Saatu blogin kautta

Missä olet Laura?

 

 

 

 

 

Uskokaa pois kun sanon: en voinut kuvitellakaan kuinka paljon yksi blogi voisi vaikuttaa yksittäisen ihmisen elämään. Siis sosiaalisessa mielessä.

Viimeisen vuoden sisään olen saanut kutsuja; pressiaamiaisille, muotinäytöksiin, nostelemaan avajaismaljoja gallerioihin. Kuitenkin ne kaikista ikimuistoisimmat kutsut olen saanut lukijoilta ja kirjoittajakollegoilta: Irlantiin, Hollantiin, Helsinkiin ja Saimaan rannalle. Olemaan ja juttelemaan. Juomaan viiniä ja uimaan alasti. Kutsut ovat tulleet ihmisiltä joita en ole koskaan kasvotusten tavannut.

Olen käynyt monien ihmisten kanssa kirjeenvaihtoa elämästä ja osan kanssa keskustelu on siirtynyt kommenttiboksiksista ihan oikean kahvipöydän ääreen. Yhden kanssa olen seissyt taidenäyttelyssä katsomassa hiljaista spektaakkelia (puhelimeni alkoi soida keskellä harrasta hiljaisuutta), yhden kanssa huojunut Anssi Kelan keikalla (aloin ainoana yleisöstä taputtamaan väärässä kohdassa kun luulin biisin loppuneen). Yhdeltä olen saanut postissa kirjan ja yhden luona olen juonut teetä ja kiroillut vahingossa vauvan kuullen.

Näitä ihmisiä minulla ei olisi ilman blogia nimeltä Missä olet Laura.

Ajatus on hullunkurinen.

Reilussa vuodessa kaikki tämä. Kaikki te. Huimaa.

Silloin tällöin sitä pysähtyy miettimään. Ja kun niin tekee, syntyy pakottava tarve tarkistaa kaiken paikkansapitävyys. Ja kun huomaa kaiken olevan totta, sitä seuraa huutava tarve kumarrella ja kiitellä kaikkia kaikesta. Tällaisen hetken koin jälleen viime viikolla. Kirjojen, kirjeiden ja drinkkilippujen lisäksi myös kuvan kakku on saatu blogin kautta. Kyllä. Makoilin keuhkoputkentulehduksen kourissa kotisohvalla, lähetellen aggressiivisia valitusviestejä yhdelle blogikollegoista. Pari tuntia myöhemmin ovikello soi - lähetti toi kakkupalan kotiin kuljetettuna.

 

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Carla

Olet niin oikeassa siitä, kuinka blogi voi muuttaa elämän. Eikä vain bloggarin vaan myös lukijan. Toisin kuin ehkä kuvittelisi parhaimmillaan blogit ovat hirmuisen kasvattavaa ajankulua. Sitä kuulee niin erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia asioihin, että välillä on pakko haastaa itsensä ajattelemaan asioita vähän uudesta vinkkelistä.

Minä en olisi minä ilman seuraamiani blogeja. Enkä ilman omaa blogiani. Tosin tällä hetkellä se minä on vähän hakusessa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Olet oikeassa Carla. Lukijana kun on valta päättää mitä lukee ja minkälaisiin teksteihin aikaansa käyttää. Kokemus voi olla silmiä avaava.

 

 

Tove Janssonin tytär

Oisit ansainnu koko kakun.

Laura T.
Missä olet Laura?

Olisin syönyt koko kakun. Pus.

Laura T.
Missä olet Laura?

Sata sydäntä tähän.

Raissi
RetroPrinsessa

Totta, totta, TOTTA!

Laura T.
Missä olet Laura?

No nii-i!

annakarin
Anna Karin

Mun mielestä on aina jotenkin vaikeaa keksiä, millä nimellä kutsuisi niitä ihmisiä, joihin on blogin kautta tutustunut. Se vaan tuntuu jotenkin vähättelyltä sanoa, että blogituttu. Blogikaveri. Kun ne ihmiset on niin hirveän paljon muutakin. Oon sit sanonu, et yks mahtava tyyppi. Ja vastannut sen jälkeen kymmeneen uuteen kysymykseen. "Joo sillä on myös blogi. Se blogi on aivan ihana. Ja niin on kyllä se tyyppikin."

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahah! Raja virtuaaliystävän ja lihaystävän välillä on hyvin häilyväinen. Ihania kaikki.

Mia K.
Voi taivas

Mahtimimmi ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Sydän.

Hertta
Lilou's Crush

"Yhtään vauvaa ei vahingoitettu tätä blogia kirjoitettaessa."

<3

Laura T.
Missä olet Laura?

(Pyysin vauvalta anteeksi.)

Pus Hertta!

Tove Janssonin tytär

Ja vauva oli silleen, et bitch please, mun mutsi on Korsosta.

Ilana

♡ Ja siis kakkua, kuin mahtavaa :) Toivottavasti keuhkoputkentulehdus on jo muisto vain!

Laura T.
Missä olet Laura?

Pikkuhiljaa! Ihana Ilana, kiva kun oot täällä! Pus!

celebrate the birdsong (Ei varmistettu) http://celebratethebirdsong.blogspot.fi/

Laura, aina vain hienoja nämä sun tekstit! Ja arvostan sun lempeän ironistakin suhtautumista blogaamiseen noin niin kuin ilmiönä ja isossa mittakaavassa tarkasteltuna. :)

-tintti

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi kiitos, olipa ihanasti sanottu. Hah, hyvä että tunne välittyy sinnekin. Pus!

Helmi K
sivulauseita

Sulla on kyllä hyvä boogie. 

Ps. Mullekin saa lähettää kakkua.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihan parasta, kiitos Helmi.

Ps. Lisää kakkua kiitos.

Maria Hakkala

Ottaen huomioon, kuinka erilainen mun blogin aihe on, ja kuinka paljon vähemmän mun persoona näkyy blogissa kuin esimerkiksi sulla, koen itsekin blogin kautta juuri noita hämmästyksen hetkiä. Välillä täytyy vain pysähtyä miettimään, että miten ihmeessä on päätynyt tähän tilanteeseen; että entä jospa en olisi vajaa kaksi vuotta sitten kesäloman päätteeksi pitänyt kiinni siitä omasta hassusta päähänpistostani. Varsinaisten blogikokemuksien lisäksi voin jo laskea saaneeni ystäviä, ja se on itselleni tosi iso juttu. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

No sepä just! Oli muuten hyvä päähänpisto.

Bloggaaminen antaa kyllä sellaisia asioita mitä ei todellakaan osaisi odottaa. Hyvä niin.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Maailma on ihmeellinen paikka ja blogimaailma se vasta ihmeellinen onkin! Pirisevä puhelin hiirenhiljaisessa galleriassa, hieno hetki! <3

Kutsu tänne pellonreunaan ja järvenrantaan on edelleen voimassa. Minäpä laitan sinulle seuraavaksi oikein sähköpostiviestin ettei tämä jää vain huutelun asteelle! 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ahahah, harras hiljaisuus ja jääruususpektaakkeli koki ehkä pienen särön kun meikän iphone pirahti. Huoh.

Kiitos mailista armahin! Luin sen, ja vastaan kunhan saan aivoni siihen moodiin. Pusseli!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ota aikasi. Pusseli puu!

Toimitus
Toimitus

Kymmeniä tuhansia sydämiä tähän! Me jaettiin teksti täällä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Jee jee, pusut sinne!

Pau
P.S C'est moi!

Oi, kuulostaa kyllä mahtavalta ja mahtava on tää sun blogikin, joten kaiken oot ansainnut! Kiitos itsellesi, että ollaan saatu nauttia sun kirjoituksista ja höpötyksistä :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Pau, ihana että olet mukana!

kao kao
Kao Kao

<3

Laura T.
Missä olet Laura?

Pus kao kao!

Kommentoi