Sairaalassa

Ladataan...
Missä olet Laura?

Eilen klo. 17.45 istuin lempikahvilassa ystäväni kanssa.

Klo.  18.40 minut kirjattiin sisään sairaalan päivystykseen, ja klo. 19.15 siirrettiin kiireellisesti pään CT-kuvaan. Ympäri vartaloa oli läimitty pyöreitä elektroditarroja, ja katon halogeeni-lamppurivistöt vilisivät silmissä.

 

 

Kahvilla ollessamme, olo oli alkanut tuntua äkillisesti oudolta. En oikein ollut kartalla, ja puheen tuottaminen kävi haastavaksi. Sanat ja lauseet katosivat, vaikka järki leikkasi ihan terävästi. Sain heti kyydin sairaalaan, ja päivystykseen saapuessa pää ja oikea käsi elivät omaa elämäänsä, lyöden tasaista mikrotahtia. Ehdimme istua muutaman minuutin ennen luukulle pääsyä, ja mieshoitajan kysellessä liudan kysymyksiä, mielen täytti pelko. Yksi puhelu päivystävälle neurologille, ja kiireellisenä kuviin.

Viininpunaisten verhojen takana maatessa päällimmäisenä tunteena oli hämmennys ja ärsytys. Aikaisemmin aina ihmettelin niitä vanhoja ihmisiä, jotka hoitoon joutuessaan muuttuvat äkisti kiukkuisiksi, eivätkä halua mitään ylimääräistä hämminkiä. Tunsin täysin samoin siinä maatessani: kunhan nyt ei olisi mitään vakavaa. Kun pää ja käsi vispaavat, ei paljoa naurata.

Vapina hävisi onneksi jo ensimmäisen tunnin aikana, eikä verikokeistakaan löytynyt mitään poikkeavaa. Helpotus alkoi hiipiä takaraivoon kutittelemaan, ja jaksoin jo nauraakin hoitohenkilökunnan jutuille (iso käsi Taysin päivystävään yksikköön- olette valinneet todella oikeat tyypit listoillenne).

Tiukan paikan tullen, sitä luulisi miettivän mennyttä elämää. Käyvänsä läpi ne elämän tärkeimmät leikkauspisteet, rakastumiset ja rikki menneet asiat. Antaakseen anteeksi niille, jotka eivät koskaan tajunneet sitä edes pyytää. Silloinhan ollaan ns. elämän peruskysymysten äärellä. Siinä pedillä maatessani mietin seuraavia asioita:

 

Kerrankin kun meikkaa, niin jo on eyelinerit pitkin poskia.

 

Pissahätä.

 

Ei kai tämä nyt vaikuta mun ensi viikon reissuun?

 

Voisinko kurkistaa verhon taakse viereiseen loossiin, ja vaihtaa pari sanaa valkohapsisen mummon kanssa?

 

Ei kai se nyt ketään haittaa, jos otan pari viinikumia laukustani..? (Kysyin sairaanhoitajalta, en saanut ottaa.)

 

...

 

Pissahätä.

 

Ehdinköhän vielä hakea ranskalaiset?

 

Jos soitan ravintolaan ja kerron tilanteeni, niin ehkä he joustavat vartin verran aukiolostaan?

 

Miten niin monella työntekijöistä on crocsit?

 

EIKAI NYT YKSI VIINIKUMI VOI KETÄÄN HAITATA?

 

Jano.

 

Toivottavasti en joudu jäämään tänne. Kuka sitten tyhjentää bio-astian?

 

Kuinka noloa olisi ottaa sairaala-selfie? Siis jos ajattelee asteikolla nelosesta kymppiin? Ehkä ysi. Otan silti.

 

Nälkä. Nyt niitä ranskalaisia.

 

Kymmenen jälkeen illalla (juuri kun ranskispaikka oli sulkenut ovensa), päivystävä neurologi toi hyviä uutisia: ei mitään poikkeavaa. Missään. Jatkotutkimuksiin tulee kutsu, ja autoa en saa ajaa ennen kuin ollaan varmoja, ettei kyseessä ole mitään vakavempaa. Soitin siltä istumalta kyydin kotiin, ja vedin ulkovaatteet päälle. Olin niin tohkeissani, että etsin itse tieni ulos osastolta, ja huikkasin sairaanhoitajille moikat.

Kotitalon hississä huokaisin helpotuksesta ja avasin takin. Kappas. Sairaala-selfien lisäksi muistoksi oli tarttunut jotain muutakin. Rintakehää ja kylkeä koristivat vielä elektroditarrat.

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Workingonit
McINFJ

Hui! Mitä muita oireita sulla on ollu? Ja koska noi oireet alko? Hyvä että ei löytyny mitää akuuttia vakavaa.

Laura T.
Missä olet Laura?

No tässä on ollut kaikenmoista kremppaa. Päässä viuhkii tämän tästä, viimeksi pari päivää ennen tätä keissiä. Nyt onneksi tutkitaan lisää, ja toivon mukaan selviää enemmän.

Saapukka (Ei varmistettu)

Vai ei ollu elämän leikkauspisteet mielessä? <3

Laura T.
Missä olet Laura?

No lähinnä ne viinikumit.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Hannako!

Härregud! Voin kuvitella, miten pelottavaa tuollainen on. Hyvä, että kaikki on kuitenkin kunnossa. Ehkä se oli "vain" raju stressireaktio, kropan/pään tapa sanoa, että hei, hidastas vähän, ei kestetä menossa mukana? Onneksi ottivat sut TAYSissä vakavasti ja pääset jatkotutkimuksiin! (Kaikilla ei ole TAYSin kanssa ollut ihan yhtä hyvä mäihä.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Joo, koko ruljanssi kävi niin äkkiä, että oli itsekin aika pihalla koko ajan. Saattoihan se olla myös jotain tunneperäistäkin, mutta pelästytti kyllä ihan perinpohjaisesti. Vieno toiveeni on, että löydettäisi joku selittävä tekijä. Katsellaan!

Jane C.

Mietin hetken, että kirjoitanko tähän mitään, mutta sanonpa kuitenkin: mun mielestä toi kuulosti vähän ohimenevältä aivoverenkiertohäiriöltä eli TIA-kohtaukselta. Se on kyllä varmaan vähän epätodennäköistä, kun oot nuori ja silleen, ja pään tietokonetomografiassakaan ei tainnut näkyä mitään hälyttävää. Toivottavasti sä pääset pian jatkotutkimuksiin ja selviäis et mistä johtuu :-)

Laura T.
Missä olet Laura?

Jotain häikkää siellä oli. Mun terveyshistorian huomioon ottaen mikä vaan on mahdollista. Mutta ei stressiä, se vaan pahentaa oloa! Odotellaan kuviin pääsyä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Iso kiitos Hannako!

Kommentoi

Ladataan...