Pysäyttävä Ismo Hölttö

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

Savo, 1966

 

Pudasjärvi, Pohjois-Pohjanmaa, 1966

 

En tiedä johtuuko se arkkitehtuurista, vaiko vain siitä että olen kokenut yhden elämäni inspiroivimman kaksituntisen juuri Kaivokadulla, mutta jos kahden kovan välillä pitäisi valita, taidan lukeutua Ateneum-ihmisiin. Suhaan museon käytävillä tottuneemmin kuin Kampissa tai Kaivopuistossa - rakastan sitä raukeaa tunnelmaa joka museossa leijailee niinä hiljaisempina päivinä, kun avajaisista on jo tovi ja loppuun vielä aikaa.

Jos olen itsestäni jotain lähivuosina oppinut, se on tämä: nautin taiteeni mieluiten yksin ja keskipäivällä. Juuri siihen aikaan kun ihmiset ovat lounastauoilla ja kaupunki vetää hetken henkeä ennen kuin kaikki taas jatkuu.

Kävin tiistaina katsomassa Ismo Höltön valokuvanäyttelyn, josta olin kuullut sivumennen. Hölttö on onnistunut ikuistamaan 1960-luvun kasvoihin piirtyneitä muutoksen merkkejä; hiipuvan ja alkavan ajan väliin jääviä jälkiä. Ihmisten ilmeistä ja asennoista voi nähdä murroksen; muuttoliike maalta kaupunkiin ei ole ollut pelkästään helppoa ja luontaista - se on ollut myös kiinni pitämistä, selän kääntämistä ja puhdasta odotusta. Juuri tässä Hölttö on onnistunut timanttisesti: hän kuvaa niitä liitoskohtia joita aikojen välissä vielä tuolloin oli, mutta joiden jäljet näemme enää taiteessa ja elämänkerroissa.

 

Suomenlinnan lauttaterminaali, Kauppatori, Helsinki, 1968

 

Linja-autoasema, Kamppi, Helsinki, 1965

 

Nuori kultaseppä on kantanut kameraa mukanaan lounastuneilla, töissä ja huvipuistoissa - ruutuihin maalautuu veitsenterävästi arki ja juhla, tavallisten ihmisten olot ja elot. Valokuvaaja on kuvannut paljon kotikaupunkiaan Helsinkiä sekä Itä-Suomen muuttuvia maaseutuja. Löytyipä seinältä yksi kuva Tampereeltakin (Penkillä nukkuva pukumies, kuinkas muutenkaan). Hölttö on myös yhtenä ensimmäisistä suomalaisista kohdistanut linssinsä romanivähemmistöön, tuloksena todella vaikuttavia ja elämänmakuisia potretteja.

 

Pohjois-Karjala, 1969

 

Niin vain löysi paatunut yksin kulkijakin itsensä seisomasta monen kuvan kohdalla toivoen, että vieressä olisi ollut joku jonka kanssa jakaa tämä kaikki. Näyttely avaa eteen menneen maailman johon sukupolvellani ei ole pääsylippua, mutta joka vielä piirtyy vanhempiemme muistiin. Yhtä kaikki se on aikaa johon kukaan meistä ei pääse takaisin.

 

Ismo Höltön näyttely Ateneumissa 31.5 saakka.

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Mia K.

Seisauttavia kuvia..

mä pystyin jopa haistamaan tuon viimeisessä kuvassa olevan lautaseinän!? 

Laura T.
Missä olet Laura?

Eikö vain. Ihan uskomattomia ruutuja nämä.

Tove Janssonin tytär

Kiitti. Nyt mä tiiän mitä teen mun minilomalla ens viikolla ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Ole hyvä! Jee, ihanaa minilomaa!

Laura Pollari
Laura de Lille

Sydän!

(Erityisesti tuolle heppakuvalle.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän sydän! Tämä oli kyllä aivan mahtava.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Just koulussa selasin valokuvakirjaa Höltön teoksista. Tässä olisikin hyvä syy Helsinki-reissuun. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Suosittelen lämpimästi. Vielä on kuukausi aikaa!

Helmi K
sivulauseita

Pakko nähdä tämä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Mene, koe. Jos asuisin lähempänä, menisin toistamiseen.

Helmi K
sivulauseita

Ehkä mä sitten syön sen leivoksen myös. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Sitä ei ollut siellä!! Mutta onneksi sain kuppileivoksen joka oli yhtä hyvä.

kao kao
Kao Kao

Ihania kuvia. Voisin kaivaa oman kamerani naftaliinista ja mennä kuvailemaan kukkasiani ihan kunnon linssillä. Mutta tämän myös menen katsomaan. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, näissä on kiteytettynä jotain niin ainutlaatuista, että sitä on vaikeaa kuvailla. Historia, menneisyys, toivo ehkä. Inspiroi kyllä tarttumaan kameraan itsekin.

Lizzie's
Friend(zoned)

Tuo näyttely on tosiaankin täyttä kultaa, mutta sitä halusin kiittää kuinka kauniisti kirjoitit siitä. Tuli sellanen fiilis että jos olisit vieressä antaisin piitkän halin. Todella sydämellisesti kirjoitettu - tai sitten itse olen vain tälläisellä fiiliksellä tänään :) 

Oli asia kummin päin tahansa - kiitos tästä postauksesta. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Lizzie's, kiitos ihanista sanoistasi! Ja kyllä, tulkitsit oikein: tämä näyttely kosketti ihan erityistä paikkaa sydämessäni. Mahtavaa kuulla että se välittyi lukijallekin!

heta margareta
Viinillä

Tykkäsin myös näyttelystä kovasti. Itse olin aika yllättynyt siitä, miten samanlaiset tuntemukset ja asiat näkyivät kuvissa, kuin mitä itse näen ympärilläni tässä ajassa. Kahdellakymmenellä pikkuautolla leikkivä lapsi, napaan asti auki oleva paita nuorukaisella, trenditukat ja trendivaatteet, ylpeys omasta työstä ja pelko tulevasta. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo! Mietin samaa: jotenkin tuo aika on niin kaukana, mutta jotain siitä on läsnä edelleen. Jotkut asiat eivät onneksi muutu. Se on lohdullista.

Kommentoi

Ladataan...