollaisen kokemuksen jälkeen tuntee elävänsä, onneksi ja vieläpä vahvasti.

<3

Laura T.
Missä olet Laura?

Nimenomaan: tuntee kyllä elävänsä ja hengittävänsä. Taas hieman kiitollisempana - ja ehkä astetta draamattomampana...

nansk

Äh, voin samaistua vähän turhankin hyvin. Huomasin epämääräisen kyhmyn rinnassa huhtikuun alussa, mistä alkoi monen kuukauden rumba joka päättyi siihen, että odottelin pari viikkoa ihan paiseissa tuloksia koepalasta - että onko se syöpä vai ei. Täytin just 24. Siinä meni parin viikon yöunet aivan kaivosta alas, olin kuin zombi.

Sain tulokset pari viikkoa sitten - hyvälaatuinen kasvain (leikattava silti pois, mutta eipä ole syöpä!) Diagnoosin jälkeen nukuinkin sitten kaikki univelat takaisin :D

En suosittele kenellekään!

Laura T.
Missä olet Laura?

Huh! Sulla onkin ollut rankka kevät.

Onneksi oli hyvänlaatuinen, ja onneksi huomasit. Tsemppiä tulevaan, ja parempia yöunia!

Tinpsu (Ei varmistettu)

Kiitos Laura tästä blogista! Sun jokin aika sitten kirjoittama teksti oman alan löytämisestä on varmaan paras blogipostaus, jonka oon koskaan lukenut. Vollotin vartin sen lukemisen jälkeen, niin vahvasti tunnistin itseni siitä ja niin kovasti se teksti mua lohdutti. Tämäkin postaus oli ihana. Upeasti puet ajatuksesi sanoiksi &lt;3

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi kiitos Tinpsu näistä sanoista! Ilo olla iloksi, kunnia olla avuksi. Luulen että jokainen kaipaa lohtua, vaikkei ehkä aina tunnistaisikaan omaa tarvettaan.

Kiitos kun kerroit tämän. Tuli tosi hyvä mieli.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Onneksi olet kunnossa. Pus. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Pus pus pus!

Oranssinen

Hyyh, voin kuvitella fiilikset oltuani itse samanmoisessa tilanteessa.

Onneksi kaikki hyvin (kuten itsellänikin).

Laura T.
Missä olet Laura?

Huh, hyyh tosiaan. Onneksi, onneksi.

laura.k.a

Tulin ihan mielenkiinnosta postausta lukemaan otsikon perusteella, iski silmään näin lääkisopiskelijana ja oli pakko tulla lukemaan :D Sun kohdalla taisi lääkäri olla vaan vähän hajamielinen, mitä ei kyllä saisi omasta mielestä olla kun toisten ihmisten terveydestä on kyse, mutta kurjaa että turhaan ehdit huolestua.

Nykyään tuppaa kyllä olemaan niin että potilaat keksi juuri itse päässään kaiken maailman diagnoseja ja erityisesti sitten vastaanotolla voi välillä tulla kiperä paikka, kun potilas ei esimerkiksi hyväksi oireiden selitykseksi jotain tavallista tautia vaan on täysin vakuuttunut sairastavansa syöpää. Tohtori Googlesta on valitettavasti tullut oikein lääkärien riesa ja meillekin siitä jo lääkiksessä varoitellaan moneen otteeseen. Toivotaan että sitä löytyisi jokin kultainen keskitie; lääkärit ei turhaan pelottele, mutta potilaatkaan ei keksi päässä mitä ihmeellisempiä diagnoseja!

Kommentoi

Ladataan...