Rohkeutta, toverit

Missä olet Laura?

 

 

 

Rudolf Steinerin mukaan elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Omalla kohdallani olen huomannut palasten sinkoutuvan uusiin ulottuvuuksiin varsin tasaisesti aina neljän vuoden välein. (Kärsimätön luonne, lyhyet syklit, nääs.)

Kaava on vuosien mittaan käynyt tutuksi. Aa! Joo, tää on taas tätä. Tunne porisee hiljalleen otsalohkossa kuukausikaupalla, hautuu matalalla lämmöllä läpi vuodenajan tai pari. Sellainen kaiken kelmuttava levottomuus jonka lähtöpistettä tai kohdeosoitetta on mahdoton jäljittää. Ratkaisu joka antaa odottaa itseään. Ja jokainenhan tietää millaista on odottaa kun ei itsekään tiedä mitä oikeastaan odottaa - aivan hanurista.

Sitten yks kaks yhtenä hetkenä kaikki kirkastuu. Maustehyllyllä, laboratorion odotushuoneessa, treffeillä tai sillä minuutilla kun tajuat jälleen kerran unohtaneesi ostaa kaupasta suodatinpusseja. Yhtäkkiä tiedät mitä on tehtävä - sen jälkeen vaaditaan vaan helvetinmoinen ripaus rohkeutta.

Alkaa mutku-vaihe, joka kestää potijasta riippuen viikosta loppuelämään. Mutku tää on kuitenkin se turvallinen vaihtoehto; kuukausipalkka, vuosilomat ja nimikkokuppi. Mitä jos jään ikuisesti työttömäksi? Mutku emmää kuitenkaan löydä ketään/mitään parempaa. Mitä jos se ei vastaakkaan mun tunteisiin? Ja jos vastaakin niin mitäs kun näytänkin ihan kauheelta alastomana? Enhän minä voi. Menkää te muut ja matkustelkaa maailman ympäri, mää jään tänne tota...makselemaan laskuja. Emmää. Mitä jos eksyn? Tai lentokone tippuu? Mitä jos näytänkin ihan idiootilta lyhyellä tukalla?

(Kaikki esimerkit kerätty tutkimukseen osallistuneen (1) koehenkilön pääkopasta. Nimeä ei muutettu.)

Tunnen ihmisiä, joiden silmissä epäröinti ei viivy viittä minuuttia kauempaa. Eläjät.

Tunnen ihmisiä, jotka puhuvat eletystä elämästään kuin pettymyksen tuottaneesta kulttikirjasta - siitä jonka piti olla kaikkien mukaan mullistava ja mieletön. Olijat. Heidän puheessaan toistuu sama surullinen päähenkilö, jolle he luovat vaihtoehtoisia tarinoita siitä miten asiat olisivat voineet mennä, jos vain. Odotin enemmän, he sanovat. Odotit, siinä se ongelma onkin, tekee mieleni sanoa. En sano, tietenkään. Kuuntelen vain.

Jos vain, jotain. Mitä?

Minä tiedän mitä se on. Olen viivytellyt kädenlämpöisissä tilanteissa vuosia. Selitellyt epämukavat tilanteet nätimmiksi, antanut anteeksi liian monta kertaa ja kuvitellut että muiden elämissä virtaama vapaus ei kosketa minua. Pyh ja pah. Rohkeuden puutetta.

Kun hyppää, ei tiedä miten laskeutuu. Sellaista se on. Mutta jos ei koskaan hyppää, ei saa milloinkaan tietää mihin saakka voisi päästä. Jos vain.

Kukaan ei muistele vanhana sitä turvallisen pituista polkkatukkaa, tai matkoja jotka sujuivat suunnitelmien mukaan. Haluaako kukaan todella olla se tyyppi joka muistetaan siitä kuinka hän aina osasi valita asuntonsa seinien värit jetsulleen, hoiti asuntolainansa ennätysajassa eikä koskaan hukannut passiaan tai - jestas sentään - itseään? Epäilen.

Siis rohkeutta, toverit.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

ReettaM
Harharetkiä

Tää oli tosi hyvä! Olen vähän sellasena mamiksena pyöritellyt samoja juttuja liikaakin.

Turkasta voi olla montaa mieltä, mutta eräs tärkeä ihminen lähetti mulle lainauksen kyseiseltä taiteilijalta, johon jotenkin tiivistyi tää kaikki. Se meni kutakuinkin näin: "Kahdesta vaihtoehdosta koetan valita aina sen, joka pelottaa enemmän". Jos joskus pitäisi antaa elämänohjeita, niin sanoisin varmaan tämän.

Siispä, pelkoa päin!

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh, olipa hyvä lainaus. Tosi hyvä. Tosi ja hyvä.

Jos valkkaa aina sen mikä enemmän pelottaa, elämästä tulee suurella todennäköisyydellä asettta (tai kahtakin) värikkäämpi.

Kiitos kommentista Reetta - pelkoa päin!

Naislaif
Naislaif

Hyppää rohkeasti, mutta vasta pohdittuasi. 

Mitä sitten, jos ei mene niin kuin toivoit? Elämää tämä vain on!

Rohkeutta toivotan ja aivan sama mihin valintaan, sillä valinta se on valitsemattomuuskin. Kiva on pohtia ja kipuilla ja sen sanon, että jo se on enemmän kuin moni koskaan tekeen. Elämistä siis ja tuntemista :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Just näin! Pieni pohdinta ja sitten menoks. Usein kun on vaan tupannut jäädä pelkäksi pohdinnaksi ilman tekoja.

Kiitos taas!

Suvi K.
Sisunainen

Mäkin olen joskus miettinyt, että mikä h****tti siinä on, kun aina kun asiat menee jotenkin mukavasti ja turvallisesti, ne pitää myllätä kokonaan ympäri ja ylösalasin. En ole tainnut esimerkiksi koskaan asua yli viittä vuotta samassa paikassa ja se, että olen nyt kuudetta vuotta samassa koulussa, on tähänastinen ennätys, joka tosin sekin piti pilkkoa karkaamalla yhdeksi lukukaudeksi vaihtoon.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahhah! Tunnen ihmistyypin! Eipä ehdi ainakaan kyllästyä.

Mä asuin suht pitkälle (22-vuotiaaksi asti) kotona, ja muutin ensimmäistä kertaa koskaan silloin. Sen jälkeen viiteen vuoteen on ollut seitsemän osoitetta. Huhhuh.

 

saarah
visual diary

Oi, just näin Laura!

<3

Nepandeeros

Hieno kirjoitus!

MM
Maijan matkassa

Mäkin tykkäsin. (Ihan hirveän paljon.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos ihanaiset!

Vierailija (Ei varmistettu)
Laura T.
Missä olet Laura?

Voi ihana! Näin just. Kiitos.

mystery
Vision One

Ihanaa nähdä jonkun toisen kirjoittamana omat jatkuvat ajatuksensa. :D Itse olen jo tehnyt ison päätöksen, nyt vaan jumitan tilanteessa etten tiedä miten toteuttaa se. Turvallisesta ja tylsästä työpaikasta lähdin jo. Seuraavaa siirtoa miettiessä!

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooh, kutkuttavaa. Hienoa!

Sitten kun päätös on tehty, asiat kyllä löytävät paikkansa ja suunnitelma toteutusmiskanavansa. Tsemppiä uusiin tuuliin!

Aniaa
no delays

Mahtava teksti! Joskus vuosia sitten kirjoitin itselleni koneen työpöydälle muistilapun "Älä mieti, tee!" ja se on ollut paras itselleni antama neuvo ikinä. Näin sen aina koneen avattuani ja oikeastaan tuntuu, että sen myötä aloinkin pikkuhiljaa muuttumaan olijasta eläjäksi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Aivan mahtava ohje.

Pikkuhiljaa, yksi rohkea ratkaisu kerrallaan. Kiitos Aniaa.

Räyhälä
Räyhälä

Tää oli hyvä. Tunnistin myös itseni. Sekä neljän vuoden sykleistä, että tuosta olija-kohdasta. Tiedän, että ollakseen miellyttävä ja ehkäpä onnellinenkin ihminen, ei saisi olla olija, mutta minusta ainakin pitkä, kuluttava ja väistämätön asia nimeltä aikuistuminen on väkisinkin tehnyt sellaisen. Mutta nykyään olen onneksi lakannut odottamasta ja yrittänyt mennä enemmän kohti tekemistä ja elämistä. Omin ehdoin.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitti Räyhis! Totta töriset: aikuistumisen mukana aika moni asia jähmettyy, muuttuu hieman painavammaksi kantaa. Ja kaikkihan tietää että painavien kantamusten kanssa ei paljon hypitä.

Ristiriitaista, eikä todellakaan mikään helpoin homma. Mutta elämistä kohti!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Laura!

En koskaan kommentoi, mutta nyt haluaisin kertoa, että kosketat kirjoituksillani kovin kovasti. Toivon myös löytäväni rohkeuden jostain, nyt se on piilotellut minulta vaikka tiedän, että tarvisin sitä pian.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei sinä! Kiitos kun rohkenit kommentoimaan - siitä tulee kirjoittajalle aina hirmu hyvä mieli.

Toivon että löydät rohkeutta, uskon että löydät. Elämässä on kausia jolloin on vaikeaa olla rohkea, mahdotonta riuhtaista itsensä mistään. Mutta sitten tulee se satunnainen keskiviikko, jona ratkaisu tippuu syliin kuin kypsä luumu. Sitä odotellessa, voimia.

SaaraCecilia

Mä en kestä. Kaikki sun kirjoitukset osuu ja uppoaa, aloitin lukemisen jo kesäkuussa ja tänää onneksi muistin taas tämän blogin olemassaolon.

Olen tässä vatvonut yhden vuokra-asunnon valintaa koko elokuun ja kerran mennyt jo yöunetkin. Viimeksi valitsin "väärin" ja siitäkin selvisin, miksi en nyt.

Jatkan lukemista.

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi ihana, kuinka kauniisti sanottu. Kiitos.

Lempisanontani on: kaikki järjestyy. Tavalla tai toisella. Tsemppiä!

Kommentoi